Brunsbuttel%20003.jpg

 

10.9.

 

Keskiviikko

 

Brunsbuttel

 

Olemme päässeet Keisari Wilhelmin neronleimauksen, Pohjanmeri- Itämeri-Kanavan eli lyhyesti (NOK) eli  Kielin kanavan päätepisteeseen. Hän rakennutti sen joskus 1800 luvun loppupuolella, jotta voisi siirrellä sotalaivastoaan nopeasti ja helposti mereltä toiselle. Vuosien myötä sotalaivat kasvoivat isommiksi ja kanava kävi ahtaaksi. Valtakunnankansleri Adolf Hitler laajensi sen omille laivoilleen sopivaksi ja nyt se on oivallinen kauppalaivojen reittien lyhentäjä. Huviveneet siedetään siinä sivussa.

 

Kanavan hallinto on rakennettu kauppalaivojen tarpeisiin ja huviveneitä ei erityisesti huomoida. Kun Kielissä kanavan sulkuportit loksahtivat kiinni, joutuivat huviveneiden kipparit kipuamaan laiturille kanavan seinämään rakennettuja rautaportaita pitkin ja kävelemään kanavan sulkuporttien päällä sen toiselle puolelle maksamaan kanavamaksua (18 euroa). Maksu otetiin vain käteisenä. Kapulla ei ollut käteistä, eivätkä luotto- tai pankkikortit toimineet edes seteliautomaatilla. ”Mene sitten ilmaiseksi”, huokasi satamakapteeni.

 

Lähdimme yöpaikastamme Redensburgista, aikaisin, jotta olisimme olleet Brunsbuttelissä noin kello 15, jolloin vuorovesi olisi korkeimmillaan. Tulimme perille oikeaan aikaan ja jäimme odottamaan kutsua sulkuportille niiden kylkeen rakennettuun pienvenepilttuuseen.

Sulutukset tapahtivata isojen kauppalaivojen ehdoilla - tietysti. Tuli laivoja, mutta pienveneitä ei kutsuttu mukaan. Miksi? Kello kävi.

 

”Nyt kello on jo neljä ja korkean veden aikan alkaa olla ohitse. Miks ei meitä kutsuta?” Kapu alkoi huolestua. ”Yritetään selvittää paikallisilta, miten tämä sulutus oikein toimii.”

 

Parin veneenmitan päässä istui pariskunta ilta-auringossa veneensä kannella.

 

” Teidän olisi pitänyt mennä tämän kanavan toiselle laidalle vanhoille suluille. Ne aukaistaan teille silloin kun on teille sopiva korkea vesi. Nyt on myöhäistä Cuxhaveniin menijöille. Teidän täytyy jäädä tänne huomiseen iltapäivään odottamaan seuraavaan korkeaa vettä, tai vaihtoehtoisesti lähteä yöllä varttia vaille kaksi. En juuri sitä suosittelisi”, hän sanoi naama vahingoniloisessa virneessä pläräten pientä sinikantista almanakkaa. Allakassa oli jokaisen saksalaisen rannikkokaupungin vuorovesitiedot minuutin tarkkuudella.

 

” Katsokaas meillä täällä on ihan oma veneilymaailmamme. Matkaan lähdetään silloin kun tämä allakka sanoo. Pitää tietää meneekö rannikkoa ylös vai alas ja valita lähtöaika sen perusteella.”

 

Kiitimme ja lähdimme palasimme veneelle. Muutaman minuutin kuluttua joku koputti kanteen. Mies seisoi laiturilla allakka kädessä. Istui veneessämme tovin, antoi meille allakan ja joi kanssamme tölkin kaljaa. Hänen mukaansa allakkaa sai joka kioskista ja se maksoi 2,70 euroa. Se oli välttämätön veneilijän apuväline.

 

Samalla selvisi miksi muut veneet eivät liikauttaneet itseään, selvästikin odottivat seuraavaa päivää ja omaa etsikkoaikaansa. Hampuriin menevät lähtisivät aamulla kello puoli yhdeksän matalan veden aikaan ja me Cuxhaveniin menijät lähtisimme huomenna iltapäivällä kello puoli kaksi nousuveden aikaan.

 

”Nyt mun stressi laukesi” sanoi Kapu ja silitti sinikantista almanakkaa.

*************

Brunsbuttel%20005.jpg

Stressinpoistava dokumentti. Rauhan antaja. Päivän pelastaja. Kiitos, kiitos.