49729705846a016c167336b10466c5c8.jpg

Hyvää syksyä, kaikki lukijamme. Ensi purjehduskaudella tavataan

 

24.8. Elisaari

 

Tänään on kesämatkamme viimeinen yöpymispäivä. Huomenna olemme kotisatamassa. Nyt on pakko perua puheensa siitä että purjehtiminen olisi kylmää ja märkää puuhaa. On ollut niin kuumaa, ettei ole jaksnut toimia edes tehokkaana turistina.  Kurjista tuulistakaan ei voi puhua. On tuullut tarpeeksi. Vene on kiemurrellut ja mäiskinyt niin että sisuskalut ovat tuntuneet vaihtavan paikkaa.  Mutta on ollut kauniita ja lämpimiä päiviä, jolloin lempeät tuulet ovat työntäneet meitä eteenpäin ystävällisesti tuudittaen. Kapu on istunut lakki silmillä  ruorin takan, kun automaatti on hoitanut ohjauksen. Miehistö on lukenut, katsellut kaukaisuuteen ja odotellut ajan kulumista.

Rantautuminen on mennyt joskus hyvin, joskus huonosti. Ei koskaan samalla lailla. Kapteeni alkaa hermostua, jo hyvän aikaa ennen kuin päästään satama-altaaseen. Se on kuuluisaa rantautumistressiä, jota jokainen kapteeni on joskus kokenut. On mentävä sellaiseen paikkaan jossa ei ole koskaan ollut ja käänneltävä yksitoistametristä venettä siten, ettei sen keulassa oleva ankkuri pyyhkäise reikää viereiseen veneeseen. Siis sen jälkeen, kun on epätoivoisesti ensin etsitty tyhjää paikkaa. Kuten eräs purjehtijatoveri sanoi: ” Purjehtimisessa ylivoimaisesti vaikeinta on rantautuminen”.  Kapteenin aivot toimivat korkeapaineella. Hän antaa joka kerran uudet käskyt siitä kuinka köydet on pantava ja mistä hypättävä maihin. Vaikka paikkoja on vain neljä, keulasta tai laidalta, on päätöksenteko aina yhtä hankalaa. Oikealta vai vasemmalta? Mistä tuulee? Kun vene on lopulta kiinni, kapteeni kiittää miehistöä. Miehistö ymmärtää häntä ja palkitsee onnistuneen satamaan ajon antamalla hänelle rommipaukun. Se tasaa hermojännityksen.

Viron ja Latvian rannikot eivät juuri tarjonneet navigoinnille vastusta. Tasaisia, suoria, matalia ja kivikkoisia rantoja oli riittämiin. Jouduimme tekemään pitkiä päivämatkoja, 8-12 tuntiset päivät olivat tavallisia.  Piritasta Dirhamiin jouduttiin kulkemaan vaikeassa aallokossa. Kymmenen tunnin ajon jälkeen ei meille löytynyt Dirhamista paikkaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidät on ajettu yöksi merelle satamasta.   Siitä meni vielä viisi pitkää tuntia ennen kuin oltiin Haapsalussa kello 23.00. Haapsalusta Pärnuun oli 10 tuntia, ja Pärnusta  Riigaan  (90 mailia)  14. tuntia. epämiellyttävässä ristiaallokossa.  Perille piti vielä kiivetä öistä jokea pitkin.  Satamat olivat pääsääntöisesti tyhjiä. Kausi oli loppunut. Viimeiset kahvilat ja ravintolat sinnittelivät satamissa. Kärdlan satamasta jälkeemme lähti mahtikokoinen moottorivene Tuvalun lipun alla. Miehistö puhui venäjää. Olimme lähes viimeiset.

Turismin kannalta Viro on leppoisa ja mukava maa. Jokaisesta kohteesta löytyi pällisteltävää.  Ruhnussa myrsky piti meitä satamassa yhden ylimääräisen päivän, Kärdlassa myös. Matkamuistohin emme oikein innostuneet. Kirjokudottuja lapasia, monosukkia, myssyjä ja muuta käsityötavaaraa oli runsaasti tarjolla, mutta kun miniäkin on käynyt Virossa lapasia neulomassa, niin uskoimme niitä olevan runsaasti sukumme kaapeissa ilman lisäyksiäkin.

Ensi vuoden purjehdusretken valmistelussa kannattaa etsiä etukäteen esitteet paikallisesta hupitarjonnasta. Nytkin meni monet festivaalit ja laulujuhlat sivu suun, kun ei oltu silloin juuri silloin siellä.  Viron eri kaupunkien ja kuntien turismiviranomasille annamme kauniit kiitokset. Esitteet olivat suurimmaksi osaksi hyvin kirjoitettuja ja informatiivisia. Yrittivät jopa avata virolaista sielua meille muumaalaisille.

Kiitoksia että olette olleet mukanamme tämän kesän seikkailulla. Nyt voimme alkaa odotella ensi kesää. Tavataan silloin tällä samalla paikalla. Niinhän?

20180806_211037.jpg