IMG_0452.jpg

pikku koteja sillan pielessä

 

15.5. Rahakas Rotterdam

 

Blue Swan lekottelee sunnuntaipäivän rauhassa Rotterdamin keskustan satamassa Christina Onassiksen veneen vieressä. Christina ei siellä enää juhli. Hän kuoli jo kauan sitten elettyään lyhyen ja onnettoman elämän.  Me elämme mutta palelemme. Sää oli vaihtunut yön aikana helteestä hyiseen kylmyyteen.

Kanavataipale tänne oli ruma. Taakse olivat jääneet pittoreskit elämää kuhisevat kanavat ja tilalle oli tullut teollisuuslaitosten möhkäleet ja nuhruiset venevarikot.  Jäinen sade piiskasi kasvoja, kun saavuimme perille.  Vierassatama on keskellä kaupunkia. Ei meinaa millään uskoa, että Helsingin kokoisen kaupungin keskustan sillat nousevat vain meille, mutta niin vain käy.

Tässä kaupungissa haisee raha.  Kaupunki pommitettiin sodan aikana soraksi ja nyt se on arkitehtien muovaama pienois New York upeine pilvenpiirtäjineen, kauttaaltaan moderni ja omalla tavallaan häikäisevä metropoli. Unileverin pääkonttori ampuu talojen kattojen ylitse seisten kahdella jalalla. Pesuaineiden ja äidinmaitovastikkeiden myymisellä on rikastunut.  Deloitten konttoria ei voi kutsua pieneksi. Se on noin 50 kerroksinen lasitalo. Yritysten veroneuvonta on sekin kannattanut varsin hyvin. Puhumattakaan lukuisista muista pilvenpiirtäjistä jotka kurottelevat taivaalle.

Illalla menimme etsimään syötävää. Kaupunkiin emme jaksaneet lähteä. Välissä oli  vettä ja Erasmus silta näytti valtavan pitkältä. Satama-altaamme laidalla oli iso rivi ravintoloita. Ne olivat kuitenkin järjestään kiinni. Yksi marokkolainen ja yksi epämääräinen, omituisesti kalustettu (höylätystä lankusta tehdyt pöydät, viulun mallinen ruokailuväline varasto, sanomalehdillä paperoidut seinät), oli auki. Ulkona oli liidulla tuherrettu ruokalista, josta emme ymmärtäneet mitään. Se vaikutti ainoalta vaihtoehdolta.

Vastaan tuli langanlaiha vahvasti oluelle tuoksahtava nainen, jonka toinen etuhammas oli jäänyt jonnekin vaihtelevan elämäntaipaleen varrelle ja toinenkin oli reunastaan mustunut ja oikealle kallellaan. Mieleenpainuva hymy. Yläruumista peitti vihreä kulahtanut teepaita. Hänen ympärillään ei leijunut pätevän ja hygieenisen ravintolahenkilökunnan aura.

- Saako teillä syötävää?  

- Tottakai, mitä te haluatte? Hän työnsi meidät tyhjän pikkusalin ikkunapöytään.

- Mä haluaisin kalaa. Kapu sai sanottua ensi hämmästyksen helpotettua.

Nainen alkoi luetella mitä kaloja hänellä oli keittiössä. Valitsimme jonkun oudonnimisen.

- Erittäin hyvä valinta, minäkin tykkään siitä. Nainen uskoutui. – Entä juotavaksi?

- Punaviiniä, henkäisin.

- Ei kalan kanssa voi nauttia punaviiniä. Se on liian vahvaa. Kalan kanssa on juotava roseeta tai valkoviiniä.  Hän kumartui eteenpäin ja  nojasi käsiään pöydän kulmiin vahvistaakseen väitettään.

- Otetaan sitten valkoviiniä. Onko viinilistaa?

-Meillä on erittäin hyvää chardonneytä, kapakanpitäjä harhautti. Viinilistaa ei ollut. Katsoimme kapun kanssa toisiamme.

- Otetaan sitä koko pullo, kapu alkoi innostua seikkailusta. Mitähän sieltä tulisi?

 Nainen palasi litran chardonneypullon kanssa, kaatoi minulle puoli lasillista maistettavaksi. – Naiset aina maistavat, hän sanoi ja humpsautti pullon takaisin jäähdyttimeen.  Viini oli aivan kelvollista, ei liian kuivaa, muttei edes puolimakeaa. Kelpo ateriaviiniä Ranskasta.

- Toivottavasti siellä on joku kokki keittiössä. Tämä rouva ei taida olla kyllin selvä ruuanlaittoon. Kapu huolehti.

Sisään pelmahti neljän hengen illallispaikka etsivä porukka. Kävivät sisällä ja lähtivät pois. Tarjoilijamme tuli kattamaan pöytää.

- Ai, ne menivät pois. Miksihän? Mä sanoin, että tervetuloa, mutta mä olen nyt ihan busy, busy.  Hän oli niin tohkeissaan meidän palvelemisestamme, ettei muita kapakkaan mahtunut.

Aikanaan keittiöstä tuli kaljupäisen, punottavanaamaisen, mulkosilmäisen miehen kantamana kaksi lautasellista ruokaa. Kala oli joku kampelan pieni sukulainen, lisäksi lautaselle oli taiteiltu keitettyjä munanviipaleita, tomaattia ja salaatteja sekä pikkukorillinen kuumia ranskanperunoita. Ihan kelvollinen annos.  

- Se kokki oli käyttänyt huonoa öljyä, kapu moitti, kun kampelasta oli jäljellä enää ruoto. Litra viiniä ja kaksi kalalautasta ,  sekä kapakka yksin omassa käytössä, hinta 50 euroa.  

  

IMG_0447.jpg