Lyrestad%20029.jpg

"Välkommen!"

 

6.8.

Keskiviikko

 

Mariestad

 

     Kanavan suluilla oli kesätöissä nuoria naisia ja miehiä. He huolehtivat vuorojärjestyksestä, antoivat luvat ajaa sulkuun, ohjasivat kämmikätisiä veneilijöitä sitomaan veneensä oikein kanavan reunoihin, avasivat ja sulkivat sulkuportit ja luultavasti yrittäisivät pelastaa sulkuun pudonneet ihmiset. He olivat todellinen silmänilo. Tytöt pitkäjalkaisia hoikkia blondeja, joiden useinmiten pitkät hiukset oli solmittu letille niskaan. Virkapukuun kuuluivat kylmällä ilmalla muodinmukaiset piukat farkut ja helteellä shortisit. Pojat olivat vahvoja, hyvähampaisia ja lihaksikkaita. Kaikki hymyilivät runsaasti ja hyvästelivät iloisesti vilkuttaen kanavasta ulosajavia.

 

     Olimme ajaneet ainoana veneenä Lyrestadista alaspäin. Satoi hienoa sumua. Viimeisellä sululla ennen Vänerniä, jolloin jätimme kanavamatkan taaksemme, tunsin lievää haikeutta. Tämä kokemus oli ohi.

 

     ”Tämä on viimeinen työpäiväni”, kanavanvartijatyttö sanoi. ”Kausi päättyy tänään ja meillä on illalla juhlat”.

 

     ”Nyt joko?” ihmettelen. Suomalainen lomakausi jyllää vielä, ja eurooppalainen on vasta päässyt vauhtiin. Nyt selvisi miksi satamat olivat lähes tyhjiä. Vierassatamiin rynnistävien veneiden kanssa ei ollut tarvinnut kilpailla enää noin viikkoon. ”Pannaanko kanava kiinni?” Uten.

 

     ”Ei, mutta sesonki päättyy ja sulkuvahdit alkavat huolehtia yksin useamman sulun ryhmistä”.

     

    " Me voimme olla sinun viimeinen sulutettava veneesi”. Hän nyökkasi, mutta katseli taivaalle huolestuneena. Hienoinen sade putosi maahan kuin märkä huntu. ” Voi kun ei sataisi, juhlat pidetään ulkona”, hän valitti. Bileet olivata selvästikin odotettu kauden kohokohta.

 

     Niin Blue Swan ajoi ulos viimeisestä sulusta. Vaihdoimme sadevaatteet taas kerran päälle ja alistuimme ajamaan sateessa tuulettomalla järvellä kohti Mariestadia.

 

     ” Oliko tämä kanavamatka sitä mitä odotit?” Kyselin Kapulta.

 

      ”Joo kyllä se oli”. Kapu ei antautunut analysoimaan kokemuksen eri puolia.

 

 

     Kanavayhtiö oli pitänyt kanavan kunnossa, ja standardoidut palvelut löytyivät joka satamasta. Olimme saanneet kulkukortit, joilla pääsi huoltorakennuksiin, joista löytyivät WC:t ja suihkut, pesutuvat, ja astianpesupaikat. Yleensä ne olivat puhtaat. Satama oli kylien ja kaupunkien toiminnan keskipiste. Siellä oli keramiikkapajoja, merivaatekauppoja, kotiseutumuseoita yms liiketoimintaa ja joku ruokapaikka. Isommissa paikoissa oli rantaan rakennettu oikea ravintolarypäs shampanjatarjoiluineen, pienemmissä oli pieni krouvi, josta sai yksinkertaista ruokaa. Lähes joka satamassa oli minigolfkenttä, jossa perheet mäiskivät pieniä golfpalloja pienillä golfmailoilla. Osanottajien runsauden perusteella arvioiden se oli suosittu harrastus.

 

     Kanavan vierassatamiin oli helppo suunnistaa, koska jo kaukaa näkyivät lipputangot lippuineen, mutta niissä ei koskaan liehunut Suomen lippua. Muut pohjoismaat ja Saksa olivat aina salossa, joskus vielä Hollanti.

 

     Kanavan rannat tarjosivat vaihtelevasti katseltavaa. Oli pitkiä metsätaipaleita, jolloin ei nähnyt muuta kuin kanavan rantaan sen perustamisen aikoihin istutettuja upeita vanhoja puita. Siellä komeilivat parisataavuotiset saarnet, jalavat, lehmukset, riippakoivut, puisovaahterat ja kourallinen muita lehtopuita joita en tuntenut. Niin upeita puita en ollut koskaa nähnyt. Valtaosa rantamaisemista oli vaurasta maalaismaisemaa, jättimäisiä navetoita, laakeita peltoja, hyvin hoidettuja maalaiskartanoita. Kannatti olla tarkkana, koskaan ei varmasti tiennyt, mitä kanavan mutkan takaa tuli esiin. Pyöräilijät viilettivät kanavan laitaa kulkevaa pyörätietä tai istuivat tauolla syömässä eväitään. Kanavan rantamaisemissa kulki useita merkittyjä pyöräteitä, joissa oli tiheään retkeilymajoja ja kahviloita. Kauniina kesänä pyöräily on oiva lomanviettotapa, nyt ehkä vähän kylmä ja märkä.

 

     Kanavaan sisääntulo oli hermoillekäyvä tapahtuma, josta selviämiseen kului muutama päivä. En ollut varustautunut siihen mitä eteen tuli. Syvät sulkukuilut, voimalla ryöppyävä vesi ja uppo-oudot tekniikat kävivät psyyken päälle. Liikkuvasta veneestä rannalle köysien kanssa hyppääminen vaati uskallusta. Vaikka olimme olleet Saimaan kanavalla, ei se kelvannut esimerkiksi. Ahdistus tietysti helpottui kun kokemusta karttui.

 

     Kulkeminen oli tehty helpoksi, emme joutuneet juurikaan odottelemaan. Sillat avautuivat taikaiskusta, niin pient kuin suuretkin. Suluissa vain suurien sisävesilaivojen, arvokasta mäenlaskua tai nousua piti odotella. Jos ei itse halua nähdä purjehtimisen vaivaa, on se mainio ja mukava tapa tehdä kanavaretki.

 

     ”Viisitoista päivää oli kylliksi. Kaikkea on nähty jo tarpeeksi”, sanoin.

 

    ”Kyllä mä olisin vielä jatkanut mielelläni. Se oli niin ja turvallisen kotoisaa. Vaan kyllä nyt pitää päästä purjehtimaan. Haluaisitko kiertää Vänern-järven?”Kapu yllätteäen ehdotti.  

"Adjö"

Lyrestad%20040.jpg