IMG_0660.jpg5.6.

Aurinko pilkisti vihdoinkin Oostendestä llähdettäessä

Dunkirk

 

Täällä tapahtui Dunkirkin ihme. Tämä ei ole Dunkirkissä syntyneen nunnan tekemä ihmeteko, vaan  toisen maailmansodan aikainen sotaoperaatio nimeltä ”Dynamo. Saksalaiset olivat ahdistaneet brittien armeijan tänne Dunkirkin tuntumaan. Natsit olivat jo suunnitelleet tuhoavansa armeijan motitettuaan sen, mutta Dunkirkin ympäristö oli suota ja sinne ei tykeillä eikä tankeilla päässyt ja natseilla oli muutenkin kiire Pariisiin.  Jättivät vähän miehiä ja tykkejä pitämään armeijaa paikoillaan.Sitä paitsi he uskoivat, että ehtivät tuhota brittien armeijan myöhemminkin. Mihinkä ne 200 000 miestä sieltä pääsisivät.

Churchill kuitenkin määräsi britit hakemaan armeijansa pois. Viikon aikana 27.5- 4.6 1940 britit mobilisoivat yhden risteilijän, kahdeksan hävittäjää ja 26 muuta sota-alusta evakuointiin, mutta kun se ei riittänyt pyydettiin siviileiltä apua. Noin 400 yksityistä jahti- ja siipirataslaivaa, hinaajaa, pelastusvenettä, huvivenettä ja kalastusalusta yms, ympäri Britanniaa tullutta venettä hakivat miehiä turvaan. Miehet toki joutuivat jättämään kaikki varusteensa rannalle ja kahlaamaan matalaan rantaveteen kaulaansa myöden alusvaatteisillaan. Sieltä heidät sitten poimittiin kuin puolukat.  Nopeampaa evakuointia varten tehtiin yhteen sidotuista kuorma-autoista silta, jota pitkin pääsi nopeammin laivaan.  Se että pääsi laivaan, ei taannut pelastumista. Luftwaffe ampui pakenioita, minkä brittihävittäjiltä ehtivät. Pelastusaluksista eivät kaikki päässeet perille. Niitä upposi pelastettavineen. Mm. kahdeksasta haavoittuneita kuljettaneesta laivasta kuusi vaurioitui pahoin ja yksi upposi. Operaation päätyttyä 136 000 sotilasta oli kuitenkin viety takaisin Britanniaan. Saksalaisten pommituksessa kuoli myös kolmannes Dunkirkin siviiliväestöstä.

Eräs Titanicin uppoamisesta selvinnyt brittikenraali tosin totesi realistisesti, että Dunkirkin ihmeen todellinen mahdollistaja oli tuuleton ja lämmin sää. Jos olisi tuullut, iso osa pelastettavista olisi hukkunut.

                                                                                      

Olemme vihdoinkin päässeet Belgian motista tänne Ranskaan.  Viikko meni sadetta pidellessä. Alkoi ahdistaa eteenpäin menevien mieltä. Satamassakin vene keinui niin että piti pitää köysistä kiinni että pääsi astumaan veneeseen. Kapu stressaa vuorovesiä.  Nyt piti lähteä matalan veden aikaan ja tulla perille korkean veden aikaan. Hän tuijottaa iltakaudet vuoroveisi-, ja virtaustaulukoita ja suunnittelee, milloin on lähdettävä, jotta päästään perille silloin, kun on optimaaliset virtaukset.  Niin lähdimme ripeästi aamulla kello kuusi katsomaan, josko sumu olisi jo hävinnyt. Keli oli tyyni ja näkyvyys hyvä.

 Se oli jo toinen aamu, kun yritimme lähtöä. Lauantaiaamuna nousimme myös kuudelta ja lähdimme ripeästi aallonmurtajille, jossa Kapu katsoi edessä olevaa hernerokkasumua ja lausui päättäväisesti – Tuonne en lähde. Niinpä käänsimme paatin ympäri ja menimme takaisin Oostenden laituriin.

 

Dunkirkin ihmeen muistoja

IMG_0663.jpg