1.8.

Lauantai


Veneen perässä on kapeat vuoteet joiden yläpuolella on omituinen putki. Siitä voi ottaa kiinni jos on vaikeuksia nousta vuoteesta. Putki kuljetti veden pois avotilasta takaisin mereen Veneen suunnittelijan aivoituksia oli tässä kohdin hankala seurata. Ehkä veden olisi saanut takaisin mereen myös ilman, että se kiersi vuoteiden kautta. Vuoteissa oli patjat ja peitot, niissä oli ihan hyvä nukkua, sitten kun pääsi kiemurtelemaan punkkaan putken ohi.


” Voisiko tuon putken ottaa pois”? Kysyin. Päivä oli normaali kesäpäivä, puolipilvinen, heikkotuulinen, eikä lämpömittari yltänyt hellelukemiin.

”Ei voi, tätä veneettä ei voi rakenteiltaan muuttaa, koska tää on klassikkovene. Ne pitää säilyttää alkuperäisessä asussaan niinkuin nyt klassikkoautotkin. ”


”Ai, me asutaan niinku antiikkilinnassa. Ilmankos kaikki mitä tähän veneeseen ostetaan, maksaa maltaita”


”No, ei se klassikkona oleminen niin paljon tässä merkitse. Kaikkien veneiden kaikki tavarat maksavat. Jos ostat vaikka sakkelin, se on pikkuinen härpäke, jolla kiinnitetään esimerkiksi nostovaijeri purjeen kulmaan, se maksaa paljon, mutta vastaava joka on tarkoitettu johonkin muuhun, maksaa puolet vähemmän. Arvaa miksi?”


” Sehän on selvää, Veneily sopii vain kroisospennosille kermaperseille. Kaikki veneilyssä maksaa, joku sakkeli on pikkujuttu. Ensinnä vene. Jos halutaan tällainen vene, jossa voi asua vaikka koko kesän, saa maksaa saman verran kun vaikkapa uudesta autosta, Olen kuullut että ihmiset myyvät asuntonsa saadakseen veneen. Silti venettä voi käyttää vaan muutaman kuukauden vuodessa. Sehän on ihan idioottimainen investointi. Ellei sitä ajattele kesämökin vaihtoehtona. Täytyy olla hulluna mereen ja purjehtimiseen, että sen hankinnan tekee. Eri juttu tietysti jos aikoo ruveta elämään veneessä. Kyllä asunnotkin maksavat. Niissä on tosin vähän enemmän tilaa. ”


”Näin on. Mutta venekamat maksavat senkin takia, että niihin käytetyt materiaalit ovat huippulaatua, muu ei oikein kestä. Pitää olla turvallista. Köysien pitää kestää kovia voimia, ja purjeet ei saa revetä. Ne ommellaan käsin. ”


”Eikä siinä kaikki. Jos haluaa venepaikan vaikka Helsingistä, pitää olla jäsen jossain klubissa. Jäsenyyskin maksaa tuhansia, ja sit pitää olla vielä suosittelijoita, ja joku hallitus päättää onks tyyppi kelvollinen. Onhan se ihan hanurista. Oikea kultapossukerhon hommaa. Taitaa olla helpompi päästä vapaamuurariksi kuin venekerhoon jäseneksi,” marmatin.


” Ei kaikilla tarvi olla tämmöistä klassikkopaattia kuin meillä. Veneilyn voi aloittaa pienestäkin. Ostaa penskalle vaikka jollan, sillä voi alkaa opetella vendoja ja jiippejä. Jos penska innostuu, niin isona hän ostaa oman veneen. Olet kyllä oikeassa siinä, että tää on vähän niinku vaikka näytteleminen, se pitää löytää ja siitä innostua. ”


”Sä tarkoitat, että ellei isukki johdata purjehtimisen pariin, niin sit se voi olla liian myöhäistä, niinku minulla. En ollut kuin rahtilaivoissa, ennenkuin sä tulit mun elämään. On tää mulle vaikeeta. Pakko myöntää. ”


” Kaikki harrastukset maksaa. Ajattele, jos mä keräisin vaikka postimerkkejä intohimoisesti. Etsisin ympäri maailmaa, jotain erikoismerkkiä, joka muta puuttuu, ja sit maksaisin tuhansia euroja, jotta mäs sen saisin. Ja se olis kuitenkin vaan postimerkki, jota voi vaan katsella! Purjehtiessa ollaan ulkona ja siinä pitää koko ajan käyttää aivojaan. Klubeilla on omia saaria, joihin pääsee vaan klubin jäsenet. Siellä opitaan tuntemaan porukoita ja siellä on saunat, kirjasot ja keittiöt. Se on niinku golfkin, siellä verkostoidutaan ihmisiin, joita ei muuten tapaisi”. Kapu perusteli valintojaan.


”No joo, onhan se niinkin”myötäilen. En haluaisi unohtaa että Kapun kanssa purjeveneessä sähäämisessä on oma hohtonsa. Välillä se käy itsetunnon päälle, mutta aion olla lujana.

”Veneily oli alunperin ruotsinkielisen hienoston pyhäpäivien huvi.” Muistelen veneilyn historiaa. ”Oikeaa veneilyä harrastivat rannikon kalastajat, jotka olivat merellä aina sen jäätymiseen asti hakemassa pirtilliselle penskoja elantoa. Voiko nykyisin duunarillakin olla purjevene ja klubin jäsenyys? Montako prosenttia teidänkin klubin jäsenistä on duunaritaustaisia?” Kiihdyn ajatuksesta että sosiaalinen nousu ei ulottuisi purjehtijoihin. ”Kyllä ne on bisnesmiehiä, tuomareita insinöörejä ja lääkäreitä. Tuottoisista ammateista”. Vakuuttaakseni Kapun luin klubin vuosikirjan jäsenluetteloa.


”Voi olla, että joskus muinoin maailman sarastuksen aikoihin vapaa-aikaa oli vain rikkailla. Köyhät raatoivat aina. Ruotssa oikein opetettiin mitä vapaa-ajalla voi tehdä. Ihmiset olivat siitä niin kummissaan. Mutta aika on muuttunut. Nykysin purjehtijat ovat kaikista sosiaaliluokista. Kysytäänkö vaikka meidän klubin taloudenhoitajalta jos et muuten usko” Kapu katseli kohti taivaanrantaa. Päivä oli tuulinen ja vene kulki sopivan päättäväisesti eteenpäin. Kapu oli hyvällä tuulella enkä minäkään jaksanut enää saarnata yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Istuimme hiljaa nuokkumassa. Kapu ohjasi autiolla väylällä.


”Lopetetaan jo tää jauhaminen. Me ollaan nyt eläkkeellä eikä sillä ole hitonkaan väliä mitä muut on ja onko tää kallista vai ei. Me pystytään tämä kustantamaan eläkkeellämme, jos pannaan kaupungin asunto vuokralle. Siitä jää vielä pieni pesämunakin jos sattuu jotain yllättävää matkalla.


Tiedätkö, että Suomen lipun mallina oli venekerhon lippu?” Kapu heräsi kouluttamaan. ”Siitä sitten kehitettiin tämä siniristiversio kun jätettiin klubin logot pois. Ajattele, sitä on purjehdittu kerhoissa jo itsenäistymisen aikoihin.”

”Tiedätkö, että Suomen lipun mallina oli venekerhon lippu?” Kapu heräsi kouluttamaan. ”Siitä sitten kehitettiin tämä siniristiversio kun jätettiin klubin logot pois. Ajattele, sitä on purjehdittu kerhoissa jo itsenäistymisen aikoihin. Sinisellä pystyristillä varustettu valkoinan lippu otettiin vuonna 1861 käyttöön suomalaisten huviveneiden lippuna, jolloin sen tangon puoleiseen valkoiseen yläneljännekseen lisättiin veneilijän edustaman purjehdusseuran kotipaikkakunnan tai maakunnan vaakuna. Siitä sitten kehitettiin nykyinen Suomen valtiolippu.” Kapu briljeerasi vuosiluvuilla. Historia oli hänen lempitieteensä. ”Suomen purjehtijaliittokin perustettiin jo vuonna 1906. Se toimi kansallistunteen herättäjänäkin sortokauden aikana. Purjehtijaliitolla oli oma siniristilippu, jonka käyttö kiellettiin sortokauden aikana, mutta klubilaiset viis veisasivat venäläisistä määräyksistä. ”

'

” Vai silleen! Mutta kyllä purjehtijoiden on täytynyt olla vakavaraisia tai muuten koulutettuja fennomaaneja. Ei niihin aikoihin talonpojat tai tehtaan työläiset Pitkänsillan pohjoispuolelta purjeveneissä huvitelleet.”


” Menneet on menneitä, nyt on uudet ajat. Suomi on meidän elinaikana vaurastunut valtavasti. Kyllä se heijastuu myös harrastuksiin. Mutta oikeassa olet, meidänkin kerhon jäsenten keski-ikä on aika korkea. Uusia jäseniä tarvittaisiin.”


Kiemurtelen ulos punkasta, jonka suojasta olen käynyt Kapun kimppuun väitelläkseni taas jostain, jolla ei ole nyt merkitystä. Kiipesin ulos. Oli pilvinen päivä, heikko tuuli ja vierassatamassa oli ahdasta. Loikkasin laiturille ja lähdin sataman huoltorakennuksille päin. Siellä oli tilava vessa, joka pysyi paikallaan.


vadstena%20013.jpg

Veneen miehistö vapaa-aikanaan toipumassa matkan rasituksista.