IMG_2779.jpg

Tallikortti, yksi monista.

30.8. Karlskrona

 

Tämä ei ole luottokortti, se on tallikortti,  pääsylippu rakennuksiin, joissa on vessat suihkut, pesukoneet yms, palvelut. Tallikortin saa vasta yöpymismaksun maksettuaan. Tallikortteja saa venekunta vain yhden, eli se kulkee milloin kenenkin taskussa.  Vaikka sillä on paikka karttapöydän kulmalla, ei se ole siellä juuri koskaan.  Tallikortti ei pysyy tallella. Meiltä on yksi hävinnyt, eikä sitä ole tähän päivään mennessä löytynyt, vaikka kaikki nurkat nuuskittiin. 

Vessaan voi päästä myös koodinumerolla, tai numeron ja kirjainten yhdistelmällä. Numero löytyy maksukuitin alareunasta, siinä on vähintään neljä numeroa, usein enemmänkin tai satamakapteeni sipaisee sen kuitin laitaan. Se voi myös muuttua kellon mukaan. Keskipäivällä koodi muuttuu ja kaikki ne jotka eivät ole maksaneet seuraavaa vuokrokautta jäävät ulkopuolelle. Minä, numerosokeana, en muista niitä kuin kymmenen minuuttia, ja sinä aikana en ole ehtinyt edes laiturin puoleen väliin vessamatkalla.  Piirrän ne mustekynällä käsivarteen. Kun käyn suihkussa ne huuhtoutuvat pois, maksukuitti koodeineen on kateissa, kapu on kaupungilla hypistelemässä hilavitkuttimia venetavarakaupassa ja minulla on pissahätä.

Joskus on huvivenesatama aidattu panssariaidalla, ja portissa on numerolukko. Taas uusi koodi, joka on muistettava, että pääsee veneelleen. Menin kerran viemään roskia, kun näin hääparin portin takana. Niiden piti lähteä hääpaikalle veneellä. Treffit kipparin kanssa oli tehty venesatamaan. Kukaan ei muistanut antaa heille portin koodia. Hyvä että ehtivät naimisiin ollenkaan!

Sitten on ruokatavarakaupat. Ne on aina piilotettu niin, että pitää ensin hankkia kaupungin kartta. Sen saa satamakapteenin toimistosta, jos se on auki. Sitten vaan suunnistamaan. Mitä isompi kaupunki, sitä hankalampaa on löytää supermarketti. Voi tietysti kysyä neuvoa paikalliselta, mutta usein he vastaavat (mikäli ymmärtävät mitä kysytään) etteivät ole täältä, tai sitten selittävät niin, ettet sittenkään tiedä kuinka supermarkettiin mennään. Harhailin kerran toista tuntia kaupungilla, enkä koskaan löytänyt sitä, vaikka kysyin tietä monta kertaa. Karttoihin merkitään infotoimistoja, nähtävyyksiä, ja rahakoneiden paikkoja, mutta ei supermarketteja. Kaupassa kuluu aikaa tuhottomasti, kun pitää lukea jokaisen tuotteen tekstit, ettei osta piimää, kun pitäisi ostaa maitoa, tai alkoholitonta olutta, kun pitäisi ostaa 5%sta. Ranskalaisessa jättisupermarketissa ostin Emmental Cran Cruta. Luulin että se olisi jotenkin erimakuista, mutta ihan se maistui Valion punaleimalle.

Roskien vieminen on seikkailu. Roskikset toimivat eri tavoilla myös maiden sisällä. Roskien lajitteleminen on tunnelmajuttu. Joskus pullot on palautettava värin mukaan eri roskiksiin, kartongit, paperit, oluttölkit, etc. omiin roskiksiinsa. Joskus taas kaikki roskat dumpataan jättivaunuun, jonka kantta en jaksa nostaa auki, kun se on niin korkealla, ja niin täpötäysi, että pussini ei enää mahdu sisään, tai roskat täytyy vipata luukusta murskaamoon ja tutkia vempele ensin huolellisesti, että roskat menevät oikeasta luukusta sisään. Roskikset voivat olla myös numerolukon tai tallikortin takana omassa aitauksessaan (viittaan ensimmäiseen kappaleeseen) ja jos ei ole ottanut tästä selvää etukäteen, on roskien kanssa käveltävä takaisin veneelle.

Kun luin tuon vuodatuksen, pysähdyin miettimään, onko tässä purjehduksessa hyviä puolia. Onhan vuoteet kovat ja kapeat, keittiö pieni, jääkaappi niin syvä, etten ylety sen takareunaan, kulmia ja rautoja kylliksi, että pysyy hyvin mustelmissa ja ulkona usein kastuu.

Kumma kyllä, hyviäkin puolia löytyy. Meri on aina erilainen, se tuoksuu hyvälle ja tarjoaa aitoa jännitystä, ei tarvitse elokuvista etsiä. Vieraissa maissa ja kaupungeissa riittää tutkimista. Ikinä ei tiedä mitä on odotettavissa. Jokainen kadunkulma tarjoaa uuden näkymän. Pienessäkin kylässä on ainakin kotiseutumuseo. Isommissa kaupungeissa on museoita joka lähtöön, ja aina löytyy ravintola, jonka tarjoomukset ja lasku ovat arvaamattomat.  Tämä elämäntapa sopii riskinottajille, jotka saavat adrenaliinipistoksia pienistä epäonnen iskuista eivät ikävysty viettäessään kymmene tuntia veneessä avomerellä. Illalla on mukava istua salongissa syödä juustoa ja juoda punaviiniä, kun ulkona ulvoo tuuli ja on saatu sidotuksi vene satamaan ilman suuria erimielisyyksiä. Keskimäärin on mukava olla.   Kapu on hyväluontoinen mies ja huumorintajuinen.  Sekin auttaa.

 

Tämä origramin näköinen kapistus on ihan oikea sotalaiva. Tervehti meitä tullessamme Karlskronaan.

IMG_2805.jpg