g%C3%B6ta%20kanal%20003.jpg

Nyt on harjoiteltu kolmella sululla. 

21.7.


Söderköping


Ruotsalaiset ovat hyviä. Ne voittavata euroviisut, maaottelut. Niillä on Suomea parempi tuottavuus, prinsessoja ja Götan kanaali. Ruotsin kaikkien aikojen suurin rakennusprojekti, jota rakensi 58 000 sotilasta 22 vuotta. He kaivoivat kuoppaa 87 kilometriä käsin, siis lapiolla! Aloittivat jo vuonna 1810. Voimme kuitenkin olla vahingoniloisia, sillä projekti oli melko turha. Jo parinkymmenen vuoden kuluttua junat ottivat tavarankuljetuksen hoitaakseen ja kanava jäi virattomaksi. Tavaroita kuljetetiin kanavalla härkävetoisesti. Nyt härkätalleista on tullut italialaisia ravintoloita, joista ruokitaan turisteja ja kanava tuottaa taas rahaa Ruotsin kansalle.

Olemme harjoitelleet kanaalisulkutekniikkaa kolmen sulun verran. Hyvä, ettei pää haljennut stressistä siinä rytäkässä. Lisäksi satoi kaatamalla koko ajan. Onneksi ei tuullut. Maa nousee niin jyrkästi, että sulussa, noin kymmenen metriä syvässä,märässä,  kivireunaisessa kuopassa, oli tunnelma kuin vanhassa perunakellarissa, jonne kapusin ennen maalla perunoita hakemaan.

Kapu, taitavana kuin lännenmies, heitti viisitoista metriä tukevaa köyttä kuopan reunalle, josta kanavanhoitaja sen kaappasi ja pisti kiinni. Molemmissa päissä venettä sama juttu. Takaköysi kiinnitettiin tiukasti, jottei vene liukuisi eteenpäin veden virratessa. Etuköydestä pidettiin kiinni, ettei veneen keula kääntyisi. Keulan tuli olla sievästi ruodussa. Kapu ei ollut varautunut köysisulkeisiin, ja joutui uhraamaan, Götan kanavan jumalille, kauniit punaiset köytensä, jotka oli tarkoitettu keulapurjeen uusiksi skuuteiksi.

Koska Kapu oli ainoa veneemme miehistöstä, joka osasi ja jaksoi heittää köysiä taivaalle, minun tehtäväkseni jäi veneen ohjaaminen sulkuun ja sieltä ulos. Onneksi oli vähän harjoitellut satamaan ajoa viime vuonna. Silti Kapu oli saada sydärin kun olin ohjata veneen suoraan sulun reunan graniittikulmaan. Onneksi sain käännettyä ajoissa vasemmalle, emme raappiutuneet kanavan laitaan tai muihin veneisiin. Kyllä valium olisi nyt tarpeen, jäljellä on vielä 50 sulkua, ennenkuin olemme Vänernillä.

Tunnelmat olivat aika matalat, kun saimme veneen kiinni ensimmäiseen vierassatamaan, tänne Söderköpingiin. Satoi edelleen. Jos olisi halunnut syödä ulkona, olisi pitänyt olla lapaset käsissä.

                                                                                    ******

g%C3%B6ta%20kanal%20001.jpg

Tuulta oli tuskin nimeksi, mutta Kapu uskoi ulkomerellä olevan enemmän. Suunnittelimme menevämme klubin saareen saunomaan. Oli tavallinen elokuun puolivälin torstai, puolipilvinen eikä kovin lämmin. Klubin veneistä suurin osa oli palannut kesälomilta. Ne torkkuivat apeina, hyvin köytettyinä, purjeet pakattuina ja ovet lukittuina. Suomen meret olivat tuskin ehtineet lämmetä kun koulujen alku muuttaisi loppukesän alkusyksyksi ja purjehdussesonki olisi ohi siltä kesältä. Vierassatamissa alkaisi olla tilaa vielä iltapäivälläkin. Saariston kahvilat ja ravintolat olivat vielä auki, mutta muutaman viikon kuluttua ne pantaisiin kiinni ja omistajat keskittyisivät laskemaan kauden myyntitulosta. Saariston vilkas kesäelämä hiljenisi odottamaan syysmyrskyjä.

Olin käynyt purjehduskoulua lähes kolme kuukautta. Kapu uskalsi jo torkkua tuhdolla. Alkukesästä hän oli pystyssä tarkkana kuin tikka seuraamassa, että pysyisin annetulla kurssilla enkä törmäisi johonkin toiseen tielle sattuvaan merenkulkijaan tai karauttaisi karille hänen huomaamattaan. Tunsin jo suurimman osan veneeseen kuuluvista kapistuksista. En pelännyt venettä enää yhtä paljoa kuin alkukesästä, mutta veneilytaitoni olivat vielä noin peruskoulun toisluokkalaisen tasoa. Venepirulainen kiusasi minua monin tavoin. Olin jättänyt varpaani WC:.n oven väliin sen paiskautuessa yllättäin kiinni merenkäynnissä, en melkein jaksanut vetää purjetta ylös, törmäsin poijuun kun se yllättäen pomppasi eteeni. Ison purjeen skuuttilukko haukkasi sormeni hampaittensa väliin kun tuuli äkkiä tarttui purjeeseen ja nykaisi skuuttiköyttä vähääkään välittämättä siitä että pidin köydestä kiinni.

Olin ollut valmis hyppäämään lähimän saaren rantaan, ja pysymään poissa ihmisten ilmoilta loppuikäni, oli niin hävettänyt. Tein samoja virheitä kerta toisensa jälkeen. Kapu oli moittinut minua motivoitumattomaksi nuijaksi, kun en ymmärtänyt mitä hän tarkoitti komentaessaan - eteenpäin. Puolustuksekseni voin sanoa vain, että olin silloin pää alaspäin kajuutassa katselemassa akun namiskukkeleita, joista en ymmärtänyt, mitä piti kääntää, ja pitikö kääntää perään päin vain keulastako oli kysymys.

Olin kuitenkin oppinut paljon. Satamasta lähdettäessä irrotin fendarit, koilasin köydet. Osasin nostaa purjeen, nykiä keulapurjeen skuuttiköysistä vendoissa purjeen uuteen asentoon, osasin ajaa venettä väylää pitkin ja saapua laituriin. Kiinnitysköydetkin menivät jo reelingin alitse.

Kapu ajoi aina veneen pois laiturista. Se näytti helpolta. Olin katsellut vierassatamissa veneiden lähtöä. Mies ohjasi aina venettä, nainen irrotti köysiä ja vyyhti niitä. Vain kerran näin naisen ajavan veneen ulos laiturista. Se oli rouva, joka oli ollut miehensä kanssa samassa veneessä jo noin kaksikymmentä vuotta. Katselin häntä kateellisena.

Olisi aika hienoa, jos minäkin osaisin ajaa. Meidän vene olisi harvinaisuus, jossa nainen ajaisi taitavasti kaartaen veneen ulos ja mies seisoisi keulassa. Miksei se olisi mahdollista? Ajavathan naiset nykyisin isoja lentokoneitakin. Olisiko se nyt sen kummempaa kuin autolla ajaminen? Miehistöt nousisivat veneistä katsomaan ihaillen, kun kaartaisin veneen perän avoveteen ja puksuttelisin ulos satama-altaasta. Suuri vene tottelisi käskyjäni. Olin tosin pahasti jälkijunassa näine ajatuksineni. Naiset olivat purjehtineet yksin jo vaikka minne, mutta minä en ollut purjehtinut vielä paljon minnekään.

” Mä haluun kanssa oppia ajamaan veneen laituriin ja pois sieltä”.

”Nyt hetikö?”

”Niin. Voisin ensiksi oppia kuinka lähdetään tästä kotisastamasta. Sitten voisin alkaa hoitaa homman muulloinkin”. Ymmärsin sentään, että en ollut valmis julkisiin nöyryytyksiin. ”Kerro kuinka se tapahtuu”.

” Ootsä varma, että sä haluut?” Kapu kysyi epäuskoisen näköisenä.

” Oon tietysti. Kait mun täytyy osata parkkeerata ja ajaa pois parkista”. Istuin ruorin takana takaronkin kannella ja katselin itsevarmana Kapuun.

” No yritetään. Nyt ei tuule kovin paljoa ja on rauhallista. Olethan sä nähnyt monet kerrat kuinka vaihdetta käsitellään. Se on helppoa. Eteenpäin on eteenpäin, eli alas, ja peruutusvaihde on taaksepäin eli ylös. Vapaa on tässä keskellä. Samassa kahvassa on kaasu. Senkun painat alaspäin yhä pidemmälle niin vauhtia syntyy lisää. Kun vaihdat, pitää vähän pysähtyä vapaalla, ettei vaihde hajoa.” Vaihdekeppi oli ruorin oikealla puolella veneen laidassa.” Kokeile ensin, että tiedät missä vaihde on vapaalla. Käynnistä nyt moottori”.

Painoin ryyppyä ja käänsin avaimesta. Kone murahti käyntiin. ”Siinä vaihteen keskellä on nappi, joka on nyt ylhäällä, eli vaihde on vapaalla. Se pitää painaa alas ennenkuin vaihteet toimivat”, Kapu vielä ohjeisti. Ronksuttelin vaihdetta ylös ja alas. Vaikutti helpolta.

” Venettä jarrutetaan pakilla tehtävillä pienillä purskahduksilla. Jos haluat pysähtyä, ajat hiljaa eteenpäin ja sitten vaihdat pakille. Veneen vauhti vähenee ja sen saa miltei seisahtumaan. Veneellä ajon erityispiirre on kuitenkin se, että sivuttaisveto vetää veneen perää potkurin pyörimissuuntaan. Kun peräsimen lavat kääntyvät pakille, eli muuttavat suuntaa, veneen perä alkaa kääntyä oikealle styyrpuuriin, ja eteenpäin ajaessa lavat taas kääntyvät ja perä kääntyy vasemmalle paapuuriin. Täytyy siis olla tarkkana peräsimessä. Muuten mennään minne sattuu.”

En ollut enää varma oliko tämä hyvä idea, mutta en kehdannut perääntyäkään. Naapurivenekin oli kalliin näköinen, saati sitten sataman muut veneet. Venesatamassa kellui miljoonaomaisuus. Jos roiskauttaisin niitä päin? Pakittaisin liian lujaa, tai tekisin liian nopeita ohjausliikkeitä? Mitä vakuutuksemme korvasi? Venesatama oli näyttänyt tilavalta vielä hetki sitten, mutta nyt veneen kääntymisen vaatima tila näytti noin nenäliinalta.

Kapu hyppäsi laiturille, .

” Irti on. Ala peruuttaa”! hän huusi.

Vene alkoi lipua taaksepäin. Kapu työnsi laiturilla venettä keulasta ulospäin. Samalla se kääntyi peränsä ympäri oikealle ja perä liukui melkein kiinni naapurin veneeseen. Vaikka pakitin hiljaa vene oli niin pitkä, että se ehti miltei kääntyä ympäri samalla kun se liukui ulos pilttuusta. Keula ei näyttänyt ulos satamasta, vaan paatti oli vinossa matkalla laiturin toisen puolen veneiden keulia halaamaan.

” Vaihde eteenpäin! Ruori oikealle, kaikki! Nopeasti nyt. Ohjaa!” Kapu oli hypännyt veneeseen ja kauhoi hermostuneesti ilmaa käsillään. Toivoi varmaan sen auttavan veneen oikealle kurssille. Työnsin vaihdetankoa alaspäin. Vene syöksähti kohti vastapäisiä veneitä. ”Ei niin paljoo kaasua, hiljennä”, hän huusi.

Ährämöin vaihteen kansa ja vene lipui majesteetillisesti kohti huoltolaituria, jossa septitankin tyhjennyspumppu odotti sen keulaa. ” Ohjaa”!,kuului Kapun huuto jostain hämärästä kaukaisuudesta.

” Auta, mä törmään laituriin! Tää menee mihin tahtoo”, huusin hysteerisenä. Vaihteen ja ruorin käsittely yhtä aikaa oli liikaa. Kun käsittelin vaihdetta, jouduin kumartumaan enkä nähnyt istumalaatikon reunan yli. Kun taas suoristin selkäni, vene oli ehtinyt jo ties minne. Seisoin hyytyneenä patsaana ruori kourissa ja tuijotin, kun vene lipui hitaasti eteenpäin. Kapu tarttui ruoriin peruutti näppärästi ja käänsi veneen kokan oikeaan suuntaan. ” Aja nyt ulos satamasta”, hän komensi.

Palasin kauhun syövereistä hitaasti maanpinnalle. Säikähdyksen vereeni purskahduttma adrenaliini alkoi hiljalleen hävitä ja muistin hengittää.

” Voitaisiko harjoitella jossain muusa paikassa, jossa ei olisi niin paljon kalliita veneitä? Tää ei oikein sujunut tässä”. Pyytelin anteeksi sekä Kapulta, että muiden veneiden poissaolevilta omistajilta. Vedessä kelluvan veneen ohjaaminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin miltä se oli näyttänyt. Iso vene pienessä tilassa liikkui nopeasti ja sen kääntämisen vaati tarkkuutta ja hyvää käsitystä siitä, miten se kääntyi. Veneen ajaminen satamasta oli selvästi harjoittelulaji. Sisuni nousi taas kerran. Osaahan näitä ajaa miehetkin, miksen sitten minä? En antanut itselleni yhtään hyvityspistettä korkeaan ikääni vedoten.

”Muista että aina ajat laituriin styyrpuuri eli oikea laita laiturin puolella, jos se on mahdollista. Silloin koneen lavat auttavat venettä lähetymään laituria, eikä työnnä sitä poispäin.

Myöhemmin Kapu löysi harjoituslaiturin hiilissatamasta. Siellä ei ollut yhtään venettä, jonka voisin särkeä. Yritin rantautua kylki edellä. Siinä meinasi mennä Kapultakin hermot. Ajaminen oli paljon vaikeampaa kuin olin luullut. Ei saanut hajoittaa omaakaan venettä. Piti ottaa huomioon tuulet, vauhdit, kääntymisen vaatimat tilat ja moottorin lavat. Kymmenestä harjoituskerrasta onnistuin lähestymään harjoituslaituria kylkimyyryä niin, että veneestä olisi päässyt hyppäämään sinne köysien kanssa, vai kaksi kertaa. Vaikka purjehduskautta harjoituksineen oli jäljellä vielä monta viikkoa, en uskaltanut kertaakaan ajaa uuteen vierassatamaan. Omaan pilttuuseen sain veneen parkkiin Kapun avustuksella. Olihan sekin jotain.

                                                                         ******