Vaaleanpunaisia unelmapilviä

15.9. Stora Svartö

Viimeistä päivää viedään. Huomenna ollaan jo Helsingissä. Bärösundiin päästyämme päätettiin pitää ruokatauko ja katsoa vieläkö Bärösundin ruokakoju on auki.

Vanha laituri oli saanut seurakseen uuden lisäosan. Selvästikin kesäinen vene tungos on kaivannut lisää ilmaa ja Bärösundin kauppa ja kahvila ovat halunneet lisää asiakkaita. Heille on ollut hermoille käypää katsella veneiden lipuvan ohitse laituripaikkojen puutteessa. Vanhan kahvilatuvan oli korvannut halpa viipaletalo, josta puuttui entinen viehätys, mutta makkarakoria, kananuggetteja ja palapizzaa oluella tai ilman oli edelleen saatavilla.  Palapizza oli odotusten mukainen, kapun tilaama makkarakori oli ehkä puutteellisesti tarjolle pantu. Syvällä paperilautasella oli päällekkäin ranskanperunoita ja makkaraa, ja koko komeus oli peitetty kurkkusalaatilla ja sinapilla.

Barösundin kauppa oli auki, joten olin turhaan rynninyt Hangon S-marketiin. Nyt saatiin Sandels olutta, suklaata, banaaneja ja Iltalehti.   Kello olikin jo kolme iltapäivällä, joten olutta sai myydä, eikä edes tarvinnut todistaa ikäänsä. Lehden megaotsikko koski Jari Sillanpään, Suomen kultakurkkupojan, huumehörhöilyjä. Tuntui kotoisalta. Kaukana kavala maailma.

Hesaan oli liian pitkä matka yhdeksi päiväksi. Olimme suunnitelleet ankkuroituvamme Kapun klubin omistamaan saareen, Grynnaniin.  Saarelle saavuimme, mutta sitä poijua, jota Kapu etsi ei enää ollut. Uutta oli laituri, jonka edessä oli useita poijuja.  Saareen rannat ovat vain yhdestä kohdasta kyllin syvät   veneellemme. Päätimme kuitenkin yrittää. Olimme molemmat keulassa järjestelemässä laskeutumisportaita, ja keulaköysiä, kun äkkiä kolahti ja vene keikahti. Putosin pelosta polvilleni kannelle. Olimme ajelehtineet päin ainoaa kiveä, joka sataman rannassa oli. –Tonne ei mennnä! määin kuin parempikin emälammas. Vaikka kapu yritti enkelten kielellä selittä, että ei ole muita kivia, tämä kivi oli ainoa, en suostunut.

Hän antoi periksi ja ankkuroiduimme läheisen Stora Svartön laitaan. Yöllä tuuli kääntyi ja heräsin aamuyöstä ankkurin narinaan. Vasta kun Kapu pääsi petistä ylos ja pisti päänsä kannelle huomattiin, että ankkuri oli irronnut ja vene oli majesteetillisesti lipunut pitkin rantaviivaa ilman ankkuria. Vettä ei ollut enää tarpeeksi, joten olimme kiinni pohjassa.

Viimeinen purjehduspäivämme alkoi veneen irrottamisella rantamudasta ja ankkurin puhdistamisella. Irrottaahan sitä ei enää tarvinnut.

Kello13.30 Ankkuroiduimme täyteen Suomenlinnan satamaa. Maailmanmatkamme oli päätynyt.

Huomenna istutaan avotilassa ja odotetaan mahdollisia vieraita koko päivä.

 

 

Illalla kapteeni tarkasti ankkurin pitävyyden.