7.8.
Perjantai
Läckö slott
Läckön linna edestä
Gustav Vaasan etevä valtiomiestemppu oli julistaa Ruotsi reformoiduksi eli luterilaiseksi, ja samalla ottaa valtion haltuun katolisen kirkon omaisuus. Samoin on tehty myöhemminkin eri maissa eri syistä. Tämä linna on yksi niistä, linnoista, josta tuolloin häädettiin katolinen piispa tiehensä. Katolinen piispa Brynolf Algotsson rakennutti piispanlinnan jo 1293, joten piispat olivat saaneet hallita Länsi Göötanmaata sieltä käsin jo neljäsataa vuotta. Linna paloi 1470,mutta piispat rakennuttivat sen entistä ehommaksi. Gustav tuli kuvioihin vasta 1652. Siinä samassa rytäkässä birgittalaisnunnatkin saivat lähteä Vadstenasta. Menivät kuulemma Puolaan. Linna kulki sitten kuninkaan luovutamana sodissa kunnostautuneiden omaisuudeksi. Lääninmarsalkka Jacob de la Gardien poika Magnus Gabriel rakennutti sen nykyiseen malliinsa. Valtakunnan rikkain mies kun oli.
Nykyisin se on yksi Ruotsin suosituimmista nähtävyyksistä. Linnanpihalla oli tänään jonkun lauluyhtyeen konsertti.Koputtelin ovella, se oli loppuunmyyty. Kapu sai täyden kympin satamavalinnasta. Se oli sentään tehty noin postimerkin kokoisen kuvan ja viittellisten tekstien avulla.
Päästiin vihdoinkin purjehtimaan, mutta sitä ennen Kapu oli vähällä saada puomista päähänsa. Oli kauan kaivattu myötätuuli ja minä tein ohjausvirheen. Pitäisi olla koko ajan supertarkkaavainen.
Pari vuotta sitten opiskelin myös myötäkäännöstä eli jiippiä. Muistin siis, että tämän virheen olin tehnyt jo aikaisemminkin.
******
Olin päässyt ruoriin. Seisoin ylpeänä kuin puolitoistametrinen Napoleon hevosensa selässä Austerlizissa. Pidin hirvennahalla pällystetystä ruorista kiinni kaksin käsin. ”Näytän varmaan elegantilta, ” ajattelen ja muistelin lehdissä nähneitäni venemainoksia. Päälläni ei ollut tahrattomia shortseja vaan kulahtanut uimapuku, jonka päälle olin vetänyt sinisen vanhan t-paidan. Kapu torkkui penkillä lakki silmillä.
Veneen ajaminen oli nyt helppoa. Aluksi oli ollut vaikeaa. En nähnyt kansirakenteiden yli eteenpäin, joten uskoin edessä olevan jotain, johon veneen keula tuota pikaa iskeytyisi. Kapu oli luvannut rakentaa korokkeen, jotta näkisin paremmin. Hän oli myös vakuuttanut minulle, että itse asiassa ei pallia tarvita, voin hyvin nähdä myös eteen, katson vaan jostain sivun kolosta ja määrittelen itselleni kiintopisteen. Yritin katsoa keulapurjeen ja reelingin välisestä kolosta Kapun mieliksi. Se sujui joten kuten, jos kolosta näykyi kaukaisuudessa oli saari, linkkitorni, vanha savupiipu tai muu rakenne, jonka mahtui tuohon pieneen tilaan.
Kapu osti viimein elektronisen kartan, plotterin, joka oli kuin pieni kannettava televisio ihan nenän edessä. Kartasta näki kuinka pieni kolmio, vene, kulki karttalla kuin lude lattialla. Ei tarvinnut katsoa eteenpäin, joten selvisin ilman pallia, riitti kun tunnisti veneen kohtaamat, vedessä vastaan tulevat merimerkit samoiksi, jotka kartta väitti olevan juuri siinä paikassa. Kartta hälyytti, jos vastaan tuli toinen vene. Ymmärsin, miksi Kapu vaikutti nyt rentoutunelta antaessaan ruorin minulle. Kävin autokoulun maailmanhistorian alkuvuosina. Autokoulun opettaja oli yhtä piukea astuessani autoon kuin Kapu antaessaan ruorin käsiini ensimmäisiä kertoja.
Myötätuuli puhalsi veneen perän takaa ja syleili somasti venettä työntäen sitä ystävällisesti eteenpäin. ”Ehkä tämä kesän viettäminen veneessä ei ole aivan pahimmasta päästä”, huomasin tuumivani.
”Taidan panna puomin keulapurjeeseen. Vetää sitten paremmin”, Kapu sanoi ja harppoi kannelle.
Veneen paapuurin eli vasemman puoleisten reelingin kupeessa makasi irtopuomi, jonka tehtävää olin pitkään ihmetellyt. Kapu irroitti sen pitimistään ja kiinnitti irtopuomin keulapurjeen vapaaseen kulmaan, eli jaluskulmaan. Samasta kulmasta jalus- eli skuuttiköydet lähtivät. Kun vielä isopurje oli styyrpuurissa oikealla purjeet harittivat auki kuin kirjan lehdet kahden puomin pingottamina. Isopurje pullilsteli styrpuurissa, oikealla ja ja keulapurje paapuurissa vasemmalla.
”Nyt mennään virsikirjaa”, huokasi Kapu ja katseli keulaan päin viritelmää, joka veti rivakasti venettä eteenpäin.
”On näillä purjehtijoilla puheet ja nimitykset. Tätäkään asetelmaa ei voida nimittää esimerkiksi kirjaksi, vaan pitää olla virsikirja, mietin, mutta en sannut mitään. Kapu näytti niin onnelliselta, että tuskin kannatti ryhtyä vinoilemaan.
Oli pakko myöntää, että meno oli hallitun herttaista. Lämmintä piisasi. Vastaantulijat vilkuttivat meille pipot päässä, vastatuuleen kun menivät. Meille riitti shortsiasuste ja liehuvat kiharat. Saaret lipuivat ohi ja tunsin olevani merten kuningatar. Iltapäivän edetessä tuuli hiljeni ja vauhti sen myötä.
”Taidan mennä ottamaan ton keulapurjeen puomin pois. Alkaa vauhti olla niin hidasta, että se on vaan sekottamassa tuulta”, Kapu sanoi ja nosti peppunsa sitloodan penkiltä.
Apua mitä mä tein! Sattuiko sinuun”? Huusin hätääntyneenä ja unohdin tehtäväni veneen ruorissa. Vene alkoi kääntyä päättäväisesti vasemmalle.
Kapu, kaikkien merien karhu, tarttui puomiin nosti sen ylös koukustaan reelingin vierestä ja oli juuri oikaisemassa sitä veneen suuntaiseksi irrottaakseen sen keulapurjeesta , pannakseen sen paikoilleen kun tuuli tarttui purjeeseen. Kapu paiskautui puomeineen päivineen kannelle kyljelleen. Kapun ylpeys, hänen kapteeninlakkinsa, lensi kaaressa mereen ja katosi jonnekin kauas taakse noin sekunnissa. Kapu kömpi pystyyn. Kiroilu kuului selvästi ruorille.
Olinko tappanut Kapun? Seisoin halvaantuneena pelosta. Unohdin, että piti ohjata venettä. Ehdin jo nähdä itseni tyrkkimässä Kapua rullatuolissa ylös jäistä mäkeä jossain talvimaisemassa, kun hänen jupiseva kiroilounsa alkoi kuulua nurkasta. ”Saatanan perkele, että osaan olla typerä” hän sadatteli itsekseen katsomattakaan minuun. Silloin muistin tehtäväni, enkä rynnännyt ruorin takaa koettelemaan hänen pulssiaan ja tutkimaan ovatko kylkiluut katkenneet. Onneksi vene oli niin suuri, että puomi vain kaatoi hänet. Pienemmässä veneessä hän olisi voinut huuhtoutua mereen. Mies yli laidan - harjoittelu oli kyllä tehty, mutta mitä olisi pitänyt tehdä ensiksi? Pitikö laskea purje? Veden varassa kelluva Kapu olisi ollut jo kaukana takanapäin miettiessäni, mitä tehdä seuraavaksi. Minulle ei olisi käynyt kuinkaan, puomi olisi humahtanut pääni yli, mutta Kapu oli pitkä uros.
”Mitä mä tein? Onks sulla luita poikki? Pystytkö seisomaan”? Kyselin kuin parempikin potilasta tutkiva lääkäri.
Tein riuskan korjausliikkeen. Kapu ei ollut ehtinyt vielä istuakaan, kun ison purjeen puomi päätti että nyt saa virsikirjasta laulaminen riittää, nyt mennään laitamyötäistä, ja mätkähti yli veneen valtavalla voimalla. Kapu sattui olemaan välissä ja puomi liisteröi hänet avotilan vasempaan nurkkaan kevyesti kuin lapasen. Hän puisteli päätään ja nousi ylös. Silloin puomi päätti tulla takaisin styyrpuuriin eli oikealle ja ison puomin skuuttiköysi paketoi Kapun siististi veneen oikeaan laitaan. Kapu makasi nurkassa skuuttiköysien syleilyssä. Oli hiljaista, vain tuuli suhisi, ja köydet narisivat,
”Ohjaa, senkin tyhmyri ”! Kapu kannusti samalla kun hän kiinnitti puomia ja nousi tullakseen takaisin sitloodaan. ” Ei tässä kuinkaan käynyt. Mustelmalla selvitään”.
” Ei tässä ole hätää”, hän äännähti, mutta jäi istumaan ja tuijottamaan eteensä. ”Helvetti, kun lakki meni. Hän sadatteli. Lakki oli kapun rakkain asuste. Hän suostui ottamaan sen pois ruokapöydässä ja vuoteessa, muutoin se oli liimattuna hänen harmaisiin hiuksiinsa.
Puristin ruoria, mutta epäilen, että purje vei venettä myötätuulen sijasta laitamyötäistä. Onneksi ei ollut saaria edessä. Olisin hyvin voinut karauttaa tapahtumien kruunuksi saaren rantaan, tai mihin tahansa luotoon, kiveen, tai kummeliin, siinä määrin oli huomioni kiinnittynyt veneen penkillä istuvaan mieheen veneen ohjaamisen sijasta.
”Ei tämä ollut sinun vikasi”, kuului viimein vapauttava tuomio ”Myötätuuleen ohjaaminen on vaikeaa, mun olisi pitänyt ottaa se huomioon. Myötäaallokko tuo aallot suoraan veneen perästä. Ne työntävät venettä eteenpäin, mutta heiluttavat samalla sen perää vähän puolelta toiselle. Ruorimiehen pitää olla koko ajan tarkkana ja tehdä korjausliikkeitä. Mitä kovempi myötätuuli sitä tarkempi pitää olla. En muistanut koko asiaa”. Hän hiljeni ajattelemaan tapahtunutta, eikä enempää selityksiä kuulunut.
Olin tehnyt ratkaisevan virheen katsoessani kuinka Kapu ährämöi puomin kanssa sitä irrottaessaan, sen sijaan, että olisi keskittynt veneen pitämiseen kurssissa.
Hän katseli hajamielisesti ympärillen kuin ainakin tappelusta toipuva mies, ”Mutta, jos nyt keskittyisit ottamaan entisen kurssin, niin päästäisiin ton saaren ohi oikealta”, Kapu katsoi minuun virnisti rauhoittavasti. Rajuilma ei puhjennutkaan, vaan selvästi artikuloiva Kapu selitti rauhallisesti ja selvästi mistä oli kysymys. Mutta se, että en ollutkaan nyt syyllinen tuntui oudolta. ”Onkohan sillä kaikki varmasti kunnossa”? Mietin säyseää Kapua katsellessani.
”Ne oli vahinkojiippejä. Itse asiassa kolme vahinkojiippiä. Tai ehkä tuoto keulapurjeen puomin irrotuksessa tapahtunutta haveria ei voi laskea. Isopurje puomeineen heilahti veneen yli kahdesti eli jiippasi. Myötätuulessa on puomia aina varottava. Jos vene kääntyy vähänkään, tuuli tarttuu purjeeseen ja puomi heilahtaa veneen yli toiselle puolelle. Kunhan päästään satamaan, teen preventterin, jolla lukitaan puomi paikoilleen myötätuulessa. Jiippiä kutsutaan myös myötäkäännökseksi, se kun tehdään myötätuuleen. Vendassa tuulee melkein edestä , ja vene kääntyy tuulen yli, mutta jiipissä tuulee veneen takaa ja käännytään takaa tulevan tuulen yli. Vendassa siirretään keulapurje puolelta toiselle skuuttiköysillä, jiipissa isopurje siirtyy puomeineen toiselle puolelle venettä. Nyt se meni omia aikojaan, vaikka sen piti mennä hallitusti meidän ohjatessa sitä ”.
Kapu ryhtyi kouluttamaan, vaikka ei ollut vielä päässyt nurkastaan liikkeelle. Opetussessio oli ajoitettu mitä otollisimpaan aikaan. Pelosta toipuvan oppilaan huomiokyky on huipussaan. Eikö isoäitiemme opettajat lyöneetkin hajamielisiä oppilaitaan karttakepillä sormille tehostaakseen oppimista? Näin olin kuullut kerrottavan
- ” Ei pidä päästää tuulta kääntymään suojan puolelle, eli pullean purjeen puolelle. Silloin voi isopurje voi lähteä liikkeelle, ja räiskähtää vahingossa toiselle puolelle. Tavoitteena on tietysti, että puomi isoine purjeineen siirtyy hallitusti puolelelta toiselle, eikä synny vaaratilannetta. Tämä on ison purjeen jalus eli skuutti ”, Kapu luennoi ja näytti ison purjeen puomista sitloodan keskellä riippuvaa köysinyyttiä. Se juoksi monenmoisten rullien lävitse ja oli kiinnitetty sitloodassa poikittain olevaan lankkuun, jossa sitä voi juoksuttaa edes takaisin. ” Tää lankku on nimeltään levanki ”.
- Maanittelin kaveriani veneelle käymään viime keväänä. ” Mä olen kerran ollut veneessä enkä toiste enää mene”, hän sanoi. ”Se pirun parru huitaisi mua päähän”. Vaikka kuinka yritin vakuutella, että niin ei nyt tapahdu, vene on kyllin suuri, ja Kapu kyllä osaa hommansa, hän ei suostunut jakamaan meriretkeä kanssamme. Nyt ymmärsin miksi. Vahinkojiippi voi tapahtua myös kokeneelle merenkävijälle, ei ainoastaan minulle, joka en edes tajunnut, että nyt on jotenkin tiukat ajat menossa. Lämmin tuuli ja jouheva meno olivat tuudittaneet minut auvoiseen rauhaan mutta piilossa lymysi itse piru.
Kun vene oli turvallisesti kiinnitetty vierassatamaan, valmistauduttiin seuraavaksi päiväksi suunniteltuun myötäkäännöksen harjoitteluun. Illalliset ja punaviinit oli nautittu ja Kapu ryhtyi opettajaksi.
Vene oli vanha vuodelta 1970 ja levanki oli keskellä avotilaa. Olin jo nähnyt uusia veneitä, joissa veneessämme kaiken liikkumisen tiellä olevaa levankia ei ollut. Uusissa veneissä ison purjeen jalus eli skuutti juoksi veneen sisäänmenoaukon molemmin puolin olevissa levangeissa. Meidän veneessä levanki oli keskellä sitloodaa oleva parru. Olin lyönyt siihen polveni useamman kerran.- ” Isoa purjetta on helppo ohjailla ruorista käsin. Jos on yksinpurjehduksella, tai kilpailee. Tää on kilpavene”. Kapu perusteli parrun sijaintia,
Sulattelin tietopakettia ja silitin meren ja auringon haalistamaa levankia. Ison purjeen puomiin vievä valtava köysivyyhti tuntui ylivoimaiselta käsitellä. Olin kyllä nähnyt kuinka Kapu veti köyden päästä ja ja löysäsi köyttä, jolloin purje siirtyi eri asentoon. Miksi niin tehtiin, sitä en ymmärtänyt. Ehkä syynä oli joku mystien tuulessa tai kurssissa tapahtunut muutos. Levankia pitkin kulki toinen, ohuempi, köysi, josta vedettiin skuuttiköyttä eri asentoihin veneeseen nähden. Istuimme viimein molemmat veneessä illalla katsellen vierassataman hyörinää. Vaikka kello oli jo lähempänä kymmentä satamaan tuli yhä lisää veneitä. Jossain oli ollut regatta ja miehiä pursuvat veneet lipuivat etsien venepaikkaa . Kapu katseli melkein viereemme ajaneen veneen miehistön rantautumispuuhia.” Näyttävät ammattimiehiltä”, häneltä herui. Veneessä oli isomahainen kapu ja kärpän oloisia nuoria miehiä sitomassa venettä ja nyytittämässä purjeita.
Kesäilta oli tummennut siniseksi hämäräksi. Joku venekunta istui vielä ulkona rupattelemassa. Elokuussa oli keskiyöllä melkein pimeää, mutta talven mustaa yöta sai odottaa vielä monta kuukautta. Kuu nousi venesataman takaa.
**********
Läckön linna takaa
Kommentit