Vemee kannelta klo 6.30. Jos tarkkaan katsoo näkyy naapuri. Olemme Plymouthissa. ankkurissa 

 

 

29.5. Plymouth -  Falmouth

 

Aamulla oli luonnottoman hiljaista. Kuin maailma paatin ulkopuolella olisi kadonnut. Tavallisesti kuuluu jotain liplatusta, vanttien tai köysien kitinää.  Oliko ankkuroitumispaikassamme tapahtunut jotain? Rohkaistuin kurkistamaan kannelle ja vastassa oli maidonvalkeaan sumuun verhoutunut maailma.  Olen kuullut sanottavan, että on niin sankka sumu, ettei kättään nähnyt. Luulin sitä liioitteluksi, niin kuin se olikin. Käsi näkyi, mutta kymmenen metrin päässä olleesta isosta veneestä vain vähän. Jäimme odottamaan.

Lukijat olivat paneutuneet lintumme tunnistamiseen. Se osoittautui kalliokyyhkyksi, alalajiltaan se oli ”English Long-Faced Tumbler”. Samalla paljastui aiemmin minulle tuntematon piirre briteissä. Paitsi krikettiä, tennistä ja teenjuontia he harrastavat myös kyyhkysten jalostamista.  Netistä löytyi kymmenittäin heidän jalostamiaan kyyhkylajeja. Oli kyyhkykilpailuja ja parhaat yksilöt maksoivat useita satoja puntia.  ”Meidän” kyyhkyämme luonnehdittiin erinomaiseksi lentäjäksi. Se ei pelännyt ihmistä, joten se kuului jonkun perheen omistamaan kyyhkyslakkaan.  Se näytti tietävän, minne oli matkalla. Voi olla, että se osallistui johonkin pitkän matkan lentokilpailuun, ehkä Lissabon – Lontoo kyyhkyralliin. Rengastusten tiedoista kyyhkyharrastajat tunnistavat omansa, eikä palkinnot voi mennä väärille kilpailijoille. Niistä löytyy linnun puhelinnumero ja osoite - luulisin.

Sumu hälveni vasta puolilta päivin. Lähdimme kuitenkin kohti Falmouthia. Matkaa kun oli vain 40 mailia. Vastatuuleen, koneella, ikävää ja kylmää. Sadepilvet odotuttivat ja heittelivät pieniä kuuroa, muttei kunnon sateita.  Perillä kello 18.30. Aurinko pilkisteli vähän kun sidoimme veneen kiinni Falmouth Marinan laituriin F 19.

Aurinko laskee, niin hyville kuin pahoille.