26.7. Vaasa

Kapteeni lähti aamulla kaupungille asianaan hankkia höylä ja jotain pientä. Salongin lattialevyt narisevat korkeasointisesti jokaisen askeleen alla. Meitä ei pääsisi mitenkään yllättämään esim. yöllä.  Herkkäkorvainen kapteeni on kärsinyt melusta jo pidemmän aikaa. Vilkutin peräänsä, kun hän kaarsi ulos satamasta punaisella polkupyörällämme, joka oli hänelle aivan liian pieni. Pelkäsin pahaa. Kapteeni on rautakaupassa kuin nainen vaatteiden alemyynnissä. Äkkiä syntyy tarpeita, joita ei sitä ennen ole osattu tiedostaa.

Palatessa hänellä oli mukanaan paitsi sähköhöylä myös uudet keulaköydet, lepuuttimien narut ja muoviset hampaat, joilla lepuuttaja painetaan reelinkiin. – Kato ne on niin helpot näillä ripustaa.  Hän sanoi hymyillen tyytyväisenä.  Muovipusseissa oli lisäksi pari kourallista härpäkkeitä, joiden tarkoitus jäi epäselväksi.

Päivä oli hautovan kuuma. Vesi ei värähtänytkään. Muistin, että kalliit taulut pitävät tasaisesta, miellyttävän viileästä lämmöstä.  Niinpä tunti meni hikoilematta Kuntsin modernin taiteen museossa.  Simo Kuntsi haaveili tulevansa taiteilijaksi, mutta isä Kaarlo oli toimitusjohtajana Vaasa höyrymyllyssä, eikä hän pitänyt pojan tulevaisuuden suunnitelmista.  Niinpä poika sai luvan tulla yhtiön palvelukseen ja heittää maalarihaaveensa. Raha kun ei tehnyt tiukkaa, Simosta tuli keräilijä.  Kuntsin taidekokoelmassa on nyt noin 900 työtä. Rannassa olevaan entiseen pakkahuoneeseen perustetussa Kuntsin taidemuseossa järjestetään nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä. En tiedä missä ne 900 teosta ovat – pakkahuoneella oli Hans Rosenstromin töitä sekä kokonainen kerros keräilijä Lars Swanljungin kokoelmasta.

Sieltä löytyi myös tämä Andy Warholin ikuistama verisuinen mies

 

Kun palasin taiteen elähdyttämänä, mutta jo taas kuumuuden läkähdyttämänä satamaan löysin salongista onnellisena möyrivän Kapteenin. Kun ottaa huomioon, että hän oli talven aikana käyttänyt satoja tunteja veneen kunnostamiseen, ei riippuvuudesta niin vain pääsen eroon. - Kato, nyt ei narise, hän sanoi naama hehkuen, - voit aamulla lähteä lenkille ilman, että mä herään.”

Narisematonta lattiaa juhlittiin sitten aamutunneille. Istuimme ulkona ja katselimme auringon laskua höpisemässä ja kuuntelemassa festivaalikansan mölyämistä vastarannalla. Joku jengi soitti ikivanhaa ”dirlandaa” – kappaletta ja ehkä tanssi. Yötä ei tullut, eikä auringon laskun kajo kadonnut, mutta äkkiä taivaalle nousi kuu. Maapallo pyörii hurjaa vauhtia.