Katsoin koiraa matkan päästä. Luulin sen odottavan isäntäänsä. Kun tulin takaisin se oli siinä edellen.  Se olikin patsas

8.-9.8. Sundsvall

Jo kaupunkiin tulo herätti odotuksia.  Mahtavan sillan alittaminen ja energisesti taivaalle höyryä pöllyttävien paperitehtaiden ohittamien auttoi tuntemaan, että on tultu takaisin rintamaille. Sundsvall on edelleen metsäteollisuuden voima-alueita.

Kaupunkil on kuin pieni pohjoismainen pikku Pariisi. Se rakennettiin uudelleen vuoden 1880 tapahtuneen palon jälkeen. Uudelleen rakentamiseen kului vaivaiset kaksikymmentä vuotta ja tuloksena oli upea pieni kaupunki, joka edusti tuolloisen ajan rakennustaiteen huippuosaamista. Koko keskusta edustaa yhtä, 1980-90 rakennuskulttuuria. Palosta pelästyneet kaupungin isät vaativat, että kaupunki rakennetaan vanhan asemakaavan mukaan, mutta kivestä.  Niin tehtiin. Kivikaupungin talot koristeltiin rikkaasti. Portaikot, fasadit ja yksityiset asunnot edustivat tuon aikaista kauneusihannetta.  Patsaita riittää suihkunaisfiguureista torilla seisovaan, kaupungin perustajaan, mahtipontiseen kustaan II Adolfiin asti.

Tämän päivän Sundsvall on ajassa mukana. Kaduilla on kaupunkitaidetta ja putiikkeja joka lähtöön. Muuten mainio kaupunki, mutta postia ei löytynyt millään. Kyselin sieltä sun täältä. Lopulta google vei minut kaupungin laidalle, ison bensa-aseman sisälle piiloon. Siellä se oli.

Aurinko paistoi armaasti, ja raatihuoneen torin terassiravintolat kutsuivat meitäkin puoleensa.  Ah ihana perjantain laiskuus! Aamulla eteenpäin.

Kun tätä teosta katsoo mereltä, tietää palaavansa turvalliseen kotiin, koska se näyttää kaupungin. Kun lähtee, se näyttää meren ja  kertoo seikkailujen alkavan.

Enkeli avaa yön kaihtimen, eikä ihan putoa kiveltä