vassbacken%20006.jpg

Tuulipuku on perusvaate. Turha kuvitella että pääsisi tänä kesänä bikineissä keikistelemään. 

10.8.

Maanantai


Trollhätte


     Olemme päässeet seuraavan kanavan alkumetreille. Trollhättenn kanava on 82 kilometriä pitkä mistä vai kymmenen kilometriä on ihmisen aikaansaamaa, loput kilomterit ovata luonnollisia vesitetitä, enimmäkseen Gäta jokea. Vänernin ja meren välinen korkeusero on 44 metriä. Ero tasoitetaan kuuudella sululla. Lilla Edet, 6 metriä, Trolllhätten 32 metriä, ja Brinkegergskulle 6 metriä.


      Tämä kanava on ja rakennettu tavarakuljetukseen. Se on leveä ja odotuslaiturit ovat noin metrin liian korkealla meikäläisen ylettyä. Alaspäin meno on rauhallista ja helppoa. Vierassatamat alkavat olla tyhjiä vaikka kesä näyttää saapuneen vasta nyt tänne Ruotsiinkin. Aurinko paistaa ja kansa ahmii jäätelöä. Shortsit on voinut kaivaa jalkaansa ja varmaan voisi uidakin, jos uskaltaisi sukeltaa kanavan ruskeana vellovaan veteen. Ensin oli niin kylmää, ettei voinut. Läckössä uin ja vesi oli kolmetoista aseista. Nyt on tarjolla vain kanavan vettä. Toivoisin sen kirkastuvan kunhan päästään ulos täältä kaupungista.


                                                                                   ********


              Olemme käyneet noin kerran viikossa ravintolassa syömässä. Ylennsä emme ehdi laituriravintoloita kauemmaksi. Kun viimeinenkin köysi on kiinnitetty laituriin, isopurjeelle puettu yöpuku, köydet koilattu hienoiksi nyyteiksi ja ripustettu paikoilleen, oli tullut kiljuva nälkä. Ei silloin tule mieleen, että voisi lähteä etsimään kuntosalia, tai saattaisi kipaista ravakalle lenkille ennen illallista. Nälkä hakkaa selkärankaa. Taidamme olla molemmat hieman lihoneita. 


     Vänerborgissa joka on noin suunilleen Torlhätten esikaupunki,  päätimme kuitenkin mennä kaupungille juhlistamaan ensimmäisen kanavaosuuden päättymistä ja uuden alkamista. Osuimme oivaan ravintolaan. Kummankin mielestä ateria oli paras tähän mennessä. Ehkä ruuan makuun vaikutti myös mainion Rhonen viini, johon tuhlasimme aimo pennin. 


   Vain kauniina, tyyninä päivinä ankkuroiduimme jonnekin suojaisaan poukamaan lounaalle. Keikkuvassa veneessä kokkaaminen olisikin ollut hankalaa. Minulla oli pysyvä keittiövuoro, koska olin paitsi perämies, myös messityttö. Matkan taikana ojensin aikaisemmin pentteristä kannelle pyöreitä hapanleipiä munan, juuston ja kinkun kera. Paistoin munat aamulla ennen lähtöä ja pistin tarvittavat einekset pieniin muovirasioihin. Kokosin leivät vasta ennen syöntiä. Nyt ei enää ole pyöreitä hapanleipiä. Ne on korvattu näkkileivällä.


       Kahvia keitän myös veneen liikkuessa. Voin sitoa itseni kiinni hellan edessä olevaan tukitankoon. Pentterissä on pieni mutteripannu, jonka kiinnitän tiukasti hassuilla apuhakasilla hellaan kiinni. Hella puolestaan pysyi vaaterissa, koska se riippui liikkuvien tukiensa varassa ilmassa. Sitä kutsuttiin kardonoiduksi. Kahvin kanssa pitää olla makeita keksejä. Mieluiten suklaapäällysteisiä. Veneen vakiovarustukseen kuuluu keksilaatikko joka nostetaan kannelle aina iltapäiväkahvikupillisen kanssa. Kapulla on jatkuva makeannälkä. Siinä suhteessa hän muistutti pikkupoikaa. Energiapatukoita syödään tarpeen mukaan välipaloina. Puolivälissä kesää Kapu muisti veneessä noudatettavan säännön: se joka keittää ei tiskaa.


” Olisiko tänään herkkupäivä ?” kyselen Kapulta mielialoja

” No mitä on tarjolla, siis hyvää?”

     ” Ottaisitko parmankinkkua, ja melonia aluksi ja bratvusteja paistettujen perunoiden ja sipulin kanssa pääruuaksi? Jälkiruuaksi olisi vähän sulanutta suklaata”, maanittelin. Kuiva kinkku ja melonit säilyivät hyvin, veneessä ja bratwurstit oli ostettu edellisenä päivänä. Oikeaa äijäruokaa siis. Tyrkkäsin hänen eteensä joskus myös kukkuraisia vihersalaattilautasia. Hän syö ne kiltisti ilman suurempaa ihastelemista näkkileivän kanssa.


Veneen pentterissä oli kahden polttimon kaasuhella ja jäälokero, johon Kapu oli asentanut myös kylmäkoneen. Konetta ei tosin kannattanut käyttää muuta kuin silloin kun oli varmaa, että sähköä oli saatavilla rajattomasti. Jääkaappi oli sähkösyöppö.


      ” Pitää olla aina niin paljon sähköä, että plotteri toimii ja saa koneen käyntiin”, sanoi ja vahti akkujen lataustasoa haukkana. Kännykkää sai ladata maissa kun oltiin laiturisähkössä tai silloin kun oli pakko ajaa koneella, jolloin akut latautuivat moottorin voimasta.


     Mitä ateriointiin tuli, Kapu oli vaatimaton. Hän vaati ainoastaan, että veneessä oli aina hernekeittopurkkeja, perunoita, koskenkorvaa, näkkileipää ja kahvia. Useimmissa vierassatamissa oli pieni kauppa, josta sai tuoretta ruokaa.


       Tuoretta kalaa ei silti sanut. Kalastajat ovat kadonneet Suomesta Eikä ruotsalaiset vierassatamat olle sen parempia. Olin kuullut kerrottavan kuinka kaikkialla saaristossa kalastajat tuovat vierassatamaan tuoreita tai savustamiaan silakoita ja kampeloita. Näin ei ollut. Vierassatamissa oli sen sijaan markkinat, joista sai ranskalaisia purjehdusvaatteita, designkoruja, antiikkiesineitä, matkamuistoja, pehmoeläimiä tai nahkavöitä. Niissä on museoita, kylpylöitä, baareja, ravintoloita ja kahviloita, mutta ei kalastajien tuomia tuoreita tai savustettuja kaloja. Kerran löytyi kauppa, johon kalastaja toi laatikollisen savukalaa kerran päivässä. Puodissa oli lappu milloin hän laatikoineen saapui. Piti olla tarkkana. Tuote loppui noin tunnissa. On syötävä thaimaassa purkitettuja sardiineita saaristomerellä, jossa perimätiedon mukaan ui runsaasti vaikka mitä kaloja.


    Kapu ei kalasta itse. Hän katsoo, että se kuului ammatti-ihmisille. Viivytystaistelun jälkeen hän myöntyi ” Kun päästään Välimerelle, ostan pitkän siiman, jota voi uittaa veneen perässä”.


    Sen sijaan hän keskittyy  katselemaan purjeita, merikortteja ja -merkkejä, loikomaan kannella lakki silmillä ja iltaisin lukemaan merikirjoja tai iskemään tarinaa naapuriveneen kipparin kanssa. Joskus kuuneltiin kaihoisaa musiikkia tai vanhoja tangoja. Minä vaadin silloin Carlos Gardelin, Kapu Olavi Viran alkuperäislevytyksiä.


     Jos hän oli erityisen enginen hän kuulusteli purjehduskoulussa opettamiaan sanoja. ” Mikä on fallikulma, fallivinssi, genoa, spinaakkeri, spiirapuomi ja kikkatalja?”


Luettelin niinkuin vettä vaan. Fallikulma =yläkulma eli nostokulma purjeessa, Fallivinssi= vinssi, joka oli kiinnitetty mastoon purjeen ylösvetämistä varten, genoa = keulapurje, spinaakkeri =pallopurje, spiirapuomi = irtopuomi, joka kiinnitetään genoaan, kun ajetaan myötätuuleen, kikkataljasta voi vetää puomia alaspäin ja se kiinnittyy kikkapuomiin, joka löytyy puomin ja maston välistä. Toivon että pääsisin  pian peruskurssin toiselle luokalle.    


                                                ***************