perjantai, 24. elokuu 2018

Loppu hyvin

 

49729705846a016c167336b10466c5c8.jpg

Hyvää syksyä, kaikki lukijamme. Ensi purjehduskaudella tavataan

 

24.8. Elisaari

 

Tänään on kesämatkamme viimeinen yöpymispäivä. Huomenna olemme kotisatamassa. Nyt on pakko perua puheensa siitä että purjehtiminen olisi kylmää ja märkää puuhaa. On ollut niin kuumaa, ettei ole jaksnut toimia edes tehokkaana turistina.  Kurjista tuulistakaan ei voi puhua. On tuullut tarpeeksi. Vene on kiemurrellut ja mäiskinyt niin että sisuskalut ovat tuntuneet vaihtavan paikkaa.  Mutta on ollut kauniita ja lämpimiä päiviä, jolloin lempeät tuulet ovat työntäneet meitä eteenpäin ystävällisesti tuudittaen. Kapu on istunut lakki silmillä  ruorin takan, kun automaatti on hoitanut ohjauksen. Miehistö on lukenut, katsellut kaukaisuuteen ja odotellut ajan kulumista.

Rantautuminen on mennyt joskus hyvin, joskus huonosti. Ei koskaan samalla lailla. Kapteeni alkaa hermostua, jo hyvän aikaa ennen kuin päästään satama-altaaseen. Se on kuuluisaa rantautumistressiä, jota jokainen kapteeni on joskus kokenut. On mentävä sellaiseen paikkaan jossa ei ole koskaan ollut ja käänneltävä yksitoistametristä venettä siten, ettei sen keulassa oleva ankkuri pyyhkäise reikää viereiseen veneeseen. Siis sen jälkeen, kun on epätoivoisesti ensin etsitty tyhjää paikkaa. Kuten eräs purjehtijatoveri sanoi: ” Purjehtimisessa ylivoimaisesti vaikeinta on rantautuminen”.  Kapteenin aivot toimivat korkeapaineella. Hän antaa joka kerran uudet käskyt siitä kuinka köydet on pantava ja mistä hypättävä maihin. Vaikka paikkoja on vain neljä, keulasta tai laidalta, on päätöksenteko aina yhtä hankalaa. Oikealta vai vasemmalta? Mistä tuulee? Kun vene on lopulta kiinni, kapteeni kiittää miehistöä. Miehistö ymmärtää häntä ja palkitsee onnistuneen satamaan ajon antamalla hänelle rommipaukun. Se tasaa hermojännityksen.

Viron ja Latvian rannikot eivät juuri tarjonneet navigoinnille vastusta. Tasaisia, suoria, matalia ja kivikkoisia rantoja oli riittämiin. Jouduimme tekemään pitkiä päivämatkoja, 8-12 tuntiset päivät olivat tavallisia.  Piritasta Dirhamiin jouduttiin kulkemaan vaikeassa aallokossa. Kymmenen tunnin ajon jälkeen ei meille löytynyt Dirhamista paikkaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidät on ajettu yöksi merelle satamasta.   Siitä meni vielä viisi pitkää tuntia ennen kuin oltiin Haapsalussa kello 23.00. Haapsalusta Pärnuun oli 10 tuntia, ja Pärnusta  Riigaan  (90 mailia)  14. tuntia. epämiellyttävässä ristiaallokossa.  Perille piti vielä kiivetä öistä jokea pitkin.  Satamat olivat pääsääntöisesti tyhjiä. Kausi oli loppunut. Viimeiset kahvilat ja ravintolat sinnittelivät satamissa. Kärdlan satamasta jälkeemme lähti mahtikokoinen moottorivene Tuvalun lipun alla. Miehistö puhui venäjää. Olimme lähes viimeiset.

Turismin kannalta Viro on leppoisa ja mukava maa. Jokaisesta kohteesta löytyi pällisteltävää.  Ruhnussa myrsky piti meitä satamassa yhden ylimääräisen päivän, Kärdlassa myös. Matkamuistohin emme oikein innostuneet. Kirjokudottuja lapasia, monosukkia, myssyjä ja muuta käsityötavaaraa oli runsaasti tarjolla, mutta kun miniäkin on käynyt Virossa lapasia neulomassa, niin uskoimme niitä olevan runsaasti sukumme kaapeissa ilman lisäyksiäkin.

Ensi vuoden purjehdusretken valmistelussa kannattaa etsiä etukäteen esitteet paikallisesta hupitarjonnasta. Nytkin meni monet festivaalit ja laulujuhlat sivu suun, kun ei oltu silloin juuri silloin siellä.  Viron eri kaupunkien ja kuntien turismiviranomasille annamme kauniit kiitokset. Esitteet olivat suurimmaksi osaksi hyvin kirjoitettuja ja informatiivisia. Yrittivät jopa avata virolaista sielua meille muumaalaisille.

Kiitoksia että olette olleet mukanamme tämän kesän seikkailulla. Nyt voimme alkaa odotella ensi kesää. Tavataan silloin tällä samalla paikalla. Niinhän?

20180806_211037.jpg

 

torstai, 23. elokuu 2018

Apeus tarttuu

 

20180823_180335.jpg

Äkkilähtö. Kottikärryn alla on ruoho jo pitkää

23.8. Älgö

 

Olenkohan koskaan ollut paikassa, joka on näin surullinen. Suru lepää paikan yllä kuin huntu joka on  laskeutunut, silloin kun palo on sammunut.  Luultavimmin sinä yönä, kun sauna on syttynyt palamaan ja sitä on ryhdytty sammuttamaan syntynyt sekaannus. Sauna on saarella jonne ei palokuntaa saa. Paikalla olleet ovat parhaansa yrittäneet. Sauna oli vanha hirsisauna, josta ei ole jäänyt jäljelle kuin pari alinta hirsikerrosta.  Kun palo on saatu sammumaan ovat sammuttajat lähteneet tiehensä.  Poistumisensa näyttää siltä, kuin olisi paettu yksissä tuumin. Kaikki on jätetty niille sijoillensa ja kukaan ei ole sen jälkeen palannut. Mikäli luonnonsatamalla on ollut hoitaja, ei hänkään ole tullut.  Joku oli ollut hakkaamassa halkoja, halot oli pinottu kottikärryihin vietäväksi saunalle, mutta jäänneet niille sijoilleen, grilliä ei ole käytetty pitkiin aikoihin. Kiireisen lähtijän sandaalit oli jääneet savustusuunin pieleen. Pieni vetomoottori ja sen perässä oleva peräkärry näyttävät ruohottuneen paikoilleen. Myrskyt olivat riepotelleet puihin naulatut kyltit torsoiksi. 

Tämän Tammisaaren luonnonsuojelualueeseen kuuluvan luonnonsataman on täytynyt olla paratiisi.  Saunalta laskeutuvat pienet uimaportaat pitkin kallion koloja kohti merta, kalastajia kävi kalastuslaiturilla ja kalat savustettiin omassa uunissa. Pieniä puutarhatöitä oli tarjolla.  Jos innostusta riitti, voi kävellä parin kilometrin luontopolun joka esitteli saaren monimuotoisen luonnon, on kalliota, suota, kosteikkoa mänty-, ja sekametsää. Vanhasta kalastajamökistä oli tehty pieni museo.  Lampaat pitivät lapsille seuraa.

Ainot joihin paikan surullisuus ei tunnu vaikuttavan ovat lampaat, pari vähän vanhempaa ja muutama keskenkasvuinen. Ne töllistelevät imisiä ilmeettöminä, raapivat selkäänsä aitapuihin ja  pienet kipittelevät isompien perässä.

Kiersimme luontopolun, lepäilimme ja jäähdyttelimme  hieman apeissa tunnelmissa matkan loppumisen ollessa jo kohta käsillä.

 

Nämä eivät näytä tuhkimon kengiltä

20180823_180241.jpg

keskiviikko, 22. elokuu 2018

Kotona taas

 

20180822_200646.jpg

Vierassatamamme huoltorakennus

22.8. Älgö

 

Nyt on vaihdettu ulkomaiset suihkut, saunat, ravintolat, vuokrapyörät, kylpylät, shampanjabaarit, supermarketit etc, kotimaan palveluihin.  Älgö tarjoaa meille ulkohuussin, lukossa olevan talon, lukossa olevan rantavajan, neljä lammasta, ja palaneen sauna rauniot. Pesulla voi käydä meressä esim. sukeltamalla veneen rappusilta. Ei autoja, ei remuavaa nuorisoa. Sen sijaan hiljaista ja autiota, ehdottoman yksinäistä. Niin yksinäistä että täällä ei ole edes kenttää. Kapteeni ratkaisi ongelman näppärästi vetämällä liikkuvan wifimokkulamme pussissa mastoon.  Tuuli ulvoo männyissä, tuuli, joka on taas voimistunut. Huomenna voi mennä veryttelemään luontopolulle ja syödä illalliseksi purkkiruokaa.

Kapteeni oli iloinen kuin pikku poika kun hän hyppi kallioilla ja haisteli kotimaan tuoksuja. Muistelin haikeasti ensimmäistä kesäämme purjeveneessä. Oltiin silloin Saimaalla ja purjehdittiin kohti Kuopiota. Satoi koko ajan, mutta kaikki oli uutta ja huisin jännittävää.  Nyt on maailman ihmeet nähty ja Älgön laituri on selvästi kutistunut sitten viime näkemän. 

Kapteeni oli lukenut sääkartoilta, että myrsky laantuisi juuri täksi päiväksi, mutta huomenna se taas voimistuisi entisiin myrskylukemiinsa. Kello puoli kahdeksan irrotimme köydet ja kävi juuri niin kuin oli luvattukin. Lämmin tuuli työnsi veneemme melkein perille. Olimme Älgön harmaassa, tuulenpieksemässä pikku laiturissa kello viisi. Ehdimme pujahtaa juuri tänä täydellisenä purjehduspäivänä lahden ylitse. Myrsky jatkuu kuulemma huomenna. 

Sajuna on palanut tänä kesänä. Sen todistavat kärventyneet koivunlehdet

20180822_200527.jpg

 

tiistai, 21. elokuu 2018

Illallinen kahdelle

 

20180820_130135.jpg

Shampanjabaarin oivaltava mainos

 

21.8. Kärdla

Tuuli puhaltaa myrskylukemissa nyt kolmatta päivää. Olemme päättäneet jättää Viron nyt taaksemme ja suunnistaa kohti Suomen aluevesiä.

Päätimme suoda itsellemme pienimuotoiset läksijäiset.  Jahtisatamaan on poissa ollessamme (olimme täällä viisi vuotta sitten) ilmestynyt shampanjabaari.  Siellä oli jos jonkinmoista shampanjaa, cavaa ja cremantia. Kiva paikka iso televisio ja puhelias isäntä.

Illallisen söimme jahtisataman ravintolassa. Kaupungilla käydessämme infotoimiston nainen nimesi sen melkein koko Kärdlan ainoaksi ravintolaksi.  Kylällä kävellessämme sen uskoi todeksi. Paikka on hiljainen ja nukahtaa kohta kokonaan. Kylillä pari vanhaa rouvaa juorusi keppeihinsä nojaten kadunkulmassa. Pari lasta pyöräili ohi, mutta muuten oli kuollutta.  Yritimme sivistää itseämme museossa, mutta se oli puoliksi tyhjä, tekivät uutta näyttelyä. Kaksi euroa per hlö oli ehdottomasti liikaa. Selvisi kuitenkin, että Kärdla on syntynyt tekstiilitehtaan työntekijöiden tarpeisiin. Tehdas teki konkurssin 1941 mutta Kärdla kuitenkin pysyi.

Ravintola, nimeltään Muu, siis lehmän äännähdyksen mukaan, oli lähes tyhjä. Peräpenkillä nuokkui kaksi pyöräilijää, ties mistä tiensä sinne löytäneet. Pian meitä oli neljä, tarjoilija, kokki ja me asiakkaat.  

Kapteeni tilasi pohjatulpaksi Gin Tonicin ja miehistö camparin vedellä.  Kapteeni sai sammiollisen tonicia, joka oli maustettu ginillä, lisäksii siinä oli jäitä ja vähän kuihtunut rosmariininoksa.  Miehistö oli pyytänyt camparinsa eri lasiin ja vettä toiseen sekoittaakseen sen itse. Campari tuli pikkuisessa lasissa, mutta vesilasi oli iso.

Tilasimme alkupalaksi juustoja kahdelle (10 e).

20180821_193823.jpg

 

 

Kapteeni tilasi pääruuaksi kuhafileitä (15 e) ja miehistö ankanrinnan (14 e). Kapteenin kuhat huuhdeltiin alas saksalaisella rieslingillä(7e/12 cl)  ja miehistön ankkaa työnsi alaspäin ranskalainen pinot noir (7e /12 cl).

Keittiö oli tehokas. Emme ehtineet lopettaa juustolautasta, kun tarjoilija jo taiteili pöytää pääruuat.  Ne olivat koristeiltaan samanlaiset, ja molemmat olivat yhtä haaleita. Luulemme niiden odottaneen keittiössä jo hyvän tovin

Ankanrinnat tunnisti, olivat tosin pienimmät ikinä syömistäni. Kapun kuhafile maistui kuhalta, mutta hän ei pitänyt jättikapriksista, jotka oli asetettu ylimääräiseksi koristeeksi. Annokset olivat pienet, ja ilman juustoja olisimme jääneet nälkäisiksi. Toisaalta, sehän on normaalia gourmet – ravintolasta poistuttaessa.

20180821_194636.jpg

sininen ja punainen ovat lautasen värejä. Tumma keskusta ja santa sen ympärillä on ruokaa.

 

Jotenkin lannistuimme, emmekä enää kokeilleet jälkiruokaa. Veneessä saisi hyvää mutteripannukahvia ja suklaata. Se kelpaisi hyvin jälkiruuaksi.

Kapteeni piti miehistön kädestä tiukasti kiinni, kun kuljimme yli satama-aukion kohti venettä. Tuuli niin kovaa, että oli vaara, että miehistö lentäisi taivaalle. 

Yritämme lähteä huomenna, mutta ellei raivokas tuuli yöllä laannu, olemme täällä toisaiseksi.

 

Hyvin syönneinä veneen salongissa. 

20180812_204829.jpg

 

maanantai, 20. elokuu 2018

Viro 100

 

20180820_160238.jpg

20.8. Kärdla

 

Sateinen Kärdla on autio. Kaupat ovat kiinni, ihmiset kukakin ties missä, eivät ainakaan raitilla juoruamassa. On Viron toinen itsenäisyyspäivä. Kansallinen vapaapäivä.

Viro julistautui toistamiseen itsenäiseksi 20 elokuuta 1991 Neuvostoliiton keskusvallan ja Mihail Gorbatshovin aseman horjuessa.   Muistelen, että vuonna 1991 Venäjällä järjestettiin kansanäänestys Neuvostoliiton jatkamisesta, ja Neuvostoliitto lakkasi sitten olemasta saman vuoden joulukuussa.

 Ulkomaalainen, vaikkakin sisarkansan edustaja, ei saa selville, kuinka tänään juhlitaan Kärdlassa. Ainakaan täällä tyhjässä jahtisatamassa ei juhlijoita näy. Shampanjabaarikin on kiinni. Yritin urkkia myös matkaoppaalta Saarenmaalla, onko jotain erityisiä muotoja, joilla tätä kesäistä juhlapäivää vietetään.  Mies meni hölmön näköiseksi ja sitten hän muisti, että hänellähän on ensi maanantaina vapaapäivä.  – Sitä juhlitaan enemmän talvella, helmikuussa. Silloin on sotilaparaati ja muitakin juhlia, hän sanoi ja alkoi takoa kännykkäänsä. – Yritän selvittää onko mitään juhla, siis itsekin tietääkseni,  luulen poliitikkojen pitävän isänmaallisia puheita, hän sanoi. 

Eilen,  Kärdlassa oli tosin järjestetty Viro 100 pic-nic lounas. Meren tuulien perusteella pelkään, että sää ei niitä suosinut. 

Täällä veneessä on vietetty hiljaista itsenäisyyspäivää. Se miksi moottori ei käynnistynyt meren aaltoillessa, ei selvinnyt.  –  Starttimoottori ei saanut sähköä, mutta nyt vikaa ei enää ollut. Kiristelin vähän muttereita, siinä kaikki. Miehistö hankki elintarvikkeita. Ne ovat noin puolet Suomen hinnoista, ravintolahinnat näillä pikkupaikkakunnilla ovat ihanat, viidentoista euron pääruokaa saa etsiä. Hyvän kala-aterian saa yhdellätoista. Viinipullo maksaa parikymppiä, hyvät punkut tosin enemmän.

Viron kansalliskukka on ruiskaunokki. Ehkä tämä kissankellon sukulainen kelpaa edustamaan ruuiskaunokkia  - ellei muuten niin värinsä puolesta. 

20180820_160522.jpg