12.7. Sunnuntai

Degerby

Ilmat ei vain parane. Edelleenkin on pidettävä talvitamineet päällä. Pitkät kalsarit ja tuulihousut ja -takit, pitkähihaiset t-paidat, villapaidat ja sormikkaat. Onko tämä nyt joku kesä? On heinäkuun puoliväli ja on ollut noin kaksi aurinkoista ja lämmintä päivää.

Tuuli sopivasti ja päämäärä olikyllin lähellä että emme ikävystyneet. Jo parin tunnin purjehtimisen jälkeen Degerbyn satama näkyi. Vierasvenesatamat ovat täpötäynnä jo iltapäivällä. En ymmärrä lähtevätkö nämä lomalaiset aamuneljältä ehtiäkseen seuraavaan satamaan silloin kun siellä on vielä tilaa? Kun tulimme Degerbyhyn kello kolme iltapäivällä, oli siellä enää muutama paikka vapaana.

Matka edistyy huimaa vauhtia. Degerbyssä oli mainio ravintola jonne tietysti menimme illastamaan. Sain elämäni parhaat ahvenfileet. Ne olivat uineet vielä edellisenä päivänä, sen tunsi mausta. Illallinen kirvoitti kiihkeän väittelyn. Väittelyn aiheena oli: Onko nuoriso nykyisin laiskempaa kuin aikaisemmin? Eivätkö he enää osaa tehdä työtä tavoitellen parasta mahdollista lopputulosta? Olemme selvästikin vanhoja kalkkiksia, jotka voivottelevat kuinka hyvin ennen olivatkaan kaikki asiat, kun nuorisokin oli kunnollista. On tainnut meiltä unohtua pärinäpojat ja surinasussut ja sodan loppumisen kotiin tuomat särkyneet mielet. Väittelyssä pitää olla erilaisia kantoja ja meillä oli neljä erilaista. Kiihkekäsykkeisen tunnin jälkeen kysymykseen ei lopputulosta löytynyt, mutta kukaan ei noussut lyömään toista naamalle salongin pöydän yli omaa mielipidettään vahvistaakseen. Menimme sovussa maate.

****

Kapu alkoi valmistella lähtöä. Irroitti ison purjeen päälystakin, kiersi auki köysivyyhtiä, etsi lisää köysiä, purskautti koneen käyntiin, etsi karttoja ja silmälaseja, irrotti veneen sähköjohdon laiturin pistorasiasta. Komensi miehistön, minut, katsomaan, että salongissa kaikki irtonaiset tavarat oli sidottu, liimattu tai suljettu ovien taakse, työnnetty laatikoihin, pöytälevyt laskettu ja kiinnitetty paikoilleen haalla, kengät työnnetty komeron pohjalle lattian vapauttamiseksi kompastumisen vaaralta, kuumaa vettä keitetty termospulloon, keksit asetettu käden ulottuville, mutta niin, että ne eivät voisi lentää pois paikaltaan ja astiat jokainen omassa kolossaan kuin pelästyneet hiiret. Purjehduskoulu oli alkamassa.

- Tätä meidän vene on tyypiltään bermudasluuppi. Keulapurje on niin iso, että se osittain peittää pääpurjeen. Keulassa oleva purje eli genua on kierretty etuharuksen ympärille pitkältä sivultaan. Purje pujotettiin haruksessa olevaan uraan ja sitten kierrettiin sen ympärille. Tuo keulassa oleva mötikkä on nimeltään rullareivi. Itse asiassa se on vain suurempi versio lankarullasta, joita sinulla on koko korillinen kotona. Toimii ihan samalla tavoin. Näet kohta kuinka se kiertyy somasti ulos. Hän osoitteli sormellaan milloin keulaan milloin minuun.

- Purjeen vapaaseen alakulmaan on kiinnitetty köydet eli skuutit tai jalukset, joista vetämällä purje saadaan kiepautettua veneen puolelta toiselle, jos pitää muuttaa suuntaa. Keulapurje oli veneen apumoottori. Muista sitten, että genuaa ei nosteta, se avataan. Silloin kun purje rullataan kiinni, köysi löytyy tästä istumalaatikokon reunasta. Kapu pudotteli uusia nimityksiä ripeää vauhtia.

Tiesin että, en niitä muistaisi viikon päästä. Uusi sanasto olisi pitkään hakusessa. Joka vempaimelle oli oma sanansa. Piti oppia kieli, ennenkuin ymmärsi mitä piti tehdä. Sanoja oli väännetty ruotsista, englannista, ranskasta ja osan olivat merenkävijät itse keksineet. Käsittämättömiä sanoja olivat esim. jooli, hunsvotti, ja pii ja lee. Verbeistä mainittakoon lenssata, luffata, lekottaa, pakata ja moinata. Entä siten leidarit tai snörtti? Mitä ne olivat?

- Sitten kun keulapurje kierretään takaisin eli suljetaan, sinä autat pitämällä skuutista sitä suorassa, että kiertyy nätisti.

- Veneen moottori on isopurje, joka on laskostettu tälle rautaputkelle eli puomille. Ison purjeen ylösnostaminen vaatii vaijerin eli ison purjeen nostinmen, joka on kiinni puomin vapaassa päässä. Vaijeri menee masto sisään sen yläpäästä ja tulee ulos maston juuresta. Ensin vaijeri irrotetaan puomin päästä. Pidetään tiukasti kiinni ja sitten se viedään maston luo ja kiinnitetään purjeen yläkulman renkaaseen, joka lymyilee tässä maston kyljessä. Kun käsken, että vie nostovaijeri purjeen fallikulmaan ja kiinnitä sakkeli hyvin. Se tarkoittaa juuri sitä, mitä minä nyt teen. Kapu irrotti vaijerin, harppoi maston viereen vaijeri kourassaan ja kiinnitti sen purjeen kulmassa olleeseen renkaaseen. Sitten hän kiristi vaijerin maston kyljestä ulos tulevasta köydestä.

- Mene laiturille ja irrota köydet, Kapu sanoi odottamatta.

Pistin hanskat käteeni ja hyppäsin veneestä laiturille. Laiturin renkaisiin lukitut köydet olivat raskaat ja niiden päässä oli jättimäinen, avautuva rautainen lenkki. Miten saan lenkin auki? Nyin ja kääntelin sitä käsissäni ja yritin vetää yhdeksän tonnia painavaa venettä lähemmäksi, ettei kiinnitysköysi olisi niin tiukalla.

- Mikä siellä mättää? kuului Kapun ärtynyt ääni veneen perästä.

- Ei mikään, kohta vapautuu. Valehtelen, vaikken tiennyt milloin se kohta tulee, jossa lenkkirauta aukeaa.

Nyin kymmentonnista venettä toisella kädellä lähemmäs laituria ja toisella yritin irrottaa koukkua laiturin renkaasta.Vääntelin rautamötikkää, mutta se ei suostunut avautumaan. Jos en saa venettä edes irti laiturista, miten minun käy? Olenko liian heikko? Olen vain puolitoistametrinen rääpäle. Mitä sellainen tekee purjeveneessä? Se oli raavaiden miesten hommaa. Jätetäänkö minut heti sovinnolla laiturille? Koukku irtosi sattuman oikusta ja muina naisina heitin sen veneen kannelle. Vene alkoi lipua hitaasti perä edellä ulos laituripaikalta.

- Älä siellä seiso! Nopeasti nyt veneeseen!

Olin jo unohtanut, että haluan mukaan.Tartun kaidevaijeriin ja kiipesin kaiteen yli, Ehdin juuri ja juuri mukaan ennenkuin vene lipui saavuttamattomiin. Kapu seisoi istumalaatikossa ruorin takana ja ohjasi veneen niukasti ohi muiden laiturin veneiden. Moottori sätkätti hiljaa. Kapu lisäsi vauhtia.

- Fendarit ylös ja köydet takaronkkiin! hän sanoi ja tarkoitti selvästi, että oli syytä toimia.

Mikä hemmetin fendari ja mikä paikka takaronkki oli? En kehdannut kysyä. Se oli jotain alkeellista, joka pitäisi ymmärtää katsomalla ympärilleen. Kapu osoitti veneen laidoilla riippuvia sinisiä kumimakkaroita, joilla oli suojattu veneen laitoja laiturin tai muiden veneiden töytäisyiltä. Lähdin aukomaan solmuja ja heittelemään makkaroita avotilaan Kapun jalkoihin. Olimme jo melkein Katajanokan kärjessä ennenkuin viimeinen fendari oli poistettu. Solmujen avaamiseen kului aikaa. Kapu oli avannut veneen perässä olevan penkin luukun, sulloi toisella kädellä fendareitä piiloon ja toisella kädellä ohjasi huolimattomasti paattia.

Keinottelin itseni veneen kokkaan ja irroitin laituriköyden keulassa olevasta kaksisarvisesta epelistä jota kutsuttiin myös knaapiksi. Onnistuin helposti. Köysi oli paksu kuin kalkkarokäärme. Kiersin sen sievästi rullalle ja vein Kapulle, joka heitti sen samaan reikään kuin fendaritkin. Silloin sytytti!

Tuossahan se ronkkipirulainen on suu ammollaan! Taitaa sillä olla joku muukin nimi. Kapu vaan kiusaa. Päättin katsoa venesanastosta, mitä se takaronkki oikeasti oli nimeltään. Keräilin loputkin irtonaiset köydet ja panin ne samaan paikkaan. Kapu ajoi venettä kaukaisuuteen katsellen lakki vinossa.

Helsingin edustalla oli veneliikennettä. Porukkaa oli tulossa ja menossa; turisteja ajeluttavat veneet, Korkeasaaren lautat, kalaan tai muualle retkeilemään menevät yksinäiset miehet moottoriveneissään, pari ulkomerelle pyrkivää purjevenettä. Kapu ohjasi venettä ulkomuistista, merikarttaan ei vilkuiltu. Laineet liplattivat veneen kylkiin ja aurinko pilkisteli harmaiden pilvien lomasta ja lupaili lämpotilan nousevan. Ehkä tästä tulee sittenkin ihan mukavaa. Puksuttelemme leppoisasti Katajanoka ympäri ja Suomenlinna alkaa häämöttää.

Kapu määräsi ison purjeen nostettavaksi. Vettä oli kuulemma tarpeeksi. Olin samaa mieltä. Vettä oli veneen syvyysmittarin mukaan kahdeksantoista metriä ja avomerta edessä monta kilometriä. Purjeen nostamisen sijasta hän alkoi pudotella voimasanoja. Niitä tuli ryppäinä kasapäin. Katselin neuvottomana kiroilevaa Kapua. Mikä hätänä?

Ison purjeen nostin, siis musta puomin kärjestä maston huippuun kulkeva vaijeri, oli kiertynyt mastolampun ympäri, eikä purjeen nostamisesta tulisi mitään. Kapu oli osana lähtövalmisteluja jo satamassa vienyt nostimen paikoilleen maston reunaan ja kiinnittänyt sen purjeeseen. Vaijeri oli tuulessa päässyt kiertymään ilman, että Kapu oli huomannut koko asiaa. Meni sitä viisaskin vipuun. Kapukin voi erehtyä! Halusin säilyttää tämän hetken kompensoimaan kaikkia niitä erehdyksiä, joita olin tekevä kesän aikana.

Lamppu oli noin maston puolessa välissä. Kapu tyrkkäsi ruorin minulle ja lähti irrottamaan vaijeria. Hän yritti kiepauttaa sen vapaaksi. Se ei onnistunut. Ellei vaijeria saataisi vapautettua ei purjetta saataisi nostetuksi. Ellei purjetta saataisi nostetuksi, ei purjehtiminen onnistuisi. Kapu näytti mietteliäältä. Olisiko syytä palata takaisin?

- Tuossa saaren rannassa oli laituri. Se on tosin armeijalle kuuluva saari, mutta hätäpaikan edessä sinne voi kiinnittyä. Kiinnitytään sinne ja minä hinaan sinut sinne ylös ja sitten irroitat nostimen. Se käy ihan helposti. Kapu sanoi rohkaisevasti ja itsestään selvän kuuloisesti.

Hyppäsin laiturille köysi kourassa ja vene kiinnitettiin laituripahaseen. Kapu kaivoi veneen sisuksista hassunkurisen purjekankaasta neulotun punaisen istuimen ja kiinnitti sen johonkin köyteen, joka juoksi pitkin mastoa.

"Okei yritetään." Istuin huteraan kangastuoliin nostin kourassani. Kapu alkoi hinata pakettia ylös pitkin maston kylkeä. Hän väitti minun olevan painavan. Vene keinui hieman. Masto keinui pajon enemmän. Halasin mastoa käsin ja jaloin kuin pandakarhu.

Kapu huuteli kaukaa alhaalta kehotushuutoja: " Siitä vaan heilautat sen vaijerin pois kiristyksistä."

En ollut kertonut Kapulle, että minulla oli korkean paikan kammo. Vaikka en ollut kuin kuusitoistametrisen maston puolivälissä, olin liian korkealla Mitähän Kapu ajattelisi, jos oksentaisin hänen hänen naamalleen? Katselin mastoa ylöspäin ja yritin olla pyörtymättä. Vatkasin vaijeria kuin pikkutyttönä hyppynarua. Tehtävä tuntui toivottomalta, mutta äkkiä vaijeri irtosi. Kannelle päästyäni piilouduin maston taaksen ja itkeä pirautin salaa helpotukseta. Sen jälkeen moitin itseäni raukkamaisuudesta. Minunhan piti voittaa itseni, ja nyt siihen oli tarjoutunut mainio tilaisuus.

- Hyvät tyttö, Kapu kiitti ohimennen ja valmistautui jatkamaan matkaa. Hänelle oli täysin selvä juttu, että menen mastoon ja hoidan homman. Kiipeiliväthän entisaikojen purjeveneiden miehistöt ilman mitään turvaköysiä ylös raakapuiden päälle ja juoksivat kuin pienet apinat niitä pitkin, nostivat ja laskivat purjeita ja selvittelivät köysiä siellä yläilmoissa. Ja he olivat nuoria poikia, miltei lapsia. Minä olin sentään eläkeläinen, siis paljon kokeneempi.

- Mene keulaan ja ota kiinnitysköysi käteesi, irrota sen toinen pää knaapista siellä keulassa. Panin sen vapaasti kelautuvaksi. Kun mä pakitan venettä, voit vetää sitä kiinteästä päästä sisään. Se irtoaa itsestään, senkun vedät. Mennään Suomenlinnan ympäri ja kiinnitytään sinne vierassatamaan. Haluan nähdä mitä ne teki Vesikolle, sille sukellusveneelle. Se on restauroitu. Mennään sitten ravintolaan syömään. Kapu hymyili sovittelevasti.

Oli kai ymmärtänyt, että olin kokematon mastoon vedettävä. Tarjosin Kapulle mielessäni anteeksiantoa, vaikka sitä ei oltu pyydettykään. Kapuhan ehdotti ravintolakeikkaa. Se oli harvinainen ehdotus ja luokittelin sen anteeksipyynnöksi.

Ilma oli kaunis, miltei helteinen, aurinko paistoi ja syreenit kukkivat yppeinä. Katselin Suomenlinnan rantoja mereltäpäin veneen lipuessa täysin purjein niiden ohi. Suomen lippu liehui sinistä taivasta vasten upean näköisenä. Tällaisena päivänä oli mukava katsella veneestä käsin UNESCO:n maailmanperintökohdetta. Ei sittenkään hullumpi alku purjehduskoululle. Olin tehnyt jotain sellaista, jota en osannut kuvitella koskaan tekeväni kuusikymmentäviisivuotiaana. Pyörittelin tapahtunutta mielessäni. Oli voittoisa olo, vaikka en ollut voittanut muuta kuin itseni.

©