2.8.

Sunnuntai

Karlsborg - Vassbacken

P8020005.jpg

 

2.8.

 

Karlsborg - Vassabacken

 

Karlsborgin vierassatama oli eilen iloinen. Ihmisiä kanavan reunat kirjavanaan ja krouvi täynnä väkeä. Aurinko paistoi. Blue Swanin miehistökin oli hyvällä tuulella. Vene oli kulkenut Vätternin yli purjeilla kuutta ja puolta solmua Karlsborgiin. Pitkästä aikaa pääsi purjehtimaan.

 

Karlsborgin linnoituksessa oli noin kilometrin pituisia punatiilitaloja. Vaikka ei näkynyt yhtään elävää ihmistä niin oli helppo uskoa, että ainakin osa kanavaa rakentaneista 58 000 sotilaasta oli viettänyt siellä aikaansa sen jälkeen kun oli päästänyt illalla lapion varresta irti. Ruotsin armeijan varuskunta siellä oli nytkin, mutta näimme vain yhden epävarmasti kävelevän sotilaan. Muut oli ehkä päästetty kesälomalle.

 

Vassbackeniin päästäksemme jouduimme kiertelemään pienillä järvillä. Ensin Bottensjön vei meidät Forsvikiin. Siellä oli viimeinen ylöspäin vievä sulku. Vene oli noussut veden voimasta ja Kapun veivamana 98 metriä kumpuilevaa maastoa ylöspäin. Nyt on odotettavissa pelkkää laskua. Kun Tukholman saariston rannasta piti veivata 37 sulkua, ylöspäin, niin Väner järveen pääsee laskemalla alaspäin 21 sulkua. Forsvikista kiemurreltiin Viken -järveä Tåtorpiin, jossa oli ensimmäinen alaspäin vievä sulku. Se oli helppo juttu. Eikä aikaakaan kun Vassbackenin kodikas pieni vierassatama näkyi.

 

*******

P8020006.jpg

Vassbackassa oli vihdoinkin tyyni ilta, mutta kylmä. 

 

                                                        *********