Guernseyn rannat ovat kauniina päivänä edukseen. Kivikkorantaa pitkin kulkee patikkareitti.

 

4.7. St Malo

Guernseyltä lähdettiin kello 6.40 jotta päästäisiin ulos satamassa ennen kuin vesi pakenisi paatin alta. Ankkuroiduttiin kaupungin lahteen, jossa vettä riitti, syömään aamiaista. Klo 9.00 nostimme ankkurin ja lähdimme merelle. Satoi tietysti ensimmäiset aamun tunnit. Purjehdusseurue yritti esittää pirteää. ”Eihän sitä voi määrätä mitä taivas antaa.” Yritimme olla mukautuvaisia ja terästäydyimme kärsimään kylmää ja märkää merimatkaa. Olisi vieraille suonut muutakin kuin rasvatyyntä koneella ajoa vesisateessa. Kun joku vaivautuu lentämään Suomesta, tulemaan sen jälkeen kolme tuntia junalla Cherbourgiin, vain päästäkseen ahtaaseen veneeseen pitämään sadetta, voi katumus olla lähellä.  Puolelta päivin alkoi pilvipeite kuitenkin rakoilla ja tuuli virkosi sopivasti länsilounaasta ja tarjosi mainion purjehduskelin.

Menneitten tuulien synnyttämät mainingit heiluttivat venettä melkoisesti, kun Kapu lähti nostamaan isoa purjetta. Vieras seisoi pontevana ruorissa. Vaimonsa istui avotilassa ison purjeen skuutin vieressä.

-  Tämä köysikasa heiluu hullun lailla ees taas, ja sen mukana koko puomi, huusi rouva.

Kapu seisoi mastolla, valmiina nostamaan purjeen, eikä nähnyt mitä tapahtui. Puomi heilui edes takaisin. valmiina murskaamaan jokaisen eteensä tulevan kallon.  Rouva roikkui vapaasti heiluvassa, levangista irronneessa skuuttiköysivyyhdessä kiinni ja yritti pitää sitä paikallaan. Kapu harppoi takaisin mastolta ja silloin selvisi, että skuutin sakkeli oli irronnut eli härpäke, joka ei koskaan hajoa, oli hajonnut. Kapu painui pikavauhtia alas salonkiin etsimään uutta sakkelia aarrelaatikoistaan. Vieraspariskunnan mies piti vikuroivan veneen keulaa tuulessa. Muutaman ahdistavan minuutin ja energisen ja äänekkään penkomisen jälkeen uusi sakkeli löytyi.

Onni onnettomuudessa oli, että sakkeli hajosi purjeen nostovaiheessa keulan ollessa tuuleen. Jos se olisi irronnut täydessä vauhdissa, se olisi voinut hajottaa rikin. Silloin veneestä olisi hävinneet tukivaijerit, jotka pitävät mastoa pystyssä. Emme halunneet ajatella mitä sitten olisi voinut tapahtua.

St Malon:in vierassatamaan ”Des Bas Sablon”iin saavuttiin illan suussa kello 19.00. Meripäivä oli pitkä, mutta hieno tuuli ja aurinko tekivät siitä yhden parhaimmista purjehduspäivistä moneen viikkoon. Vieraillekin jäi hyvä mieli. Oli päästy nostamaan purjeet ja kyntämään merta noin kuuden solmun vauhtia.

 Kun miehistö väitti että kapteeni nukkuu ruorissa hän vastasi: " Minä lepuutan silmiäni 60 sekuntia ja sitten tarkistan tilanteen." Miehistö otti kellolla aikaa, Joskus meni kaksikin minuuttia, mutta  sitten silmät aukenivat kurkkimaan missä mennään.