Delfyzyis%20011.jpg

Alankomaiden alavilla ollaan.

 

15.9.

 

Tiistai

 

Groningen

 

           Olen nähnyt ensimmäisen tuulimyllyn! Luulen kuitenkin että se ei ollut enää käytössä. Tuuli nimittäin tosi kovaa, eikä sen lavat liikkuneet yhtään mihinkään. Tuuli niin kylmästi, että sellaista hyisyyttä tapaa yleensä vain sydäntalvella. Tuuli pyyhki esteettä pitkin aukeita peltomaisemia, joiden lomassa lymysivät maahan ulottuvien kattojensa alla viisisataaneliöiset navetat. Kivitalon korkuiset rehutornit nousivat maisemasta kuin jättiläisen harmaat peukalot. Rehuviljalle oli tilaa kasvaa niillä pelloilla. Lehmät seisoivat hytisten laitumilla takapuoli tuuleen käännettynä. Luulivat varmaan että on talvi.

 

        Panimme päällemme parhaat avomerikuteemme, mutta sittenkään ei ollut lämmin. Kirosin kun jätin uudet hiihtohanskani Helsinkiin. Olis tarvinnut olla nahkasaappaat, turkislakki ja rukkaset. Jäinen sade pisaroi taivaalta nuppineuloina. Tuuli tunki kauluksesta sisään ja silitti selkää jäisillä sormillaan. Pipokin oli hukassa.  

 

        ”Tuuliennusteetlupasivat tiistaille kovaa tuulta silloin viime lauantaina, kun oltiin valmistelemassa matkaa Cuxhavenista Eemsille. Muistathan, että päätettiin lähteä heti, ettei jäädä tuulen jalkoihin. Olivat oikeassa. Tässä se tuuli on. Olisi kovaa olla nyt avomerellä.” muistelin.  Tuuli ja kylmyys oli sittenkin paarempi ottaa vastaan täällä peltojen keskellä. En uskalla edes arvuutella miltä se olisi tuntunut  avomerellä.

 

       Kanavamatkaan, joka oli noin 27 km, sisälsi yksi sulku ja kuusi siltaa, kului noin neljä tuntia hytinää. Vasta vierassatamaan päästyämme alkoi sataa. Lämmintä oli noin kolmetoista astetta.

 

                                                   **********************