Helsingissä

Lukijat odottivat vuoden 2020 hienon kesän venematkamme blogien ilmestymistä. Valitettavasti kapteenimme loukkaantui vakavasti pudottuaan veneestä. Hän ei pudonnut veteen, vaan veneen odottaessa veteenpääsyä talvehtimispaikalla kannelta maahan. Kesän venematka jäi suorittamatta. Katselimme joskus kaihoten muiden klubikavereiden lähtöä aurinkoiselle merelle hienossa purjehdussäässä.

Odotamme kapteenin  tervehtyvän ja olevan kävely- ja purjehtimuískunnossa ensi vuoden purjehtimiskauteen mennessä.

Siihen saakka - pysykää terveinä ja eläkää hyvää koronakauden elämää.

Syksy on tulollaan, mutta juhannussalko vielä sinnittelee.

17.-18.8.19 Maarianhamina

Maarianhaminan länsisatama on korkeatasoinen, kalliilla rakennettu kompleksi, jossa on jokaisena viikonpäivänä lämpimät isot saunat, pesuhuoneet, hiustenkuivaajat, kymmenen vessaa, pesutupa, mahtava vanha, hirsinen klubirakennus, jossa mainio ravintola, ja muutamia matkamuisto- ja varusteliitereitä, jotka nyt ovat jo kiinni.  Osa rannan rakennuksista kuuluvat purjehdusseurojen hallintaan. Satama palvelee pääasiassa veneklubien jäseniä ja vieraslaituriin kiinnittyvät on vain mausteena ja rahantuojina.

Kapteenilta meni koko eilinen päivä Ahvenanmaan uusitussa merimuseossa ja Pommern – purjelaivalla, joka sekin on peruskorjattu.  Tällä kertaa miehistö osallistui vierailuun. Korvakuulokkeet ja infopaperin käteen antanut nuori nainen ei tiennyt, kuinka ansioitunut merimuseoiden tuntija hänellä oli edessään. Kapteeni käy aina merimuseossa, mikäli sellainen on kaupungissa.

 1800 – luvun valtameripurjehdus oli rankkaa ja merille pyrkineet nuorukaiset tunsivat nahoissaan vanhempien kollegoittensa simputuksen.  Laivapojat joutuivat usein vanhempien miesten petiä lämmittämään eikä silloin puhuttu alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhemmat ajattelivat, että kun heitäkin oli simputettu niin kyllä heilläkin on oikeus vähän huvitella. Niistä sisäänlämpiävistä työleireistä oli eksotiikka kaukana. Tarkennukseksi, nämä tiedot eivät olleet eräisin Pommernin yleisöesitteessä.

Onko aika miettiä mitä tämän vuoden kesäpurjehduksesta jäi mieleen? Kierrokseemme kuului useita 8-10 tunnin matkapäiviä, joista useimmat ajettiin vastatuuleen moottorilla. Vaikkei matkustaminen ollut pahimmasta päästä. Ne kävivät voimille, vaikka tuulet eivät olleet liian kovia ja loppujen lopuksi sadetta saatiin vain vähän.  Paluumatkalle ei ollut hyviä matkakohteita tarpeeksi tiheästi, vaan jouduttiin kuluttamaan sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja pitkiin siirtymisiin.  Ruokatarpeita piti varata runsaasti, jotta saatiin sapuskaa niiksi päiviksi, jolloin jäätiin ankkuriin jonnekin lahden poukamaan tai pieneen maalaiskylään, jonka palvelut olivat automatkan takana. Pitkä matkapäivä tarvitsi ainakin yhden lepopäivän, mieluusti kaksikin. Tuulet olivat huonot, ellei perin kehnot. Helsingistä Vaasaan kuljettaessa tuuli pohjoisesta ja Örnsköldevikistä, Gävleen tuuli puhalsi etelästä.

Aikaisempien vuosien purjehdukset olivat kiinnostavampia, ehkä siksi, että Ruotsi on jotenkin kotoinen. Samaa ei voi sanoa esim. Virosta, Latviasta, Englannin kanaalin rannoista tai Irlannista. Kotoisuuteen voi vaikuttaa myös se, että olemme jo sinut veneen kanssa, ja miehistö pysyy lestissään. Jäin kaipaamaan eksotiikkaa ja haasteita, jotka olisivat herättäneet aistit ja luoneet jännitteitä

Kiertelemme näitä etelärannikon satamia, jotka ovat vanhoja tuttuja teillekin uskolliset blogin lukijat.  Vaikka menee vielä noin viikko ennenkuin olemme kotisatamassamme lopetan blogin kirjoituksen tältä vuodelta tähän.

Hyvää loppukesää

S/Y Alikin kapteeni ja miehistö

Tultiin yhtä jalkaa satamaan vanhan kaverinn kanssa. 

16.8.  Maarianhamina

Vaikka tästä on vielä aimo harppaus kotilaituriin, on kuin olisi kotona taas.  Kellon voi siirtää tuntia edemmäksi, kaupassa on taas hapanta leipää vaikka kuinka montaa lajia, voi puhua suomea eikä tarvitse piiloutua englannin kielen taakse, kun ne näkee kumminkin, että me ollaan suomalaisia.

Olkoon tämä viimeinen yhdeksän tunnin purjehduspäivä, ne ovat auttamattoman kyllästyttäviä. Nytkin purjeella pääsi, mutta samalla joutui olemaan kallellaan olevassa veneessä, jota aallot ryskyttivät epäsäännöllisesti.  Aaltoja ja sadetta riitti sen verran, että kannella pääsi kastumaan.

Aikani kuluksi kirjoitin lista mitä tapahtuu ennen kuin vene saadaan irti laiturista

1. Puetaan päälle. villahousut + t-paita + villapaita +tuulihousut+ tuuliliivi + tuulitakki + pipo + hanskat + sukat + merisaappaat + aurinkolasit.

2. Poistetaan sähköjohto laiturilta ja tuodaan veneeseen

3. Poistetaan suojukset navigointivälineistä+ syvyys- ja nopeusmittareilta

4.. pannaan päälle autopilootti, GPS ja mittaristo

5. Tarkistetaan, että ikkunat ovat kiinni (on huonoja kokemuksia avoimista ikkunoista merellä)

6. Mikäli tuulta odotettavissa ( toivotaan) Kapteeni valmistaa ison purjeen

                             - poistaa suojukset ja siteet purjeesta

                             - siirtää nostimen vaijerin puomin päästä purjeen päähän

                             - vapauttaa reiviköydet maston juuresta, että purje pääsee ylös

                             -  vetää nostimesta purjeen kulman hieman ylös.

                             - kiinnittää nostimen knaapiin odottamaan nostohetkeä

7.  Kapteeni käynnistää moottorin

8.  Irrotetaan keulaköydet, joilla vene on kiinni laiturissa ja viedään paikoilleen

9. Kapteeni vetää poijuliinan sisään ja alkaa peruuttaa venettä ulos paikaltaan

9. Nostetaan lepuuttimet ja viedään ne Kapteenille, joka panee ne peppunsa alla olevaan takavarastoon

Laituriin kiinnittyminen on sitten oma operaationsa, Tänään se meni näin:

 Seisoin veneen ulkopuolella honteloilla rappusilla köysinippu kainalossa ja odotin, että vene lipuisi kyllin lähelle, ja ylettyisin hyppäämään laiturille enkä suistuisi veteen. Sitten salamannopeasti säntään köyttämään ensin tuulen puoleisen köyden lähimpään tolppaan, knaapiin, renkaaseen tai mihin tahansa, joka olisi näköetäisyydellä ja joka pidättäisi venettä sen aikaa, että ehtisin siepata toisen köyden kaiteelta saadakseni sidotuksi veneen keulan kiinni molemmin puolin.

 Sitten Kapteeni tulee perästä ja aletaan asettaan venettä suoraan ja kyllin lähelle, että sinne pääsee sisään ja ulos, siis nokkatikkaita. Vähän aikaa siinä menee, mutta lopulta kaikki on valmista ja voidaan ottaa pois märät vaateet. Sitten nautitaan virvoke.

Luksusversio kesän retkikohteesta

15.8. Öregrund

Eihän tämä tavallinen rannikon kalastajakylästä kesäsatamaksi muuttunut paikka olekaan. Huvikylällä on jo pitkät juuret. Kun öregrundilainen raudan vienti loppui 1700 luvun lopulla, Tukholman raharikkaat huomasivat kauniin paikan ja alkoivat ostaa kalastajien asuntoja ja rakentaa sinne kesähuviloitaan.  Öregrund on kuulemma Ruotsin parhaiten hoidettu puurakenteinen kylä.

Eli sama ilmiö kuin Suomessakin. Suomen tuhannet kesämökit ovat jossain järven rannalla, jossa vaaditaan ehdottomasti oma rauha ja naapuriin mahdollisimman pitkä matka, tai ainakin näköetäisyys. Öregrund on ennallaan säilytetty pikkuinen kylä, kiemurtelevine katuineen yhtenäisine taloriveineen, kirkkoineen kahviloineen, ja satamabulevardeineen.  Täällä perheet tuntevat toisensa jo vuosien takaa. Tulevathan he uskollisesti omalle mökilleen. Olin jo ounastellutkin, että päinvastoin kuin suomalaiset, ruotsalaiset eivät halua olla yksin. En kuitenkaan arvannut, että yhdessäolo menee niin pitkälle, että lomakylätkin ovat yhteisiä. Retkipenkit, joita on kaikkialla jokien varsilla, puistoissa metsäpolkujen varrella etc. ovat vain pieni osa ruotsalaisesta halusta olla yhdessä, mysigt.

Nyt tänne pyyhältävät veneiden omistajat. Tukholmasta pääsee tänne purjehtien kuudessa tunnissa, nuoriso kavereineen aautoillaan viikonlopuksi.  Pensionaatteja on, joka toisessa talossa ja matkamuistoja myydään infotoimistossa. Kylässä on vain 1500 pysyvää asukasta, mutta on oma systembolaget.

Meillä on ollut aurinkoinen, lämmin, tuuleton lepopäivä Ruotsin matkaosuuden lopettajaisiksi. Kapteeni ei halua poistua satamasta. – On niin kiva katsella laivoja, hän kuittaa. – Tai lentokoneita, hän muistaa lisätä.

Tarkkailimme, kuinka kesäkylää riisutaan talven tuloa odottamaan. Sesonki on ohi. Vaatekaupoissa on 40% alemyynti, Koristeveneet nostetaan rekkojen lavoille ja jotkut rannan palveluntarjoajista ovat jo panneet ovet lukkoon.

Mitä tulee sataman palveluihin, ne ovat hyvät. Kaikki mukavuudet, puhtaat suihkut ja vessat, pyykkikoneet. Vuorokausivuokra oli nyt 300 kr, mutta ilmoitustaulussa luki 500 kr. Siis se sesonkiaikana.

Joskus voisi vierailla Öregrundia astetta korkeammalle tasolle kurkottavassa Vaxholmissa. Se on tässä lähellä.  Siellä on sama meiniki ja 100 venepaikkaa!

Pekka Pouta matkalla ennustamaan kaunista säätä sarvet ulkona!

.

Öregundissa on 80 vierasvenepaikkaa ja 1500 asukasta. Gävlessä oli  23 vierasvenepaikkaa ja 70 000 asukasta

14.8. Öregrund

Kaikkia muita tahoja voi syyttää valehtelemisesta, paitsi säätieteilijöitä. - Mutta nehän ovat ennustuksia, he varmaan sanovat puolustuksekseen. Mutta ovatko he tarkempia kuin Römpän ukko? Taas kerran he lupasivat tälle päivälle juuri meille sopivaa tuulta, joka alkaa aamulla varhain ja päättyy iltapäivällä noin kello 15.  Kapteeni määräsi lähdön aamulla kello kahdeksaksi. Jotta ollaan silloin köydet käsissä ja meritakit päällä valmiina kaappaamaan tuulta purjeisiin, on herättävä kello puoli seitsemän.  Niinhän tehtiin.

 Vielä mitä! Laiska tuuli alkoi puhallella kello 15  ukonilman ja kaatosateen saattelemana. Öregrundiin päästiin kumminkin jo kello viideksi.

Jos jaksaisimme, niin nyt kannattaisi lähteä kadulle kuppiloita testaamaan. Öregrundissa on 1500 asukasta ja noin kolmekymmentä baaria, ravintolaa, pizzeriaa, savustamoa, olutravintolaa yms. syöttö- ja juottopaikkaa. Koko rantakatu on niitä täynnä.  Ne ovat kaikki suuria, isot terassit ja tilavat sisätilat. Siitä tyhmempikin voi arvata, että tämä ei ole ihan tavallinen saariston kalastajakylä vaan ilmeisesti tukholmalaisten ja ympäristön asujaimiston irrottelupaikka. Nythän kausi on ohitse, eikä täälläkään ole enää swengistä paljoa jäljellä, mutta voi kuvitella millainen kuhina täällä on ollut kesäkuumalla. Hienoja (lue kalliita) vaate- ja koruputiikkeja oli niitäkin tarjolla.  Kaupassa oli laatikoittain tankoparsaa, ja avocadoja. Ja kuinka ollakaan – Fazerin tummaa leipää, jota himoitsimme. Paikkakunnan tarkempi tutkiminen jäännee huomiselle.  Päivä merellä sateessa kuluttaa voimia.

Kapakoilla oli omintakeisia nimiä

Gävlen teatteri joka etäisesti muistuttaa Pariisilaista serkkuaan.

13.8. Gävle

Gävlen matkailun edistäjät olivat suunnitelleet kävelykierroksen, joka jokaisen matkailijan olisi hyvä tehdä, jotta kaupungin vanhat rakennukset, museot ja patsaat tulisivat tutuiksi. Reitille oli valittu 24 tutustumiskohdetta. Niistä bongasimme noin puolet.

 Ruotsalaisten Bernadottelta Ranskasta tuomat geenit selittänevät ranskalaisuuden ihannointia. Ei jää epäselväksi, mikä maa on ollut esimerkkinä kaupunkia rakennettaessa.

 Tutustuimme mm. Gävleen istutettuun ”Bois de Bolougne”-metsään, sekä kaupungin teatteriin, johon oli mallia otettu Pariisin opperasta ja, jonka fasadiin on Molieren nimi kirjoitettu väärin, olkipukin polttoalueeseen Gävlen linnan torilla, ja kirjastoon, jossa oli hyvä valikoima myös suomenkielisiä kirjoja. 

 Erityisesti jäi mieleen Gävlen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jonka paikalle kaupungin sanotaan perustetun vuonna 1400.  Nykyiseen olomuotoonsa se uudistettiin 1600 luvulla, mutta torni saatiin valmiiksi vasta 1781. Rakentajat eivät kiitosta saaneet, koska torni alkoi heti valmistuttuaan kallistua.  Syynä oli huonosta hiekasta ja savesta tehtyjen perustusten.  Korjaamiseen meni vuosikausia ja se maksettiin langettamalla ylimääräinen kahvi- ja sokerivero.

Kaupungissa oli useita mainioita veistoksia, joista yksi oli asetettu konserttitalon taakse lammen rannalle. Kuvanveistäjä Carl Millesin ” Five musical geniuses” tanssivat taivaalla omia aikojaan.  Carl Milles lähti hänkin Yhdysvaltoihin ja lopulta otti USA:n kansalaisuudenkin. Se varmaan gävleläisiä kismittää.

Joe Hillin talo taisi kuulua hänen köyhille vanhemmilleen, vaikka Joe Hillin talona esiteltiinkin. Joehan lähti jo varhain maailmalle, josta ei enää palannut.

Tilaamamme iltasauna oli kylmä, suihkut unohtuneet siivoamatta, eikä satamakonttorin pitäjää löytynyt mistään, vaikka työaikaa oli jäljellä viellä vaikka kuinka.

Aamupäivä käytettiin siivoamiseen ja veneen huoltoon, olihan moottori kiukutellut ja Kapteeni halusi kesyttää sen.

Viisi soittavaa enkeliä

Kahvinpaahtimosta tähän mahtuu vain yksi nurkka. 

12.8.  Gävle

Kapteeni on nyreissään. Kun tultiin Suomen rannikkoa pohjoisiin päin tuuli pohjoisesta. Nyt kun menemme etelään päin, tuulee etelästä. Purjehtimaan ei ole päästy neljään päivään, mutta kotiin pitäisi päästä, eikä voi jäädä odottelemaan tuulen kääntymistä – ainakaan viikkokausiksi, niin kuin purjelaiva-aikojen parkit ja kuunarit tekivät mukisematta.

Kaupungin parhaille satamapaikoille pääsee vain pienillä moottoriveneillä. Parikymmentä vuotta sitten poliitikot päättivät rakentaa kanavan yli  kiinteän 1,6 metriä korkean sillan, jonka toiselle puolelle satama jäi. Niille, jotka aikovat tulla tänne vierailulle kerromme, että satamakonttoria saa etsiä maksujen suorittamiseksi. On käveltävä vasemmalla rantaa pitkin, ja ylitettävä katu. Seuraavasta korttelista se viimein löytyy. Vessat ovat myös siellä, joten täytyy lähteä ajoissa, että ehtii nuo parisataa metriä hölkätä. Konttorin vastaava, nuori mies, oli niin kylmä, että varpaat alkoivat palella. Odotin hänen kysyvään, että mitä te täällä teette. Laituripaikkamme sähkötolppa ei antanut sähköä.

Satamakonttorin päädyssä oli kaupungin Info-toimisto.  Tyttö kysyi, että millä kielellä tietoja haluaisimme. Oli englanniksi, saksaksi, espanjaksi, muttei suomeksi. Kapu laannutteli kasvavaa kiukkuani muistuttamalla, että täällä käsitetään Suomi edelleen osaksi Ruotsia. Ja meillähän on toisena kielenä ruotsi.

Kahvipaahtimo on  keskellä kaupunkia, Gevalian kehuvat olevan hyvin myyvä kahvi. Ei taida kuitenkaan Suomessa kovin hyvin myydä. Gävle mainitaan kuitenkin kerran vuodessa uutisissa, kun kaupunkilaiset polttavat olkipukin. Sitä en enää ihmettele, on täällä niin kummallista porukkaa. Pukkin pitäisi aloittaa joulunodotus ensimmäisenä adventtina. Se on kolmetoista metriä korkea, kuusi metriä pitkä ja kolme tonnia painava. Vuonna 1985 se pääsi Guinnesin Maailmanennätyskirjaan. Kaupunki paloi 1869. Pyromaani on siis käynyt täällä ensin ja sitten siirtynyt Sundsvalliin.  Kun Gävlen teatteri siinä paloi, kaupunki rakensi uuden. Suunnittelua inspiroivat Pariisin Ooppera ja Tukholman Kuninkaallinen ooppera. 

Kuuluisin gävleläinen lienee kuitenkin poliittinen laulaja Joe Hill alias Joel Hägglund, joka emigroitui Amerikkaan v.1902 ja ryhtyi ammattiyhdistysaktiiviksi. Hänet sittemmin ammuttiin agitaattorina. Hänestä tuli folkmusiikkiliikkeen legenda.  Joe oli kova sana 60-70 lukujen laululyriikassa. Hänen laulujaan teki tunnetuksi mm. Joan Baez. 

25 laituripaikkaaa, joista yksi on varattu - meille. 

Maatkaan lähdettiin pikkuisen aallomurtajan päässä seisovan pikkuisen majakan ohjaamina.

11.8. Axmar

Puhelimen paikannin sanoo, että olemme Kinaliadassa. Kapu sanoo, että Axmarissa. Molemmat nimet tuntuvat enemmänkin kuuluvan kauko-itään, kuin kuusikkorantaiseen lahdenpohjukkaan, jossa on pari porvarillisen kokoista huvilaa.  Täällä kuitenkin lopulta ollaan, missä lie.

Ei ihme, että rakas vetoheppamme Yanmar köhäisi pari kertaa ja pysähtyi kesken matkan. Olihan se jo uskollisesti työntänyt meitä eilen kymmenen tuntia ja hommat aloitettiin tänä aamuna kello puoli yhdeltätoista. Eilen oli vielä vastatuulesta huolimatta hyväksyttävän rauhalliset aallot. Tänään tuuli hieman navakammin – tietysti vastaan, ja kapteeni oli iskenyt pökköä pesään puhkoakseen tehokkaasti aaltoja, jotka puolestaan yrittivät hidastaa matkantekoa. Miehistö oli alkanut nurista kun oli niin tylsää. Eipä ihme, kun kello puoli viisi kuuden tunnin rankan työpäivän jälkeen Yanmar tuhahti ja pysähtyi.

- Mitä nyt tehdään? kysyin kapulta. Hän katseli pohtivan näköisenä taivaanrantaan, minkä nyt aalloissa kiemurtelevalta veneeltä kykeni.

 - Koetetaan purjeilla, hän päätti. Purjeet olivat olleet jo kaksi päivää paketissa, eikä reipas vastatuuli päästäisi nytkään purjehtimaan suoraan. Siis kyssailemaan. Jäljellä olevat parikymmentä mailia tulisivat kestämään iäisyyden.

-  No mä katon sitä ensin. Ja niin hän painui polvilleen koneen ja vieraspunkan väliseen pieneen koloon ja ryhtyi hommiin.  Miehistö tarkkaili syvyysmittaria. Olimmehan jo kaukana Höga Kustenin syvistä vesistä ja lähellä oli matalikko, jonka suuntaan vene oli päättäväisesti lähtenyt ajelehtimaan. Se vielä puuttuisi, että juututtaisiin johonkin ajohiekkaan.

Kapteeni oikaisi selkänsä 45 minuutin kuluttua ja kone lähti hyrräämään.

- Mikä vika?

- No polttoaineen syöttöputki oli tukossa. En mä saanu sitä auki, mutta vaihdoin moottorin polttoaineen syötön lämmittimen polttoaineputkeen. Tarttee sitten myöhemmin katsoa tarkemmin.

Matkan loput pari tuntia meni sitten muutenkin helpommin. Kone hyrräsi. Tuuli alkoi tyyntyä ja aallot sen mukana. Ankkuri laskettiin noin klo 20. Ei jaksettu enää etsiä laituria.

Tämän päivän sankari - Kapteeni 

Julkisivulautakunta on ollut tiukkana. 

10.8.19    Hölick

Kapteeni on lahjakas etsimään kummallisia satamia. Niin kuin nyt tämä Hölick.  Pakkohan satamia on tietysti jostain löytää koska Sundsvallista seuraavaan kaupunkiin, Gävleen, on 120 merimailia eli kolmen päivän purjehdus.  

 Startattiin Sundsvallista kello yhdeksän aamulla tyynessä ja puolipilvisessä säässä ja vene kiinnitettiin Höliken laituriin kello seitsemän illalla.   Melkein koko matkan tuuli – vastaan, mutta onneksi lähempänä merimatkan loppumaileja, alkoi vienosti sataa.

Niemen takaa löytyi pieni kylä, jonka satamassa oli kourallinen veneitä. Lauantai kun on, niin kaikkiin veneisiin kannettiin muonaa ja grillejä ja kasseja. Lauantain vietto oli selvästi alussa. Veneet eivät tietenkään poistuneet satamasta.

Kun näistä lauantain herkkuillallisista nyt tuli puhe, niin esittelen tässä veneemme tämänpäiväisen illallisen. Alkudrinkkinä tarjoiltiin kapteenille rommishotti, ja miehistölle gintonic.  Sen jälkeen pääruuaksi nautittiin Felixin guashikeittopurkin sisältö. Keitossa oli jokin verran lihaa, perunaa ja sipulia.  Kapteeni näytti pettyneeltä kohottaessaan soppakattilan kannen.  Lisäkesalaattiin pilkotut salaatinlehdet olivat hieman nuutuneita, mutta tomaatti ja kurkku petrasivat suutuntumaa.  Balsamietikka oli mennyt kaksi vuotta sitten vanhaksi ja sitruunaa ei ollut, niinpä kastike sekoitettiin pelkästä rypsiöljystä.  Tumma leipä ja näkkäri nököttivät sovussa leipälautasella. Ruokajuomana kapteenilla olut, miehistöllä vesi.  Jälkiruuaksi kapteeni sai energiapatukan ja miehistö sai tiskata astiat.

Niin kuin arvata saattaa ei veneemme miehistöstä päällystö mukaan lukien ollut enää kymmenen tunnin veneessä istumisen jälkeen kartsalle lähtijöiksi, vaikka lauantai olikin. Sitä paitsi rannalla ei näkynyt ketään. Kaikki hauskanpito oli keskittynyt veneiden salonkeihin. Satamassa oli makasiini, jossa paloivat valot.