IMG_1149.jpg

Yksitoikkoinen maisema.Aamu tuli kumminkin.

27.7.Brighton

 

Katselemme toisiamme aamun kalpeassa valossa. Kello on puoli seitsemän. Kumpikaan ei sano mitään, olemme täynnä äkäisyyttä, joka lähenee vihaa. Ei tarvitsisi paljoa sanoa, ja olisimme keskellä mihinkään johtavaa keskinäistä kärhämää. On kylmä, vaikka lämpömittari vakuutta, että on viisitoista astetta lämmintä. Meren kosteus ja suolainen tuuli ovat jäähdyttäneet meidät meritakeista, -saappaista, villapipoista ja sormikkaista huolimatta. Väsymys ahdistaa mielen ja yrittää musertaa itsekurin. On valmis syyttämään ketä tahansa näköpiiriin tulevaa asioista joilla ei ole merkitystä.  On paras olla hiljaa, ettei väsymyksen kiristämien hermojemme ruutitynnyri räjähdä.

Olimme olleet merellä kaksikymmentä tuntia nukkumatta. Lähdimme Dielettestä kello puoli yksitoista aamulla, kun vettä oli tarpeeksi, että pääsi sataman kynnyksen yli avoveteen, puolipilviseen kevyttuuliseen päivään. Osa päivästä oli hyvää purjehdussäätä, mutta sitten virtausten kehittämä ristiaallokko otti veneen syliinsä. Se vei meitä lähes kahtatoista solmua, ja paiskoi puolelle toiselle. Kattoikkuna oli raollaan ja vuode kastui – tietenkin. Tuuli kääntyi illansuussa ja purjeet eivät enää vetäneet. Jyskytimme moottorilla aamuun asti.

Yö oli pitkä ja pimeä. Vaikka kuu oli taivaalla, ei se, eivätkä tähdetkään valaisseet umpimustaa vettä. Kanaalin vesiliikenne ei ollut maineensa veroinen.  Luulimme, että rahtilaivoja ajaa eestaas solkenaan, ja pikkuiset purjeveneet niitä väistelevät henkensä hädässä. Kuitenkin -  öinen meri oli lähes autio.

Brightonin ei näyttänyt tulevan millään lähemmäksi. Se näkyi oranssisena valojonona jo lupaavasti kello viisi, kun auringon ensimmäinen kajastus heijastui itäisellä taivaalla.  Siitä kuitenkin tiesi, että yö päättyisi pian. Kapu katseli kaupungin siluettia ja yritti miettiä, missä päin tuossa valoviidakossa mahtaa olla satama.

Kiinnitimme köydet Brigtonin satamaan puoli kahdeksalta aamulla. Kapu ryyppäsi kaljatölkistä kaksi kertaa, ojentui salongin sohvalle ja nukahti. Minä ehdin keittää itselleni kupin teetä, jolla uskoin hyisen yön kylmyyden häviävän sisältäni ja ojennuin toiselle puolelle salonkia. Olimme yrittäneet pitää vahtivuoroja, mutta kumpikaan ei uskaltanut nukkua kuitenkaan. Adrenaliini piti pirteänä.

- Miksi sä halusit tehdä tällaisen voimia koittelevan matkan? Olihan tuossa matkalla ollut satamia. Kysyin Kapulta

-  Ajattelin, että kun ei pariin viime vuoteen olla purjehdittu yöpurjehdusta, ei sitä kohta uskalla tehdäkään. Ja kun ei tee, alkaa etsiä syitä miksi sitä ei voi tehdä.  Mä haluan olla varma, että vielä pystyn siihen.  

 

IMG_0974.jpg

Hereillä ollaan