naamoja%20007.jpg

Hei sitten Köpis!

2.9.

Keskiviikko

Rödvigin kalasatama

 

          Vierassatamamme Köpenhaminassa oli monessa suhteessa oivallinen. Sen ainoa vika oli, että se sijaitsi vanhan linnoituksen kupeessa. Linnoituksesta ammuttiin tykillä joka aamu tasan kello kahdeksan. Sen jälkeen kaupungin kirkonkellot soivat kauniisti ja kovaa.

          Kapu alkoi selvästi väsähtää kaupungin hälinään ja kaivata takaisin merelle tuulia haistelemaan. Hän tutki tuulitiedotteita jo monesti päivässä. Siitä tietsi että lähtö oli lähellä. Tuulet eivät tukeneet matkasuunnitelmiamme. Kovaa vastatuulta oli tarjolla ja se ei näyttänyt laantuvan moneen päivään. Kapu raapi päätään jonka hiukset olivat jo kihartuneet vauvankiharoille hänen parrottuneen naamansa ympärille, ja mietti. Hän halusi lähteä ja purjehtia, mutta jos lähtisi ei voisi purjehtia vaan olisi paukutettava moottorilla vasten aaltoja. Se ei olisi kivaa. Kumpi on siis vastenmielisempää, jäädä kaupunkiin lorvimaan hyvällä lykyllä vielä moneksi päiväksi, vai paukuttaa moottorilla vasten aaltoja eteenpäin?

 

          Lähtö siitä tuli. Taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi. Laitoimme veneen lähtökuntoon. Kamat kaappessa, kaapit ja laatikot lukitut, salongin pöytä alas ja kiinitetty, makkarin taivasikkuna ja vessan ikkuna lujasti suljetut, kaikki mahdollisesti liikkuvat tavarat kiinnitetty paikoilleen, tuulitakit päällä, ja pelastusliivit haararemmeineen asianmukaisesti kiinnitetyt ja sitten kone vaan käyntiin. Ei kuulunut muuta kuin naks, naks.

 

        ” Ehkä se on väsynyt odottamaan milloin taas pääsee hommiin ja nukkuu”, ilveilin Kapulle.

 

          Mykkä Kapu kuoriutui merivaatteistaan, polvistui veneen moottorin eteen kuin anomaan armahdusta riisui koneen ilkosilleen ja ryhtyi tutkimaan vikaa. Hetken kuluttua hän nousi ylös ja moottori käynnistyi ihan normaalisti.

 

        ” Mikä vika”? utelin

         ”Ruuvi löysällä. Piti kiristää.”

 

         Siis pikkuvika. Niin lähdimme merelle, jossa tuuli puhalsi navakasti vastaan, kuten oli luvattukin . Aallot löivät yli paatin tuon tuostakin. Jaksoin seistä ruorissa noin kolme tuntia, mutta sitten housistani valuva vesi oli kertynyt kenkiini eikä tullut pois. Kapu oli kylmä kalikka viiden tunnin vesihuuhelun jälkeen saavuttuamme Roedingin satamaan.

 

         ” Kyllä tämä on hyvä vene, ei hakkaa, vaikka tuulee. Tässä ei tule kipeäksi. Uusissa veneissä irtoo munuaiset kovassa vastatuulessa”, hän ihasteli veneen suorituskykyä, ” Mutta kyllä tämä on aika märkä laatikko”

 

          ” Ajattelitko silloin kun tää vene hankittiin,että on vain kauniita päiviä, jolloin on hyvät purjehdustuulet, eikä koskaan kylmä vesi lennä naamalle?”

          ” No ei tullut silloin mieleen. Jos olis tullut, oltais hankittu toisenlainen vene.”

             Meillä oli ollut toisistamme tietämättä sama unelma.

 

                                                                 ********************

 

k%C3%B6pis%20029.jpg

Ruuvi löysällä!