20180806_211005.jpg

 

6.8. Riika

Tai itse asiassa olemme vasta matkalla sinne. Kello on 23. 05 ja olemme ajamassa kohti jahtisatamaa. Kunhan vaan löydämme sen. On aika pimeää. Riikan kaupunki on noin 10 kilometriä joen suulta, eli ensin on löydettävä kaupunki ja sitten uskoisin satamankin löytyvän.  Kapteenin navigointitaitoja tarvitaan. 

Irrotimme köydet Pärnun vierassatamasta aamulla kello 9.25 suunnitelmana yöpyä ankkurissa jossain Latvian puolella rannikolla, noin puolessa matkaa. Aamu meni mukavasti, kiva laitamyötäinen tuuppi meitä eteenpäin. Lounas syötiin kello yksi, ja sitten oli miehistön vuoro ajaa tuokio venettä, jotta kapteeni voisi ottaa ruokalevon. Varttia vailla kolme kapteeni tarttui uudelleen ruoriin.  Eikä aikaakaan, kun lempeä laitamyötäinen alkoi heitellä päällemme vettä ja heiluttaa venettä kuin Linnanmäen vuoristorata.  Tuuli voimistui navakaksi. Ei tullut kuuloonkaan, että olisimme voineet ankkuroitua johonkin rannan tuntumaan. Matkalle tietysti osui useita pieniä rantakaupunkeja ja kyliä, mutta kapteeni ei uskaltanut ottaa riskiä, koska hänellä ei ollut minkäänlaisia lähestymistietoja. Ei sellaiseen satamanräppänään uskalla mennä, jos ei tiedä mitä kiviä on ensin kierrettävä. Latvian rannikolla niitä näkyi olevan siellä täällä.

Ensimmäinen veneen kastellut aalto tuli keulasta ja kasteli samalla vuodevaatteemme. Kattoikkuna oli vähän auki, ja se riitti. Menin kannelle voimalla ruoria kääntävän kapun seuraksi ja seuraava aalto kasteli takapuoleni ja oikean käsivarteni puseroineen. Kolmas aalto kasteli sitten kaiken lopun. Vesi sukelsi häikäilemättä kaula-aukosta kastellen rintapuolen myös sisältäpäin.  Kapteeni oli kastunut jo aikaisemmin.  Vesi oli kuitenkin lämmintä ja tuuli samoin.  Meri oli kummallinen, aallot olivat teräviä, korkeita  ja valkohattuisia . – Se johtuu siitä, että tämä koko rannikko on matalaa hiekkapohjaa, kapu kertoi. Syvyysmittarin mukaan vettä olikin vain 25 metriä, mikä ei ole meren syvyydeksi yhtään mitään.

Meno oli kuitenkin kovaa, vene kulki kahdeksaa solmua, vaikka venkoilikin mennessään.  Aurinko laski juuri kun olimme pääsemässä joen suuhun. Samalla tuuli päätti puhaltaa kovempaa kuin aikaisemmin ja vettä tuntui tulevan joka puolelta. Jo kertaalleen vaihtamani kuivat vaatteet olivat tosin olleet märkiä jo tätäkin aikaisemmin. Mainio Muston purjehdustakki piti torson kuivana ja se tekemään olotilan siedettäväksi.

Nyt olemme tehneet matkaa 14 tuntia, eikä satama ole vielä löytynyt.

Ankkuroiduimme Riikan keskustaan klo 24.00. Kapteeni löysi sen. Hyvä kapu!

20180806_211037.jpg