. 

12.5. Leydenistä Goudaan

 

Ei palella. Meillä on ollut jo useampia kuumia ja lähes tuulettomia päiviä, kuin viime purjehduskaudella yhteensä. Kapun nenä ja shortsien paljastamat polvet ovat palaneet. Aurinko on porottanut jo yli viikon. Eilen salongissa oli kolmekymmentä astetta lämmintä.

Hollannin veneilykausi ei ole vielä alkanut. Olemme lähes ainoat purjeveneellä liikkuvat. Sillat nousevat melkein aina vain meille. Paikallliset veneilijät liikkuvat matalilla moottoriveneillä, jotka solahtavat siltojen alitse. Istuin kokassa ja katselin kanavan rantojen talojen mielikuvituksellisia pihoja ja itse taloja. Niitä ei ole kahta samanlaista. Pihoilla istuu asukas ja lukee lehteä tai kuopsuttaa puutarhaansa. Etelässä tuttuja naruilla lepattavia kuivuvia pyykkejä ei ole missään, vaikka takapiha onkin kanavalle päin. Ne särkisivät tietysti taiteellisen elementin, mutta missä ihmiset pyykkinsä kuivattavat? Vai onko niin, että pyykin kuivaaminen auringossa, on antiikkista  puuhailua. Nyt pyykit kuivuvat kuivausrummussa.

 Kanavat ovat niin kapeita, että tuntuu lipuvan ihmisten takapihojen lävitse.  Tuli halu kurkistaa kiikarilla mitä puutarhatuolissa lukevan miehen päivälehden etusivun otsikossa luki. Toisaalta puhuttu hollanti on sellaista mongerrusta, ettei siitä ymmärrä yhtään mitään.  Tuskin luetustakaan.

Sillat tuovat oman jännityksensä päivään.  Siltaa lähestyttäessä katsotaan, onko paikalla muita. Usein ei ole. Sitten tutkitaan, missä on odotuspaikka. Se ei ole laituri, vaan veteen juntattu rivi pöllejä, jotka yhdistää poikkiparrut. Parruissa on metallimötikät, joihin vene kiinnitetään.  Ajetaan parrurivin kylkeen ja kaapataan köydellä vene kiinni metallitolppaan. Se on miehistön tehtävänä. Jäädään odottelemaan, josko meidät on jostain nähty. Ellei kymmeneen minuuttiin tapahdu mitään siirrytään vaiheeseen kaksi. Yhteen parruun on pantu kovaääninen ja nappula, josta painamalla herätellään nostosillan hoitohenkilökunta. Jos ovat kahvilla joutuu odottamaan. Odotuspaikat ovat parin metrin päässä kanavan reunasta. Maihin ei ole asiaa. Ellei herätyskelloa ole, kapu ottaa radiopuhelimen ja kähisee VHS kanavalle. – This is sailing ship Blue swan. Could you open the bridge – ja sitten tulee sillan nimi. Vastaukseksi tulee jotain rätisevää hollantilaista selitystä, josta ei ymmärrä onko vastaus myönteinen vai kielteinen. Sitten jäädään odottamaan jännittyneinä, nouseeko silta.

Jos henkilökunta on paikalla, sillan pielessä olevat liikennevalot muuttuivat punaisesta vihreiksi, kuuluu kilkatus, kun silta valmistautuu nousemaan ja puomit laskevat. Sitten vaan menoks, mahdollisimman äkkiä etteivät autoilijat hermostu. Aiheutimme yhdelle moottoritielle mahtavan autojonon.  

Kiinnostavin siltaylläri tuli vastaan Goudaan saavuttaessa. Ensin vastaan tuli taulu, joka ilmoitti, että silta avataan seuraavan kerran kello 20.27. Taulua katsellessamme kello oli 16.30. Vastassa oli kaksi rautatiesiltaa.  Juuri Goudan kohdalla rataverkko jakautui kahteen haaraan. Vilkas junaliikenne ei juuri huviveneilijöitä kunnioittanut. Itse rautatie oli seitsemän metrin korkeudella kanavasta, joten kaikki ”normaali” laivaliikenne mahtui hyvin niiden alta. Ne nostettiin vain meille. Wow.

Rannalle ei päässyt ja aikaa oli käytettävissä lähes neljä tuntia. Tehtiin illallinen, tiskattiin, lueskeltiin karttoja, ja lakattiin varpaankynnet. Ehtivät hyvin kuivaa, kun voi maata pitkään sohvalla. Goudan satamaan juustovarastojen kupeeseen pääsimme illan jo hämärtyessä.

Olisikohan oliut Goudan  kaupungintalo, jonka kello löi puoli kymmenen ja esitteli meille kuninkaan ja kuningattaarensa musiikin säestäminä.