Tämmöinen tavallinen poukama, mutta Ruotsissa

 

20.7.Maanantai

 

Arkosund

 

Omituinen sää. Ukkospilvet kasaantuivat uudestaan ja uudestaan taivaanrantaan. Satoi, sitten taas aurinko paistoi kuumasti kuin tropiikissa, seuraavana hetkenä kylmä tuuli puraisi. Aamulla pukeuduin shortseihin, joita ei ole tarvinnut laatikoista kaivella vielä kertaakaan. Oli niin lämmintä ja auvoista, kesäkeli. Tulimme ulos suojaisasta yöppymislahdesta ja vastassa olivat violetit ukkospilvet, jotka nousivat ylös horisontista kuin paholaisen viitta.

Kapu viritteli purjeitaan ja minä ruoritin venettä kohti pilveä. Aurinko katosi ja tuuli alkoi ulvoa ympärillämme.

”Käännä tuuleen, Kapu huusi normaalin käskyn, jolla purjeita nostetaan ja lasketaan.

”Mä en selviä tästä, huusin, ”Mä en tahdo! Jos sä nyt ajat meidät tonne myrskyyn, niin voi käydä niin,että en koskaan tule tänne veneeseen enää. Usko, mä en selviä!Pelottaa” Tunsin selvästi kuinka naamani vääntyi, pakokauhu iski ja adrenaliini purskahteli jostain epämääräisestä lähteestä sisältäni kehottaen minua pakenemaan suin päin tieheni. Pelkäsin ukkosta maissakin, saati sitten täällä keskellä vettä, jossa ainoa metallitolppa olisi meidän veneen masto.

” Mitä sä sit olisit halunnut mun tekevän? ”

” Oli menty takaisin yöpaikkaan tai jonnekin suojaan tätä myrskyä”.

Kapu katsoi vääntynyttä naamaani ja ymmärsi, että paljoa ei tämän miehistön suorituksista kannattaisi odottaa. Hän jäisi yksin hoitelemaan tuulessa heiluvia köysiään.

” No mene sitten sisään, jos et kerran pysty mitään tekemään,” hän tiuskaisi.

Sukelsin salonkiin ja romahdin sohvalle tuijottamaan eteeni. Tovin päästä kurkistin ulos.

Kapu seisoi ruorissa täysmärkänä. Tuulitakin helmasta juoksi pari puroa. Sadettakkeihin tällä aikataululla ehtinyt pukeutua. Satoi kuin vedenpaisumuksessa.

”Joko se meni?” kysyin, oli huono omatunto. Olin pettänyt Kapun hädän hetkellä. Pilvetkin näyttivät jo tavallisen harmailta. Ukkonen kumisi jossain sisämaassa.

”Ei ole ohi”, hän väänsi tuulessa ruoria. Palasin takaisin salongin sohvalle. Veneen kannelta alkoi kuulua töminää ja jytinää, ja kohta ankkurikettinki kolisi keulassa. Hän oli sittenkin etsinyt suojaisen paikan ja ankkuroinut meidät sinne. Kun märkännaamainen kapu ilmesti salonkiin annoin hänelle ison pusun. Hän oli ajatellut minua!

Ukkoset eivät loppuneet siihen, pilviä nousi taivaalle kaiken päivää. Ne kiersivät kuitenkin ison veden, jonka yli tulimme loppupäivästä. Tuulikin käyttäytyi aivan moitteettomasti. Emme tosin päässeet suunniteltuun paikkaan öitsemään, jäi kymmenen merimailia auki.

 

*****

Veneen intellektuaalisen elämän keskus, kirjasto. Se sisältää Cd levyjä, kirjoja (  mm. Göran Shildt:Toivematka,Auli Irjala: Matkapurjehtijan opas, Mysi Lahtinen: Hiuli hei, sanoi kokki Venekokin keittokirja, Chris Chantella: Fifty places to Sail Before you die,, Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta), heikohko matkaradio, lisäksi pari lippalakkia, laatikollinen silmälaseja, matkamuistio paperinenäliinoja, kynä mun silkkihuivi.