Tuulimyllyrivistö tervehti väsynteitä maahantulijoita sunnuntai aamuna
13.9.
Sunnuntai
Delfzjl
Olimme rantautuneet ”Neptunus”-nimiseen klubisatamaan. Vesi, sähkö, suihkut, vessat. Kaksi yötä, kaksikymppiä. Halvinta ikinä. Klubin satamapäällikkö oli vapaaehtoispohjalla toimiva eläkeläinen. Klubirakennus kellui ponttoonilla. Opaskirja tosin juorusi, että se oli suljettu kesäisin, kun kerhon veneilijät olivat lähteneet kesälomamatkoilleen. Syyskuun kolmastoista ei siis ollut enää kesää.
Saapumispäivämme loppu oli sekavaa. Olimme molemmat väsyneitä ja ärtyisiä. Emme osanneet edes iloita siitä, että olimme selvittäneet kunnialla matkamme hankalimman matka-osuuden.
Kapu marmatti, että minä en välitä hänen määräyksistään, ja minä suutuin, koska hän antaa niin sekavia määräyksiä, ettei niitä hieroglyyfejä ymmärrä kukaan. Väitin aina tekeväni niinkuin hän haluaa. Söimme kuivia makkaroita ja mautonta porkkanamuhennosta. Kapu kaatui salin sohvalle kuorsaamaan ja minä samoin toiselle puolelle pöytää.
Emme jaksaneet mennä edes katsomaan millaiseen paikkaan olimme tulleet. Kapu lääkitsi haavoittunutta itsetuntoani illalla punaviinillä ja juustolla ja halauksella. Hyviä lääkkeitä ne olivatkin.
************
Kommentit