"joka niemeen notkoon saaarelmaan, maailmanpyörän  tahtoisin nostattaa...

17.-18.7. Fécamp

Matka Ouistrehamista Fécampiin oli ikävä. Ei siksi että olisi satanut ja myrskynnyt, vaan siksi, että vastatuuli joka puhalsi veneen keulasta väsymättömästi aamukahdeksasta iltaviiteen.  Automaattiohjaus hoiti hommat, ja me istuimme tuhdoilla joutilaina.  Veneen ohjaaminen ei edes maistunut, vastatuuli tekee hommasta liian vaivalloista. Taivas oli saven värisessä pilvessä ja utu peitti hienot Normandian pystysuorat kalliorannat.

Suunnittelin matkaa Roueniin. Fécampista menee rautatie Roueniin ja halusin mennä katsomaan Ranskan kuuluisinta katedraalia, jota rakennettiin vuodesta 1202 vuoteen 1880 eli noin 600 vuotta. Toki rakentamisessa oli monia takaiskuja, kuten muutaman sadan vuoden välein salama iski toriniin, oli sotia ja ruttoja ja tulipaloja. Kirkon väsymätön uudelleen rakentaminen on todistus ihmisen sisukkuudesta. Lopulta kirkko saatiin valmiiksi siihen muotoon, jossa se on nyt. Kirkkoa on korjattu tietysti liittoutuneiden jäljiltä, mutta siihen ei ole tehty mitään uutta.Yritys oli myös hyvin kunnianhimoinen. Katedraalin torni on 151 metriä korkea ja se oli muutaman vuoden maailman korkein rakennus. Aina siihen saakka, kunnes Kölnin tuomiokirkko valmistui.

Rouenin katedraalin rakentaminen antaa ymmärtää, että Barcelonan Sagrada Familian rakentajilla on vielä monta sataa vuotta aikaa rakentaa, mikäli he aikovat pärjätä Rouenin katedraalille hitaudessa.

Lähdin rautatieasemalle täynnä innostunutta odotusta. Olin asemalla puoli kymmenen. Seuraava juna lähti kahtakymmentä vaille kaksitoista. Menin kampaajalle tappamaan aikaa. Kampaajalla meni pitkäksi, ja ehdin juuri vilkuttamaan lähteneen junan perään. Seuraava juna lähtisi kymmentä vaille kaksi. Fécampista ei ole suoraa yhteyttä, vaan pitäisi vaihtaa Le Havressa. Päätin tehdä lentomatkan Suomesta ja tutustua kaupunkiin kunnolla. Päivästä oli sitä paitsi sukeutunut kuuma.

Sen sijaan menin illalla Fécampin omaan Pyhän Etiennen kirkkoon sammuttamaan yht´äkkiä syntynyttä kulttuurinälkääni urkukonserttiin, jossa urut ja huilu soivat yhdessä. Ohjelmiston säveltäjistä tunsin vain Cesar Frankin.

Kapu hyväksikäytti poissaoloni purkamalla veneen sisäverhouksen taas kerran. Hänen sisukkuutensa ansaitsee sankarimaininnan.  Veneeseen pääsee jostain liitoksesta valumaan naftaa, jonka haju leviää ympäriinsä aina tankkauksen jälkeen.  Hän tutki johdot ja liittimet, mutta ei löytänyt mitään isoa vuotoa, mutta monet liittimet olivat olleet löysällä. -  Kato, jos jostain namiskukkelista vuotaa naftaa teelusikallinen tunnissa, niin siitä tulee seitsemän tunnin ajon aikana jo aika paljon. Kun nafta kelluu veden päällä sen haju leviää laajalle, hän sanoi selitykseksi. Pilssissähän on aina vettä.

 Oli myös syytä uskoa, että moottorissa saattoi olla narunpätkä haittaamassa menoa. Hän päätti kuuman päivän innoittamana sukeltaa veneen alle tutkimaan, oliko luulolla todellisuuspohjaa. Varustautuneella ranteeseen ripustetulla keittiöveitsellä ja uimalaseilla hän uppoutui rohkeasti venesataman takuuvarmasti likaiseen veteen. Veistä ei tarvittu. Potkurissa ei ollut narua. Sen sijaan pohjassa oli runsaasti limaista, vihreää vesikasvillisuutta, jonka hän poisti tarkoitusta varten suunnitellulla harjalla. Hyvä Kapu!  

 

Uiko siellä jotain? Onneksi on nousuvesi.

Todistettavasti sukellettu.