IMG_1862.jpg

Irlannin meri odottaa...

1.-2.6.17

 

- Tänään alkaa kesä sitten virallisesti, sanon katsellen uhkaavasti pilveilevälle taivaalle. Tuuli on kylmää.

- Niin, mutta keskity nyt tähän päivän sanaan, kapu sanoo.

- Että huomenna lähdetään sitten kello 6. Niinhän sinä sanoit, muistutin.

- Ei kun sanoin, että kello seitsemän.

- Etkä sanonut. Sanoit että kello kuusi, intän.

- Muistat taas väärin, hän tuhahtaa. – Mutta laskin matkan pituuden väärin. Se ei olekaan 100 mailia vaan se on 170 mailia. Pitäisi taittua 30 tunnissa, jos keskinopeus on noin 6 solmua. Säätiedotus lupaa hyvää laitamyötäistä tuulta. Ei mitään myrskyjä.  Kolmelta aamuyöllä voi olla joku pieni sade. Hyvä päivä ylitykselle.

Olemme lähdössä Irlantiin ja sinne pääsemiseksi on ylitettävä saaren briteistä erottava Irlannin meri. Olemme henkisesti valmistautuneet tähän vähän pidempään päiväretkeen hankkimalla ylimääräisiä suklaalevyjä.

Seuraavana aamuna kello seitsemän köydet irrotetiin ja kaarretiin tankkaamaan, ettei löpö loppuisi keskellä merta. Tarkoitus on tietysti mennä purjeilla, mutta on oltava myös varasuunnitelma.   Vierassataman naftalaituri aukeaa vasta kahdeksalta. Ryhdytään soittelemaan vastaanottoon, josko joku tulisi avaamaan meille polttoainehanan.  Viimein poika ilmestyy ja päästään lähtemään.  Matka alkaa lupaavasti. Satama-alueen ulkopuolella puhaltaa lempeä myötätuuli. Nostamme purjeet ja pääsemme noin neljää ja puolta solmua pitkin Englannin rannikkoa. Saavuimme ” maan loppuun”  Englannin eteläisinpään kärkeen. Sitten reippaasti kääntö kurssiin 345 ja menoksi. 

Kapu alkaa temppuilla purjeiden kanssa. Ne eivät vedä. – Otetaan pois toi isopurje. Keulapurje vetää tässä myötätuulessa, hän uskoi, ja lähti laskemaan isoa purjetta alas.  En kuitenkaan osannut pitää venettä tuulessa, joka on edellytys purjeen alas laskemiselle. Keulapurje vendasi omiin nimiin eli tempautui toiselle puolelle venettä ja kietoi mastolla seisovan kapun kapaloonsa.  Isopurje saatiin nyyttiin joten kuten ja minä käänsin venettä takaisin kurssille. Silloin loppui tuuli kokonaan, mutta edellisten tuulien aiheuttamat melkoiset mainingit heiluttivat venettä kuin lastua. – Pidä kiinni, karjuin ruorilta, ihan kuin hän olisi kuullut sinne purjeen sisään.  Hän piti kiinni ja pysyi veneessä. Hyväksi lopuksi keulapurjekin piti vetää sisään, koska se läpsytti vantteja vasten kyllästyneenä koko hommaan. 

Oli pakko käynnistää moottori. Minulla oli ensimmäinen vahtivuoro kello 10 – 14. Sitten kapua istui ruorin taakse 14 – 18. Ruoriin ei tarvitse koskea, koska automaattiohjaus hoitaa veneen pysymisen kurssissa. Se on melko huolellinen, nimeltään George.  Merellä ei näy muita merenkävijöitä. Vahtivuoroni klo 18.00 – 22.00 menee hienosti, vaikka taivaalle on kohonnut pilviä.  Muita veneitä alkaa näkyä. Kalastajat ovat lähdössä töihin. Kylmäkin alkaa tulla. Minulla on merinovillainen alusasu, pitkähihainen pusero, villapaita, Haltin tuulihousut ja Henry Lloydsin purjehdustakki, jonka sain halvalla käytettynä postimyynnistä, kaulahuivi, pipo ja topatut hanskat. Niillä pärjäsi aika hyvin.  Veneliikenne lisääntyy ja pian yksi kalastusalus oli kovaa vauhtia kyntämässä kohti venettämme. Katselen ympärilleni eikä tuota venettä näy missään.  Mutta GPS:n ruudulla se näkyy selvästi!  No mittakaavavirhe. Laiva oli kauempana kuin uskoin.  GPS:sin mukaan se oli jo päällämme ja laite huusi vaaramerkkiä, minkä pelistä lähti, kun vihdoin näin sen sukeltavan sumusta.  Kapun vuoro oli seuraavaksi. Panin herätyskellon soimaan, jotta voisin mennä päästämään hänet pois kello 01. Löysin likomärän kapun. Luvattu sade oli alkanut heti kun olin painanut pääni meripunkan tyynyyn, Vuoroni alkaessa klo 01 vettä tuli kuin tropiikissa. Veneemme ympärille oli GPS:n mukaan ryhmittynyt 17 kalastusalusta ja  oli pimeää ja mustaa kuin lakritsi.   Näytti siltä, että kurssi vei meidät Irlannin meren makeimpien kalastusalueiden halki.  Noin tunnin päästä olin märkä pikkuhousuja myöden ja koska neljä kalastusalusta yritti yhtä aikaa naarata meitä pimeässä, enkä tiennyt kuinka olisin ohjannut veneen pois kiipelistä, oli taas pakko huutaa kapua apuun.

Ritarimme saapui keltaiseen kumipukuun sonnustautuneena, kuin jättimäinen kanarialintu. Kun pulma oli selvitetty, ehdotin, että hän olisi mennyt takaisin nukkumaan vahtivuoronihan jatkui.  – Mä olen jo ihan märkä, ei kannata lähteä takaisin, hän sanoi. – No ollaan tässä sitten kaksin, olisi rattoisampaa, lupasin rohkeana, vaikka paleli ja olin täysin kastunut. – Ei meidän kannata tässä molempien kärvistellä, mene vaan nukkumaan. Niin selvisin vahtivuorostani puolellatoista tunnilla.  Kun olin kuorinut ihoon liimaantuneet vaatteet pois, juonut kupillisen kaakaota ja asettautunut meripunkkaan, heräsin kello 5.30. Katsoin ulos ja siellä kapu istui takatuhdolla, nojasi reelinkiin ja näytti jäätyneen paikoilleen. – Etsin jotain kuivaa päälleni ja tulen ihan heti, huikkasin.

Kaikki käyttökelpoiset vaatteet olivat jo märät, mutta puin päälleni mitä oli ja vapautin kapun turhan pitkäksi venähtäneestä vahtivuorosta. Sade oli lakannut ja harmaa aamuvalo värjäsi kaiken suomalaisen lokakuun ikäväksi. Koska minulla ei ollut toisia sadehousuja otin istuimena olleen kapokkityynyt ja pistin sen polvilleni, ja työnsin märät hanskani takapuoleni alle. Alkoi taas sataa jääkylmiä pisaroita, jotka pistelivät ihoa kuin jääpuikot. Kun sade aikanaan lakkaasi, ja paksu pilvitäkki alkoi rakoilla, ilokseni lennähti iso ryhmä delfiinejä. Miten ne osaavatkaan uida ja hyppiä pareina? Rinta rinnan, täysin koordinoituina.

 Kapu työntyi ulos klo 08 taiteillen kahden kaakaokupin kanssa. Toinen läikkyi, mutta oli vielä juomakelpoinen. – Olet jo varmaan kyllin märkä, hän sanoi, -mene nukkumaan.

 Kello 10.30 moottori pysähtyi ja uudelleen käynnistäessä vähän yskähti.  Jäljellä oli vielä 15mailia. Noin kahden ja puolen tunnin ajo.  Tankki oli tyhjä. -  Ei voi olla totta. Aamulla tankattiin, säiliö on 90 litrainen ja tää syö 2 litraa tunnissa. Me on ajettu vasta 22 tuntia, kapteeni vaikeroi. Varatankki oli tietysti mukana.

Tällä välin kapu oli virittänyt keulapurjeen, joka veti venettä reilua neljää solmua.  Koska ilma oli kirkastunut hän ei raaskinut ottaa keulapurjetta enää alas, ja niin purjehdimme loppumatkan. Siihen kului vielä neljä tuntia ja olimme perillä Kilmoren satamassa Irlannissa 2.6.perjantaina kello 14.30. Satama-altaassa hyppi hylje.

Torstaiaamuinen säätiedotus lupasi hyviä tuulia. Ei tuullut yhtään. Se lupasi myös pienen sateen noin klo 03 yöllä. Satoi kuin Nooan aikoihin kello 23 – 08. 

Keikkuvassa veneessä on vaikea nukkkua. Vene karistaa nukkujan lattialle. Siiheen on keksitty ratkaisu.

Tässsä meripunkka "au naturel". Ketterästi sohvasta luodaan mainio nukkumapaikka, josta ei putoa.

IMG_1861.jpg