Vielä puuttuu paisti ja vieraat

16.-19.6.

Olemme käyneet Suomessa juhlimassa. Kesä oli vihdoinkin puhjennut loistoonsa. Syreenit ja kielot kukkivat, aurinko paistoi ja lämpö silitti suomalaisten viluisia jäseniä.  Järvet tyyntyivät illaksi ja aurinko laski puhtaan taivaan rantaan.  Oli mitä parhain viikonloppu viettää syntymäpäiväjuhlia.

Syntymäpäiväsankari apureineen valmisti rosvopaistia. Siihen kului mukavasti koko päivä. Saunomisen lomassa käytiin lisäämässä puita kivillä vuorattuun kuoppaan sytytettyyn nuotioon.  Kuopan piti olla niin syvä, että sinne mahtui mukavasti nuotio, jossa poltettiin hyviä koivuhalkoja ensin pari tuntia, jotta kivet kuumenivat kunnolla.  Hiilistä nostettiin osa pellin päälle ja huolellisesti useaan foliokerrokseen ja niiden välissä pehmuseena toimiviin sanomalehtiin käärityt, pippurilla, valkosipulilla ja rosmariinilla koristellut lampaanjalat laskettiin kuoppaan hiilien päälle. Loput hiilet ripoteltiin paistin päälle, ja se peitettiin kuopan reunoilla olevilla kuumilla kivillä. Lopuksi kuopan teon aikana ylös kaivettu maa pantiin takaisin paikoilleen. Kattopellin palaset vielä paikkaa suojaamaan. Viiden tunnin kuluttua, iltahyttysten jo aloitettua ininänsä, operaatio tehtiin toisinpäin, ja kottikärryihin nostettiin foliopaketit. Ne imuroitiin, jottei ruokaan menisi multaa ja ensimmäinen paketti avattiin.  Lopputulos oli vaivan arvoinen. Lampaanliha oli pehmennyt omassa rasvassaan pumpulinpehmeäksi herkuksi.  Sokerilla ja suolalla maustettuja kevätporkkanoita ja uunipaprikoita mukaan lautaselle.  Niin ja tietysti minttukastiketta ja mustaviinimarjahilloa.

Jälkiruuaksi saatiin emännän itsensä tekemää vanilja jäätelöä, tuoreista mansikoista valmistetun mansikkakastikkeen kanssa. 

Pitkin päivää nautitun kuohuviinin ja lampaan kanssa tarjotun mainion punaviinin rohkaisemina vieraat pitivät syntymäpäiväsankarille puheita.  Minäkin liikutuin omista puheistani, niin että piti ryhtyä servetillä silmiä pyyhkimään.

Dublinin lentokentältä mentiin suoraan kaupungin pääpostin eteen, jossa piti tavattaman Kapun vanhoja taistelutovereitaan työvuosien ajalta.  Massiivisen doorilaispylvään kupeesa seisoi pieni kurttuinen mies olkihattu päässään. Kohta ilmestyi vielä toinen. Sitten mentiin pubiin, ja vielä toiseen pubiin. Laahustin matkareppuani roikottaen miesten perässä. Lopulta he päättivät, että oli mahdotonta erota näkemättä Kapun venettä.  

Monivaiheinen, useampipäiväinen juhlamatkani, jonka aikana oli juotu, olutta, kuohuviiniä, valkoviiniä, punaviiniä, ja digestiivoja, koko loppuvuoden edestä, oli hauska, ja lämminhenkinen. Ukkojen urinoitakin jaksoin kuunnella uteliaana siihen saakka, kunnes nojasin epähuomiossa päätäni veneen salongin sohvan nurkkaan ja nukahdin.

 

Rosvopaistia Veikko Huovisen mukaan