halmstad%20004.jpg

Puiston kätköihin oli puun rungolle nostettu valkoinen nainen, jonka hame liehui tuulessa.  Puunrunkoon naulatun kyltin  mukaan, se oli omistettu jonkun elämiä rakastaneen naisen muistolle.


22.-23.8.


Lauantai - Sunnuntai

Halmstad


            ” Olen ihan kuitti edelleen”, tunnustin aamulla Kapulle. Olin ollut illalla niin väsynyt, että kovan maan kävelyretki oli jäänyt tekemättä, eikä energiatasot olleet nousseet vielä aamullakaan.


             ”Kryssaily navakassa tuulessa oli mulle rankkaa. Sain vääntää ruoria ihan tosissani, että paatti pysyi kurssissa. ”


              ”Olikohan purjeet oikein säädetyt? Mä kysyin sulta onko raskasta, etkä tunnustanut?”Kapu yritti ottaa osan paineesta kontolleen.


              ” No ei se just silloin tuntunut, vasta myöhemmin.”


               ” Etkö muista, että ruoria ei tarvitse kääntää voimalla, jos purjeet on oikein säädetyt. Jos purjeet on oikein, vene voi mennä annettua suuntaa melkein ilman ohjausta. Ei saa korjata liikaa, muuten joutuu korjaamaan taas ja taas ja taas. Sun tarvii ohjata venettä vielä pitkään, ennen kuin ohjauksesta tulee automaattista. Ohjaamiseen vaikuttaa monta tekiää. Esimerkiksi tuuli. Se ei ole aina samanlainen, vaikka puhaltaakin samasta suunnasta. Milloin on tasaista, milloin puuskia, milloin mitäkin. Vene korjaa itsekin kurssia. Ei tarvitse heti lähteä korjaamaan, voi odottaa vähän tuleeko se takaisin. ”


              ”Mutta mainingit tuli milloin mistäkin ja pistivät veneen kiemurtelemaan kuin kyy lepikossa. Kun mä just sain väännettyä sen kurssiin, niin silloin toiselta puolelta mäiskähti vastakkainen maininki, ja taas oltiin menty yli,” yritin puolustella.


             ”Useinmiten säätäminen auttaa ja vene liikkuu suoremmassa, mutta nyt mainigit tekivät veneen levottomaksi,” Kapu myönsi.


               Niin, Kapu istui yleensä ruorin takana ja liikutteli sitä vain ihan vähän. Mä en voi istua, en näe edes kompassia jos istun. Tarvii aina seistä. Jos vene kulkee vinossa joudun nojaamaan toisella jalalla penkkiin. Kapun sulava ohjaus on tietysti vuosikymmenten kuluessa hioutunut, mutta oli siinä muutakin. Hän tiesi milloin voi vääntää ruorin kiinni tiettyyn asentoon ja tarvitsi vain tarkkailla tilannetta. En aina edes huomannut, että hänen kätensä eivät olleet ruorissa!


                                                                         ************


             Halmstadin vierasvenesatama on kaupunkia halkovan Nissan joen varressa. Jokivarren tunnelma on jähmeä, ei ravintolaa, ei pubia, ei elämää. Elegantisti suunnitellut puistonäkymät ovat korvanneet roskaavat ja remuavat ravintolat. Hienot patsaat, kukkivat pensaat ja huolella hoidetut nurmikot lepuuttavat silmiä. Tyylikästä.


             Olin jo ehtinyt tottua vierassatamien vilkkaaseen elämään. Göteborissa oli menossa koko kaupungin kattavat pirskeet, joista iso osa tapahtui vierassatamassa, Marstrandissa oli pitkä rantakatu boutiquoineen, ravintoloineen ja maisemapolkuineen. Varberg nakurantoineen, kylpylöineen ja ravintoloineen oli intiimin kotoinen.


                 Halmstad ei hurjastele. Se on totinen ja vakaasti maassa. Keskustorilta lähti kävelykatuja, joille kuppilat olivat levittäytyneet, mutta näkymä oli aika tylsä. Julkisivulautakunta oli selvästi määrännyt, että vallitsevat värit saavat olla, musta, ruskea ja harmaa. Samat kaupat joka paikassa. Täälläkin kerjäläinen ruokakaupan oven edessä.


               ” Mitä Halmstadissa tapahtuu tänä viikonloppuna?” kysyin turisti-infon naiselta. Hän neuvotteli pitkän tovin tietokoneensa kanssa. Odotin jännittyneenä, mitä kivaa lauantai-illaksi olisi tiedossa.


               ”Ei meillä ole valitettavasti mitään tilaisuutta tai tapahtumaa tänä viikonloppuna.” hän sanoi. Tapahtumaköyhyys jotenkin pukee tätä kaupunkia.


            Kunnanisistä joku tai jotkut olivat kuitenkin huomattavia taiteen tuntijoita. Kävelin rantapuistossa ja eteen tuli omituisesti Picasson töitä muistuttava noin kakskytmetriä korkea patsas. Naisen kubistiset kasvot. Arvelin jonkun paikallisen taiteilijan matkineen Picassoa. Mutta olin väärässä. Se oli Picasson ja pantu paikoilleen 1970-72. Kävin Hallandin kunnan taidemuseossa ja kysyin respan pojalta, miten patsas oli aikanaan tullut Halmstadiin.


          ”Joku kai soitti Picassolle,” nuori mies arveli.


                                                      ******************

halmstad%20010.jpg

Tässä tuo patsas mutta yksiulotteisena. Sitä pitäisi katsoa kolmelta suunnalta - vähintään.