IMG_0684.jpg

Näytteeksi pari ponttoonilaituria.Nämä ovat Boulogne-sur-meri:istä

 

28.6. Ouisterham

Aina sulkuun tullessa jännitys tiivistyy. Kapu alkaa komennella.

- Ota keksi ja työnnä ulospäin, ettei laidat hakkaa laitoihin. No avaa se keksi, ota kiinni sillä, mene keulaan. Ota köysi.

Käskyjä satelee joka kerta kun olemme ajamassa sulkuun. Tilanne on monella tapaa vaikea. Ennen sulun luukkujen avaamista, ei voi tietää, mitä sisäpuolella on. Millaiset kiinnitysmekanismit ovat ranskalaiset nyt keksineet. Kapun on pystyttävä ajamaan vene niin lähelle laitaa, että pystyn heittämään köyden paalun, hampaan, narun tai mitä sieltä nyt paljastuukaan, ympäri ja kiinnittämään sen löysästi. Olen jo muutenkin jännittynyt ja Kapun komentelu saa stressipisteet nousemaan yli sadan.

- Oletsä taas pannut jotain uusia köysiä tänne keulaan, - alan motkottaa, – et saa sotkeentua mun töihin. Alaiset vihaa esimiestä, joka rupeaa tekemään niiden töitä.  Muutenkin köysiin meinaa kompastua, ne on liian pitkiä, menee solmuun, en saa selvää kiireessä, mitä sä olet taas keksinyt tänne panna. Ne ei oo parannuksia, ne on huononnuksia.

- Sähän kysyit, että missä sun köydet on, kapu yrittää puolustautua

- Enkä kysynyt. Mä kysyin, että missä mun kylkiköysi on. En puhunut keulaköydestä.

Jos saisi olla yksin, mutta mukaan samaan kapeaan sulkuun ryysii kymmenen muutakin venettä nopeusjärjestyksessä. Jos väkeä on liikaa sulun kokoon nähden, ei kaikille riitä seinänvieruspaikkoja. On kiinnityttävä toisen veneen kylkeen kiinni. Silloin jätetään keulaköydet oman onnensa nojaan ja heitetään veneen keskeltä köysi naapurille, joka pudottaa sen knaapiinsa ja lähettää takaisin.

Kapu huseeraa peräpäässä ja kiinnittää veneen perän jotenkin sulun laitaan. Moottori sammutetaan. Sitten seisotaan ja vahditaan, ettei vene säry, eikä köysi irtoa.

Tänne Ouisterhamiin saapuminen oli vaikeammasta päästä. Tulimme perille kello puoli neljä. Sulut avattiin puoli seitsemän. Olimme ensimmäisinä odotuslaiturissa. Kahdessa tunnissa laituriin oli kiinnittynyt kymmenen muutakin venettä. Olimme jääneet alimmaisiksi, kylkeemme oli kiinnittynyt jo kaksi kerrosta veneitä. Kun suma purkautui, jäimme jonoon viimeisiksi.

Kun sulku on selvitetty, on rantauduttava. Taas sama juttu. Ei voi tietää, mitä grafiikkaa suunnittelijan pöydältä oli lähtenyt. On haarukoita, joissa ajetaan piikkien väliin ja on hypättävä höllyvälle ponttoonilaiturille, yritettävä pitää tasapaino ja juostava pitkin laituria veneen etupäähän pysäyttämään se. On kylkikiinnityslaitureita, joissa pääsee hyppäämään laiturille pysäyttämään venettä. Helppo nakki, jos kapu vaan pääsee tarpeeksi lähelle laituria. Vaikeimmasta päästä on laituri, johon ajetaan keula edellä. Silloin seison keula-ankkurin päällä kaiteen ulkopuolella köysi kädessä ja heittäydyn laiturille toivoen, että Kapu saa veneen pysähtymään, eikä varista mua keulasta mereen ennen aikojaan tai törmää laituriin ja pudota mukkelis makkelis alas.  On tuulisia päiviä, jolloin vene ei suostu pysähtymään, vaan jatkaa itsepäisesti matkaa. Sateisia päiviä, jolloin laiturit ovat liukkaita. Vaikka paistaisi aurinko, vaikka ei kyllä yleensä paista, rantautumistressi on yhtä kova.

Kapun stressipisteet ovat huipussaan. Hänen on yritettävä ajaa vene laituriin rikkomatta omaa tai muiden veneitä. Veneen tarkka ajaminen on valtava haaste. Mikäli tuulee sivusta, on se todella vaikeaa. Hän tuiskii jo sataman ulkopuolella. Ei uskoisi niin rauhallisen miehen muuttuvan hermokimpuksi. Niin vaan käy.

Kiukuttelemme toisillemme kuin tarhaikäiset lapset. Kun vene on taas kerran saatu kiinnitettyä, hermojen rauhoittumiseen menee noin varttitunti. Silloin kinastelu aloitetaan alusta ja selvitetään mitä teki kukin. Kun ei ole enää valittamista, päästään riisumaan myrskytakkeja, märkiä hanskoja, pipoja ja saappaita. Merellä on aina kylmä.

Seikkailevalla elämällä on veronsa.

 

IMG_0674.jpg

Täässä laituri Dunkerquesta