Lähdimme Antwepenin suurelta torilta, jossa oli suuresti kahviloita, .....

 

26.5.  Kohti Vlissingeniä

- Olisitte paremmissa asemissa jos olisitte lähteneet pari tuntia sitten, sanoi satamakapteeni Kapun kertoessa että olemme lähdössä. – Menette siis Keisarisulun kautta. Tämä pikkuveneille tarkoitettu sulku ei aukea nyt kello kymmenen.

Lähdimme  yhden proomun ja yhden ison moottoriveneen kanssa. Köröttelimme aurinkoisessa aamusäässä eteenpäin. Olihan aina vaikea lähtöpäätös tehty ja päästy liikkeelle.  Mukaan tuli vielä iso valkoinen koululaisia kyytivä matkustajalaiva. Kolmeen pekkaan ajettiin eteenpäin. Sitten tuli silta, jota ei Kapun reittisuunnitelmassa ollut. Oltiin menty Keisarisulun ohi. – Mä luulin että me kaikki mennään samaan paikkaan, Kapu puolustautui.  Varttia vailla yksitoista oltiin sululla. Sinne tuli myös kanssamme ollut proomu. Sekin oli harhautunut väärille vesille.

Sulkuvahdit määräsivät meidät viimeiseksi, ja pääsimme sulkuun  kello yksitoista. Sulkuun ahtautui ennen meitä neljä valtavaa proomua ja meille osoitettiin viimeinen nurkkapaikka. Vahdit olivat laskeneet tarkkaan, mahduimme siihen juuri ja juuri. Sulun toisella laidalla seisova proomu pyöritti konetta täydellä vauhdilla, tietysti paikallaan, mutta sen aiheuttamat pyörteet osuivat  sulkuluukkuihin ja väänsivät meitä poikittain. Yritin ensin pitää limaisiin portaisiin kiepautetun köyden avulla venettä paikoillaan, mutta siitä ei tullut mitään.  Peräpäätä pyörryttävä koski oli liikaa voimilleni. Sitten Kapu yritti köyden toisella päällä auttaa asiaa. Vene vaan kääntyi poikittain kohti naapuria. Proomun peräkuohut ja sulutuksen aiheuttama virta tekivät parkkipaikastamme kosken jota ei  päässyt alaspäin. Oli toivottava että pysytään kiinni eikä hakkauduta proomun ja sulun seinän väliin.

- Mene perään ja pidä se irti sulun seinistä, kapu huusi koneiden melun ja veden kohinan yli. Jätin köydet kapun hoiviin. Ohi mennessäni kiersin sen toisen pään vinssiin, mutta siitä ei ollut mitään apua. – Ei vinssi toimi jos köysi tulee ylhäältä! kapu huusi.  Merimiestaitoni eivät tätä tienneet. Ne tiesivät kuitenkin, miten työnnetään venettä irti meriheinää ja simpukoita kasvavasta, märästä graniittiseinästä. Jos onnistuisin työntämään veneen irti seinästä, kapu saisi sen vedettyä suoraan. Veden laskeminen sulusta pois kesti noin noin tunnin. Veden pintojen ero oli noin viisi metriä. Siinä jo nähtiin, että olimme pahasti myöhässä nousuveden korkeimmasta vaiheesta.  Kapun laiskistuneet lihakset juuri ja juuri riittivät pitämään paatin paikoillaan vaikkakin vinossa.  Lopulta vähän ennen kuin voimamme olivat lopussa, joku tuli katsomaan proomun reelingin yli, mitä siellä alhaalla oli.        – Pankaa koneenne vähän hiljaisemmalle, me melkein hukutaan tiedän peräkuohuihin, kapu huusi. Pyörteiden paine hellitti juuri ennen katastrofia.

- Ajattele kuinka monta sulkua me on selvitetty ilman minkäänlaista haaveria. Tämä tarvittiin, että ei turhaan ylpistyttäisi.

- Ja minä ymmärrän nyt, miksi satamaoppaassa sanottiin, että tätä sulkua ei suositella pienveneille. Noi isot syö pienet.

 Kello oli noin kaksitoista kun pääsimme avoveteen. Olimme tunaroineet niin kauan, että myötävirta, jolla korkea vesi valuu takaisin mereen, ei kuljettaisi meitä Wlissingeniin.  Huomasimme sen jo ennen puoliväliä, kun kapu oli juuri uskonut ruorin minulle. Vesi loppui joesta ja tömäytin veneen santapohjaan.

- Pääseeköhän tästä ollenkaan matalan veden aikana ohitse, kapu huolestui. - Sun pitää aina katsoa syvyysmittaria, eikä GPS:ää. Nää santariutat muuttaa paikkaa ja kartta on kolme vuotta vanha, hän sanoi, kun valitin, että GPS:n mukaan hänen ohjeitaan noudattaen olisimme ajaneet jo hyvän matkaa rantaniityllä.

Korkean veden aika oli ollutta ja mennyttä, ja nyt kuljimme yhä matalammassa joessa. Samalla vauhti hiljeni. Vastavirtaan ajaminen otti nopeudesta pari solmua pois.  Samalla matka-aika piteni. Olimme perillä illalla kello puoli yhdeksän. Matkaa oli tehty kymmenen tuntia.

- Mun täytyy vielä vähän petrata tätä vuorovesituntemustani. Kapu myönsi.

                                          *      *     *