IMG_0012.jpg

 

Alkmaar

16.4.

 

Hollantilaiset ovat erikoista kansaa. Kanavien viitoittamassa kaupungissa asuinkortteleiden ikkunat ovat suuria ja asunnot ulottuvat talon lävitse, niin, että toisella puolella on katu ja toisella pieni puutarha ja kanava, Asunnon eteen kanavaan on sidottu pieni vene. Kadulla kävellessä näkee keittiöstä tai olohuoneesta, arkkitehdin ajatusten mukaisesti, läpi asunnon – kadulta kanavalle. Asukkaat elävät omaa elämäänsä, pätkääkään välittämättä, että joku tilapäinen ohikulkija katselee heidän elämäänsä. Kurkin muina miehinä sisään, kävellessäni asuinkortteleiden katuja.

                             Suomalaista vähän hävettää, että tässä nyt kurkitaan toisten koteihin. Mutta hollantilainen ystäväni vakuutti, että ei niin täällä ajatella. Täällä halutaan näyttää mitä meillä on, ja kutsua mahdollinen ohikulkija sisään, jos uskaltaa soittaa ovikelloa. Annetaan heti apua. – Meillä ei ole mitään salattavaa, sanoo hollantilainen.

                             Tällainen maailmankuva on suomalaisesta sisäänpäin kääntyneestä ”kotini on linnani” -filosofiasta suorastaan vieras. Vielä vieraammaksi se muuttuu, kun tajuaa, että myöskään elämän intiimit toimitukset, niin kuin vessassa käynti, ei hollantilaiselle ole yksityinen toimitus.

                             Saimme hostelllin parhaan huoneen  aluksi väärinkäsityksen vuoksi. Se oli vanhaan rakennukseen entisöity ”sviitti”. Huone oli vanha ja arvokas, katto korkealla ja vanhoja tammikaappeja seinän täydeltä, sekä katosta riippui muovikristallikruunu . ”Sviitin” siitä teki tilava kylpyhuone. Huoneessa oli kolmelle suunnalle ikkunoita ja sinne oli laitettu tassuamme mahdollisia hääyön viettäjiä varten, mutta vessa/kylpyhuoneesta puuttui ovi. Suomalainen on jotenkin häveliäs, hajujen ja äänien suhteen ja kaipaa ovea.  Hollantilaiselle ne ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita, josta ei pahemmin hötkyillä.

                             Kadulla näin miehen joka nojasi pylvästä vasten. Selkä vähän vavahti, ja sitten hän lähti kävelemään eteenpäin ostoskatua. ” Mikä sillä oli?” Kysyin kapulta. ” No, toi pylväs oli pisoaari”. Pylväässä oli kaino metallisuojus, joka juuri peitti peniksen. Missähän naisten pisoaarit ovat? Ihmettelin. Lähden etsimään niitä.  Lisäksi etsin apteekkeja, kuntosaleja, ja viinakauppoja. Niitä ei ole kaupungissa näkynyt. Ehkä alkmaarilaiset eivät kuntoile, sairasta tai juo viinaa.

IMG_0011.jpg                            

        IMG_0010.jpg