3.7. perjantai

Barösund - Tammisaari

 

Kun minut oli vapautettu Barösundin kaupan vessasta, päässtiin lähtemään. Sisään pääsi yhdellä eurolla. Ulos ei samalla rahalla päässyt. Moukaroin nyrkillä ovea ja huusin. Eikö julkisen vessan oven risa lukko ole kaikkien painajaisten äiti? Viereisessä pömpelissä vieraillut Kapu vapautti torniin vangitun prinsessan, kuten vaeltavan ritarin kuuluikin.

 

Alettiin valmistella lähtöä. Seisoin perässä vastaanottamassa ohjeita.

- Vedä tästä poijuliinasta venettä ulos laiturista, sitten kun olen päästänyt köydet irti. Tuuli kääntää veneen ja päästään avoveteen, Kapu neuvoi.

- Tämä vene painaa kahdeksan tonnia. Ootsä varma että mä jaksan? Pidin ohjetta mielettömänä.

Kiskoin ja puhkuin kuin susi puhaltaessaan nurin kolmen pienen porsaan taloa. Huomasin tarvisevani voimaharjoittelua. Aluksi vene ei liikahtanut. Kurkin keulaan varmana, että köydet olivat vielä kiinni. Kapu siellä kiersi köysiä rullalle. Tein viimeisen yrityksen ja vene alkoi hitaasti lipua poijua kohti.

Hangossa oli regatta ja sinne johtava vesibulevardi kuhisi veneitä. ” Eihän mennä Hankoon? En haluu jonottaa, en jätskikioskilla enkä kaljajonossa, enkä missään,” marisin väistellen vastaan tulevia ja ohi ajavia veneitä. Puoli kolmelta oltiin Tammisaaressa. Noin 23 meripenikulman matka kesti viisi tuntia. Illalla yritettiin kävellä kuivalla maalla, mutta tuuli niin kovaa, että meinasi tukka irrota.

4.7. lauantai

Tammisaari, huoltopäivä

Olen äimän käkenä! Paattiin on muuttanut C Eastwoodin reinkarnaatio siitä filmistä nimeltä Gran Torino, jossa se jyrmy silitteli vanhaa autoaan. Ei mutta, sehän on Kapu, jolla on uudet aurinkolasit! Edelliset olivat vaipuneet veteen Kapun pudottua veneestä täysissä tamineissa Loviisassa viime kesänä.

Optikko tarjoili ensin Ray Ban aurinkolaseja ( 259 Euroa). Sain Kapua paidasta kiinni kun hän yritti paeta takaisin kadulle.

- Liian kalliit, hän murisi optikolle.

- Mutta nämä ovat oikeat linssit, joissa on polarointi, optikko yritti vielä, mutta toi kuitenkin jotain polaroituja muovilinssejä ( 79 euroa). Kapu suostui sovittamaan. Kun vielä saatiin silikoniköysi joka piti rillit paikoillaan merenkävijälle tutuissa täpärissä tilanteissa, oli Kapu pehmennyt, ja maksoi.

     Oli niin paksu helle, ettei huoltotoimista tullut päivällä mitään. Kaiken huipuksi noin kolmen sadan metrin päässä laiturista olevassa puistossa oli antiikkipaloautojen vuosikokous. Niitä oli siellä vuodesta 1926 eteenpäin ainakin seitsemänkymmentä, kaikki virheettömiksi entisöityinä. ”Katso miten ihania!” Kapu huokasi. ja  löysi sieltä oman vanhan jeeppinsä. ” Se oli alunperin punainen, kun ostin sen brankkareilta, mutta mä maalasin sen siniseksi, ”hän muisteli."Tytöt tykkäsivät istua siinä”. Löytyi myös pieni kuorma-auto, jollaisella hän oli ajanut autokoulunsa vuonna 1962 ja punainen Ford vuodelta 1936. Itse vanhat palomiehet istuivat puistoon pystytetyn pitkän pöydän ääressä valkoisissa takeissaan ja punaisissa huiveissaan syömässä hodareita.

Lounas kuitattiin jäätelötöttöröllä, vaikka olin ostanut terveellisiä salaatinlehtiä ja grillattuja kanan koipia S-marketista.