Kuntakesuksesta löytämämme Kilmoren kartta oli hellyttävä.

 

3.5.17. Kilmore Quay

 

Juuri pienemään paikkaan emme olisi voineet tulla. Paikassa oli leipomo, pari kahvilaa, ja ravintolaa. Kaikki kotoisen arkipäiväistä. Pieni, aaltopellistä rakennettu kalakauppakin oli suljettu. Koska oli nk. Bankholiday:n aatto, eli kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet lomille, oli kalakuppakin kiinni.  Ehkä tätä vapaata voi verrata suomen ”pekkaspäiviin”. Toisen kadun varrella tuoksui hevosenlanta, toinen katu muistutti kuolleista kaloista. Muita katuja ei Killmoressa ollutkaan.

Taakse ovat jääneet brittien isolla rahalla tehdyt vierassatamat. Kilmore pärjää yhdellä satamalla, kalastusalukset ja huvijahdit olivat samassa paikassa, tosin eri puolilla.  Kalastusalukset toivat hummereita ja muuta kalaa. Jos joku oli ihmetellyt, miksi reitillämme oli niin paljon kalastusaluksia, selvisi se itsellemmekin tarkemmin karttaa tutkittuamme. Reittimme kulki yli Irlannin meren syväymän, eli noin 150 metriä syvän altaan keskellä merta nimeltä ”Gornich deep. Se tuottaa hyvin kalaa, ja sekä englantilaiset, että irlantilaiset haluavat hyödyntää sitä.

 Pikkuinen lauttasatama vie turisteja katsomaan sataman edustalla olevia saaria ”Saltee Islands”, lempinimeltään tuhannen laivan hautuumaa, jossa voi ihailla Euroopan 2000 miljoonaa vuotta vanhoja kiviä. Aikaisemmin se oli salakuljetuskeskus, nykyisin lintukoto, jossa monet linnut pesivät.

Irlannissa on tuskin paikkaa jossa ei olisi käyty taisteluja, juonittu, solmittu sopimuksia, ryöstetty linnoja, luostareita tai maaomaisuuksia. Saltee Islands saaret osti herran Michael Neale vuonna 1943. Hän kruunasi itsensä Prinssi Michaeliksi, ”ensimmäiseksi Salteen saarten prinssiksi”. Hänen valtaistuimensa on vielä nähtävissä saarella.

Emme kuitenkaan menneet sitä ihailemaan. Menimme Kilmore ainoaan pubiin kaljalle.

 

Hummeripyydyksiä