Pilvestä tulee ja maahan menee. Katoaa pian, 

17-9- Suomenlinna Helsinki

 

- Nyt olisi korkea aika tehdä joku yhteenveto näistä kolmesta kaudesta. Ollaan eletty veneessä kolme kertaa viisi kuukautta, yhteensä viisitoista kuukautta.  Kapteeni, mikä on kokemuksen saldo?

- Lopputulema on niin hyvä, että ensi keväänä lähdetään Uuteen Seelantiin, Kapu virnuili.

- Sano jotain purjehtimisesta. Sitähän lähdettiin hakemaan.

- No joo, purjehtimaan olisi pitänyt päästä enemmän. Tuulet ei vain olleet suotuisia. Olis pitänyt lähteä pasaatituulille. Silloin olisi tiennyt joka päivä mistä tuulee. Näin oli kuitenkin kiinnostavampaa. Aamulla ei tiennyt millainen päivästä tulisi. Joskus hyvä, joskus huono. Rajuja tuulia yritettiin välttää, ja aika hyvin onnistuttiin. Ei oltu myrskyissä. Kirjaa siihen vaikka että matkan pituus oli 5300 merimailia, 147 satamaa, 25 yötä ankkurissa ja 5 yötä merellä.

Kuitenkin - tärkeintä on ettei, sattunut vakavia onnettomuuksia. Kapu oli tosin lähellä pudota laiturin ja veneen väliin Zeebruggessa. Oltiin juuri rantautumassa ja hän liukastui laiturin reunassa kiireellä maihin astuessaan. Hän sai kuitenkin kiinni laitavaijerista ja sai vedetyksi itsensä ylös. Verinen ruhje jalassa ja irronnut ison varpaan kynsi vammapuolella.  Nyt on jalassa Zeebryggestä ostetut uudet hienot (kalliit) purjehduskengät.

Loput haverit ovat sattuneet minulle. Seisoin veneen keulassa ulkopuolella ankkurin päällä köysi toisessa kädessä ja toisella pidin kiinni reelingistä. Kapu ohjasi keulaa hiljaa kohti laituria. Vähän ennen kuin piti hypätä, liukastuin ankkurilta ja jäin roikkumaan yhden käden varaan. Vene kuitenkin lipui lopun matkaa nopeasti, ja pudottauduin laiturille. Toisen kerran kaaduin kyljelleni, kun olin kovassa merenkäynnissä laskeutumassa avotilaan purjeelta ja melkein putosin mereen. Sain kiinni reunavaijerista. Se oli pelottavaa. Vammapuolella ruhjeita käsivarressa ja sääressä. Lensin myös selälleni bensalaiturissa, kun olin vetämässä venettä lähemmäs laituria peräköydestä kiinnittääkseni sen. Köysi antoi äkkiä periksi ja mätkähdin betonille kuin viidenkymmenen kilon viljasäkki.   Ei vammoja. Kyydistä pudonneen seuraksi mereen heitettävä valopoiju sen sijaan tuikki ystävällisesti veneen ja laiturin välissä.  Köysi oli ollut takertuneena siihen, ja kun vedin riuskasti venettä laituriin päin, se ei kestänyt. 

- Kyllä sa olet kehittynyt paljon, kapulta tihkui kiitos.

Ajan taju muuttuu, kun miltei joka päivä siirtyy uuteen, outoon paikkaan.Kun saavutaan seuraavaan satamaan, satamakapteeni kysyy, että mistä ollaan tulossa. On katsottava allakasta missä on oltu. Uudet vaikutelmat hautaavat vanhat allensa. Uutta tavaraa tulee sisään koko ajan.  Viikko on paljon pidempi kuin talvella. Vain menossa oleva päivä on tärkeä. Arkielämässä tapahtuu niin paljon vähemmän, että aika on silloin jotenkin lyhyempää. Tässä ei ole paljoa järkeä, mutta näin on jos siltä tuntuu.

Suursaavutukseksi voidaan laskea, että  olemme onnistuneet asumaan 18 m2 minikodissa repimättä silmiä toistemme naamasta. Ehkä tämä elämä ei jokaiselle pariskunnalle tai kaveruksille sovi. Suukopua kyllä esiintyy, varsinkin kun Kapun kuulo on huono. Hän pyrkii kuitenkin luovasti arvaamaan mitä piti kuulla. Joskus arvaus on väärä. Huono kuulo karsii pölinät vähälle, koska pitää toistaa, ellei kuulija ole käsivarren mitan päässä. Minä naputan, kun olen jo sata kertaa (!) pyytänyt jotain eikä mitään tapahdu. Menen kuulokokeeseen kunhan päästään kuivalle maalle. Hän väittää, että olen valikoiva kuuloinen. Kiihdyn nollasta sataan noin puolessa minuutissa, mutta kaveri on hidas, eikä ehdi kunnolla mukaan kun olen jo palannut nollaan. Näin ollen ei kunnon yhteenotto ehdi syntyä.  Voimahali pitää muistaa antaa aamuisin. Seison pituuseromme vuoksi rappusilla, jotta yletyn halaamaan. Kun hyvin halaa aamun alkajaisiksi, ei riitele. Kumma juttu, mutta toimii.

Olen huono alainen. En suostu ottamaan käskyjä vastaan. Laivassa tai armeijassa on hierarkinen käskylinja, josta ei lipsuta. Rupean silti heti selittämään, miksi niin tai näin ei voi tehdä. Tai valitan, että miksi nyt tehtiin näin, kun viimeksi tehtiin noin. Selittämisen vimma on vähän hellittänyt, kun olen oppinut näitä veneniksejä.

Purjehtiminen on laiskan miehen urheilulaji. Pävätolkulla istutaan penkillä ja automaattiohjaus tekee työt. Välillä katsotaan karttaa tai plotteria, jossa väylä on selvästi merkittynä ja vene kulkee kuin lude siinä skriinillä. Voimia pitää vähän olla, että jaksaa hilata purjeen mastoon. Siihen Kapteeni pystyy, vaikka vuodet ovat sulattaneet osan muskeleista. Vene on niin vanha, että siitä puuttuvat modernit koneelliset vempaimet. Jiipit ja vendat on tehtävä käsityönä. Vapaavuorolainen lukee, ratkoo ristisanoja, kirjoittelee blogeja, laittaa ruokaa tai nukkuu. Päivän matkan päätyttyä maaliinsa, olo on kuin olympiavoittajalla, vaikkei ole muuta kuin katsellut karttaa ulkoilmassa.

 Pitää valita monitaitoinen miehistö. Jonkun, meillä se on kapteeni, pitää osata käynnistää pysähtynyt moottori keskellä merta.  Tätä tarkoitusta varten veneessä on ainakin tonni rautaa erilaisina veneen varaosina plus kaikki tarvittavat työkalut. Ei riitä yksi kappale kutakin, pitää olla varakappaleen varakappale. Hyvää tuuria pitää olla mukana, niin kuin silloin kun ajoimme päin polttoainelaituria kun vaihde oli juuttunut vain eteenpäin menoon. Oli sunnuntai, mutta olimme laiturissa, jonka vieressä oli firma, josta saatiin täsmälleen samanlainen osa. Satamakapteeni soitti jonkun paikalle ottamaan rahat.  Kerran jäätiin jumiin keskelle Tanskan keskellä merta olevaan tuulipuistoon. Biodiiselissä kasvanut sienirihmasto tukki polttoainepumpun ja kone pysähtyi.

Olemme risteilleet Ruotsin, Tanskan, Hollannin, Belgian, Saksan, Englannin, Ranskan ja Irlannin satamissa, käyneet Jerseyllä ja Guernseyllä. Näiden viidentoista kuukauden aikana olemme nähneet kolme suomalaista venettä.  Yksi matkalla Karibialle, yksi matkalla Kanarian Saarille ja yksi, joka ei edes huomannut meitä kiirehtiessään kanavan sulkuun. Lippumme alkuperää on ihmetelty ja osoiteltu sormella.

Niillä vesillä, joissa olemme liikkuneet ei ole tullut kuuma. Päinvastoin, aina on enemmän tai vähemmän kylmä. Pitää olla pukeutunut kuin naparetkeläinen pysyäkseen elossa avoimessa ruoritilassa. Tuuli on lähes aina ellei viileä niin kylmä.  - Tämä on ihan tavallinen sää Englannin Kanaalissa, sanoi satamakapteeni, kun olimme odottaneet kolme päivää myrskyn ja sumun hälvenemistä.  Edes myötätuulet eivät ole olleet lämpimiä. Tänä kautena olin kerran uimassa. Hiekkarantoja tosin oli satoja, ellei tuhansia kilometrejä, muttei niissä voinut uida, ellei ollut vuorovesitaulukkoa kainalossa. Voi tietysti olla, että vanhukset, kuten me, ovat muita viluisempia. Tämä tuli mieleen, kun katsoin tänä aamuna teepaidassa keikistelevää brittipoikaa. Lämmintä oli kolmetoista astetta.  Shortsit on olleet jalassa ehkä kolmesti. Paremmat pitkikset on pantu jalkaan kaupungille lähdettäessä. Mekkoja ei ole tarvittu.

Olemme löytäneet kaikki maat, kylät ja kaupungit. Vene tulvehtii karttoja. Kapteeni ei usko pelkästään elektroinista karttaa. Pitää olla vanha paperiversio, jossa on kaikki mahdollinen tieto. Elektronisen kartan ja tyynen ja rauhallisen päivän tuudittamina ajoimme silti karille Ruotsin länsirannikolla.  Kun kartan focusta pienentää liikaa, osa merkeistä katoaa kartalta. Vakuutusyhtiö ei olisi hyväksynyt selitystämme, että vahinko oli kartan vika. Paperikartassa kivi oli selvästi merkittynä.  

 Seurasimme kolmenaisia sääpalveluja (Vindity,Predictwind,Accuweather) . Yleensä katsottiin kaikki ja otettiin sitten keskiarvo.  Silti ne usein heittivät kuperkeikkaa.  Jos lupasivat tuulta, tuli tyyntä, jos lupasivat aurinkoista, tuli sadetta. Kapteeni meni usein illalla nukkumaan hykerrellen tyytyväisenä, kun huomenna olisi niin oivallinen sivumyötäinen.  Vaatii lujaluonteista henkilöä, joka kestää jatkuvat pettymykset. – Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, hän sanoi ja huokasi.  – Onhan niillä satelliitit ja kaikenmoiset mittarit, jotka ovat maksaneet miljoonia. Eikä tule sen parempia ennustuksia kuin Römpän ukoltakaan, tuhahdin.

Kulttuurituntemuksen kannalta matkailu on avartanut. Toisaalta, mitä tällä tiedolla tekee? Olemmeko ehkä tulleet paremmiksi ihmisiksi, kun meille on kasaantunut tietoa maailman taiderikkauksista, kirkoista ja kapakoista? Olemmeko nyt sivistyneempiä? On koluttu vanhoja linnoja ja luostareita, pieniä ja isoja pölylle haisevia taloja.  Kapteeni on kiertänyt kaikki matkalle sattuneet merimuseot.  Pienissä rannikkokaupungeissa, jotka ovat olleet sataminamme, on pieniä taidemuseoita, suurta taidetta ehdittiin nähdä Amsterdamissa, Haagissa, ja Kööpenhaminassa. Jokunen kirkkokonsertti on matkalle sattunut, mutta nimekkäämmät orkesterit ja näyttämötaiteilijat ovat olleet lomalla. Kulttuurin pällistely iltapäivällä katukahvilassa, on ollut parasta ajankulua ja huvitusta. Hauskuutimme toisiamme keksimällä juttuja muista kahvilavieraista tai ohikulkijoista. Hehän olivat mystisiä, vieraan kulttuurin edustajia.

Nyt pitäisi ryhtyä tekemään erotyötä. Olen pitänyt tätä blogia kuin julkista päiväkirjaa. Sivuja on kertynyt 244 kpl. Blogin tehtävänä on jäädä meille muistoksi, josta voidaan palata menneisiin, mikäli tarvetta on. Matkamuistoja emme ole ostaneet. Olisin toki halunnut kaikenlaista, mutta veneeseen ei mahdu! Merkittävän elämänvaiheen loppuminen on haikeaa, mutta on tehtävä tilaa uusien asioiden tulemiselle. Siellä ne jo odottavat kulman takana.

Jos joku haluaa tietää mikä oli parasta, niin pitäisikö vastata niin kuin Hjallis Harkimo, – Tässä purjehtimisessa on parasta se, kun pääsee vihdoinkin pois tästä purkista. No, Hjallis oli yksin, meitä on kaksi. Hjalliksella oli yksi satama – maali. Meillä oli toinen toistaan hauskempia satamia kymmenittäin. Vauhtia, jännitystä ja vaarallisia tilanteita on seurannut sopivina annoksina. Yhdessä kokeminen on mukavaa.  Tulevaisuudessa on juttukaveri, jolle voi joskus sanoa ”Muistatko?"

”