9.8.Riika

 

Aamulla oli viereemme ilmestynyt erikoinen pieni vene.  Se näytti kokoon hitsatulta, huonosti maalatulta, siinä oli itse tehdyn näköinen tuuliperäsin, jonka voi jättää ohjaamaan  venettä, ja mennä itse nukkumaan.                              

-Toi on alun perin ruotsalainen pikku kalastusvene, Havs Fidra, mutta siinä ei taida olla muuta entistä kuin runko. Kaikki muu on itse kokoon kyhätty. Taitaa olla elämäntapamatkustaja. Kapu tuntee kaikki maailman venemerkit.

- Siis mikä?

- No sellainen tyyppi, joka ei ole varakas, tekee itse veneensä, asuu seillä ja purjehtii sillä ympäriinsä, yksin. Niitä näkyy aina joskus satamissa. Self made merimies.

Kun nousin kannelle mennäkseni suihkuun, veneen kannelle oli noussut laivansa näköinen mies..

- Ette kai häiriintyneet, kun rantauduin aamuyöstä? Yritin tulla ihan hiljaa.

- Ei tässä mitään, kyllä mä kuulin, että siellä joku askarteli, mutta nukahdin heti takaisin. On sulla mainio vene.  Ootko ollut paljon matkoilla? Yritin selvittää, onko kysymyksessä elämäntapamatkailija.

- Joo, olen käynyt pari kertaa Norjassa, mutta muuten olen näillä lähivesillä. Ensi kaudella aion lähteä Atlanttia ylittämään.  Mun purjehduskausi jatkuu nytkin aina lokakuulle, sitten siitä tulee vielä pidempi. Saa nähdä tuunko enää takas.

Hän huomasi, että katsoin pikku purkkia arvostelevasti. – Kyllä tällä pääsee. Ihan varmasti, hän kiirehti varmistamaan.

- Kun yksin purjehdit pitkiä matkoja, miten pysyt hereillä?

- Mulla on munakello, joka herättää aina vartin välein. On siinä tietysti haittansa, kun kauan purjehtii. Alkaa nähdä hallusinaatioita. Tulee lisää porukkaa veneeseen. Ensin vähän pelästyin, mutta tuttu lääkäri rauhoitti etten oo tulossa hulluksi vaan unenpuute sen tekee.

- No sittenhän sulla on seuraa! pistin jutun leikiksi.  

Kun tulin suihkusta, hän huikkasi – Oletko sä sairaanhoitaja?

– No en oo mutta sairaita olen kyllä hoitanut.

- No voisitko sä antaa mulle ruiskeen, kun en itse tuonne takalistooni yllä ja se neula pitää sinne tuikata. Pitää saada kerran kuussa antibioottiruiske. Multa meni selkäranka poikki, kun oli niin kova ruusu, mutta ennen kuin ehtivät panna rautahaarniskaa selkärangan ympärille, se oli kasvanut takaisin kiinni. Ei niiden tarvinnutkaan leikata.   Voisinko mä tulla sinne? Täällä on niin ahdasta.

Ja niin pikku mies haki lääkeampullinsa, tuli veneeseemme, laski pöksynsä ja tuikkasin neulan takalistoonsa liemineen. Absurdin tilanteen lopuksi hän asetteli vaatteensa paikoilleen, ojensi kätensä ja sanoi: Minä olen Robin.  Me myös esittäydyimme ja kättelimme. Sitten hän hyppäsi niine hyvineen takaisin kippoonsa nukkumaan. Edellinen yö oli kulunut purjehtien.

Veneensä nimi oli Vanha Rouva. Ehkä Suomessa odottavan puolison mukaan.

On selvästi joitakin tilanteita, joista elämäntapamatkailijakaan ei selviä ilman apua.  

 

Robin ja Vanha Rouva