IMG_0278.jpg

Enää tunnin työ. sitten se on valmis.

 

28.4. Alkmaar

 

Neuloimme tuskalla ja vaivalla hirvennahkaa ruorin ympärille. Ensin ruori pohjustettiin kaksipuolisella teipillä. Sitten nahka kasteltiin läpimäräksi, paineltiin teippiin kiinni ja viimein neulottiin pikilangalla ristipistoilla ratin ympärille. Venytettiin, jotta se muotoutui rattiin kiinni kuin hansikas. Ompelemiseen kului noin neljä tuntia ja se vaati paljon ähinää.

- Onks` kaikilla maailman purjeveneillä hirvennahkaruori? Eihän hirviä ole joka paikassa? Kysyin.

- Ei niin, kaikki hirvennahkaruorit ovat pohjoismaista. No jaa, voi jokunen olla Amerikoistakin. Onhan niilläkin siellä hirviä. Suurin osa on kuitenkin pohjoismaista, Suomesta, Ruotsista, ja Norjasta. Tää on lämmin ja pehmeä kädelle. Sitä joutuu paljon pitämään ruoria käsissä.

Pari päivää myöhemmin.

- Mä ostin meille tutkan. Kapu näytti siltä, kuin olisi saanut arpajaisissa päävoiton.

- Mitä maksoi?

- 1200 euroa.

- Mitä! Onks toi nyt tarpeen? -  Miehistö näytti kauhistuneelta. -  Onhan me tähänkin asti pärjätty GPS:llä. Mihin tutkaa nyt muka tarvitaan?

- Kyllä se on tarpeen. Ei muuten osata väistää vastaan tulevia laivoja. Ellei laivassa ole GPS:ää, ne eivät näy. Ne näkyy vain tutkassa. Katsastajakin vaati tutkaa ostettavaksi, vaikka antoikin leiman. Se on ykkösluokan veneessä vaatimus. Valtameriluokassa kun ollaan.

Parin päivän päästä Kapu tuli taas veneeltä kämpille.

-Nyt se hitsari vihdoinkin ilmestyi. Oli luvannut antaa tarjouksen tutkan jalasta ja sen kiinnittämisestä. Halvimman ikinä.

Hitsari oli ollut viikon kateissa, ja toivo hänen palaamisestaan oli hiljalleen hiipumassa.

- Pitääks se jotenkin vielä kiinnittää? Eiks sitä voi vaan laittaa sisälle veneeseen, johonkin tohon karttapöydän muun tekniikan joukkoon?

Kapu näytti toivottomalta. Miehistöllä ei ollut aavistustakaan mikä on tutka. Tämmöisen miehistön kanssa piti lähteä maailmaa valloittamaan.

- Olethan sinä niitä nähnyt. Se on se seipään nenässä oleva vekotin pushpitissä, veneen perässä. Ulkona, aika korkealla.

- Paljonko se tarjous oli?

- 1400 euroa. Se oli luvannut antaa tosi halvan tarjouksen, mutta olisin mä saanut halvemmalla Suomesta. Siihen kuuluu jalka ja kiinnitys. Se haisi vähän vanhalle viinalle, mutta kehui, että oli ollut Witsenillä parikymmentä vuotta hitsarina, mutta perusti sitten oman firman. Tyrkkäsi käteen esitteen. Kai se on ammattimies. Kapu yritti vakuuttaa itseään.

- Kauheeta, mitä kaikki maksaa. Saakohan näitä rahoja koskaan takaisin, kun tämän veneen myy?

- En tiedä, tää on klassikkovene, eikä tästä maksa kukaan mitään, ellei löydy klassikkojen harrastajia.

Menee taas pari päivää

- Nyt se hitsari tuli ja lupas tehdä sen ensi keskiviikkoon mennessä. Se otti mukaansa myös pulpitin.

- Ai minkä?

 – No se on keulakaide, jonka mä ajoin Tukholman satamassa pari vuotta sitten rullalle, kun oli unohtunut kaasu ja jarru. Piti jarruttaa niin kaasutin vahingossa. Meni päin laituria. Häntä nauratti oma tyhmyytensä.

- Eiks` toiset nauraneet ja kiusanneet?

- Ei. Sanoivat, että jokaiselle sattuu noin joskus.

Aamulla, kun kapu lähti polkemaan veneelle, satoi vettä, rakeita, salamoi ja oli kaksi astetta lämmintä.

  

IMG_0146.jpg

Pohjoishollantilaiset sanovat, että on kiva kun näkee kun vieraat tulevat. Ehtii hyvin siivota ja leipoa valmiiksi.