k%C3%B6pis%20019.jpg

Ruokakuvana tänään on puoleksi syömäni sillilautanen


 30.8.

Maanantai

Kööpenhamina


        Istuin kannella köydenpätkä kädessä. Piti opetella taas kerran, miten paalusolmu tehdään.Taito oli unohtunut, kun solmupirulaista ei ollut joutunut tekemään pitkiin aikoihin. Pitäisi tehdä tarvittavat solmut joka päivä, että ne pysyisivät päässä, mutta ei sellaista muista.


” Taito pitää olla niin hyvä, että solmu syntyy käsissä itsestään, eikä sitä tarvitse ajatella.” oli Kapun ohje.


          Olin itsekriittisellä päällä. Olinko oppinut mitään? Purjeita laskiessani, piti miettiä mitä kaikkea piti tehdä, ennenkuin nostimen laski irti. Reivilukoista en muistanut milloin ne olivat auki ja milloin kiinni. Köydet vein rannalla vääriin kiinnittimiin. Ohjatessani Kapu varmuuden vuoksi sanoi, miltä suunnalta merimerkit piti ohittaa, enkä pysynyt kunnolla kurssissa. Viimeksi kun yritin ajaa veneen pois huoltolaiturista, pääsin vain noin muutaman metrin, kun Kapu oli jo huiskaissut minut kiukkuisesti tieheni ruorin takaa. Ajamaan pääsin vain, koska olin nurissut, että en ole saanut yhtään ajoharjoitusta. Muutama päivä sitten ajoin veneen kivelle. Köpikseen tullessa en saanut kaapattua poijua venemessuilta hankitulla uudella superhaalla.


        Kapun mukaan minulla ei ole silmää nähdä, mitä pitäisi tehdä.


          Kapun opetusohjelma perustui väittämään, että purehtimaan oppii purjehtimalla. Olen nyt ”purjehtinut” kohta kaksi kuukautta putkeen ja sen lisäksi joka kesä viimeiset neljä vuotta. Kapun väittämä on osoittautunut vääräksi. En osaa vieläkään purjehtia. Mulla ei ole aavistustakaan siitä miten purjeita pitää trimmata, jotta ne vetävät parhaiten, tai vene kulkisi niin, ettei porukka liukuisi kantta pitkin veteen. Päällekatsomisharjoittelua olen saanut kyllä paljon. Mutta onko purjehtiminen kuitenkin joku taito? Vai riittikö kun katsoi kun toinen tekee, ja oppi siitä?


            Koko vene-elämäni perustui siihen, että halusin todistaa itselleni ja siinä sivussa vielä muillekin, että vielä eläkeläisenäkin voi oppia jonkun uuden taidon. Halusin kaikkien vanhojen naisten tietävän, että heistä on vaikka mihin, etteivät he ole muuttuneet näkymättömiksi yleiskoneiksi. Uskottelin itselleni, että opin vielä purjehtimaan oppiminen on mahdollista, olihan minulla hyvä opettaja käytössä vuorokaudet ympäri. Päähäni oli taottu, että ihminen oppii koko elämänsä. Vanhemmiten nopeuden korvasi elämänkokemus. En halunnut tehdä vain sitä minkä jo osasin.


           Onko tutkimushypoteesini väärä? Ovatko ystäväni sittenkin oikeassa kun pysyvät poissa veneistä ja pitävät minua rakastuneena idioottina, joka joku päivä kyllä herää? Olenko nyt ottanut haasteen joka vihdoinkin on liian suuri? Onko sittenkin joku ikäraja, jolloin pitäisi antaa periksi ja hyväksyä rajoituksensa?


            Rämäpäinen olen, ja haasteita on elämän varrella riittänyt Ellei niitä ole muuten ollut, olen niitä ihan itse etsinyt. Olin nytkin lyömässä innokkaasti löylyä, kun keskusteltiin pitkistä purjehdusmatkoista vaikka Välimerelle. Kapu on ehkä vasta itsekin luopunut nyt toivosta, että minusta tulisi jotain, ja alkanut jarrutella suurisuuntaisia suunitelmiamme.


        Moitin Kapua huonoksi opettajaksi. Vaadin opetuskokonaisuuksia, joita sitten harjoiteltaisiin niin kauan että ne sujuvat. Muuten olisin kuin lukemaan oppinut kehitysmaalainen lapsi. Kun ei ole mitä lukisi niin taito unohtuu. ”En mä mitään purjehduskoulua rupea pitämään”, Kapu vastasi.


         Istuimme Nyhavenissa kaljalasit nenämme edessä ja keskustelimme tästä polttavasta ongelmasta. Äkkiä Kapua alkoi hillittömästi naurattaa.


”       Tuli tässä mieleen oma isoäitini, joka oli silloin noin suunilleen sinun ikäisesi eläkeläinen. Hän oli pitkälle koulutetu ihminen, Suomen ensimmäisiä naislääkäreitä. Olisiko hänestä ollut purjehdusoppilaaksi? Täysin mahdoton ajatus! Hänellä ei olisi ollut siihen riittäviä edellytyksiä. Ehkä on pakko antaa sulle vähän ikätasoitusta, vaikka se ei ole juuri tullut mieleen”.


                                                              **********

k%C3%B6pis%20003.jpg

Tämän raivopäisen härkien ruoskijan on kaupungille lahjoittanut herra Carlsberg. Kaljalla tienaa selvästi hyvin .