IMG_0641.jpg

 

1.6. Oostende

Hernerokkasumu. Tuulee. Vantit hakkaavat mastoa ja köydet narisevat kuin navetan rasvaamaton ovi.

Kapun puhelin soi. Se soi pitkään ennen kuin hän löytää puhelimen, katsoo kuka soittaa, avaa luurin ja mörähtää sinne nimensä

- Niinkö? Vai niin? Se on hauskaa. Milloin? Kiitos. Tietysti. Onnittelut jo näin etukäteen.

Mietin, kuka kumma se on. Puhelu käytiin englanniksi.

- Kuka se oli?

- Judith Winterthurista. Menee Alexin kanssa naimisiin. Haluavat meidät todistajiksi Winterthurin kaupungintalolle ja seuraavaksi päiväksi pämppäjäisiin.  Tietysti lupasin. Hehän ovat kuin minun lapsiani. Rakastuvat siinä silmieni alla Sudanissa. Alexilta meni näköjään kymmenen vuotta ennen kuin rohkaistui kosimaan.  Isukkina minua pitävät. Elokuun kahdeksastoista pitäisi olla siellä.

- Mun täytyy mennä Helsingistä hakemaan vaatteet. Eikä sinullakaan ole mitään päällepantavaa.

Katselin Kapun kulahtaneita farkkuja, mustaa t-paitaa ja monosukkia. Muunlaisia vaatteita ei ole mukana.

-  Milloin meinaat mennä, ja mistä kaupungista luulet pääseväsi Helsinkiin? Tässä on vielä kaksi ja puoli kuukautta matka-aikaa. Minne ehditään siihen mennessä? -  Kapu edellyttää inhottavaa täsmällisyyttä. – Sitä paitsi se on huippusesonkia, jolloin kaikki lennot ovat täynnä ja ihmiset matkustavat sinne tänne. Mistä me saadaan edes venepaikka puoleksitoista viikoksi? Kaikki satamat ovat täynnä. Kyllä olisi paras vaan ostaa vaatteet ja jättää lentomatkailut sikseen.

- Mä haluan kuitenkin vaatteet kotoa. Haluan nähdä pikkunaperoita ja vähän isompiakin. Mulla on niitä ikävä.  Kyllä me kahdessa kuukaudessa päästään Espanjaan. Otetaan lennot Geneve-Helsinki-Geneve, niin voidaan mennä Geneveen junalla mistä vain. Ihanaa! Rakkautta! Romantiikkaa!

                                                          *         *       *

Istuin tänään yksin Leffen bistrossa lounasaikaan. Olin ollut taideretkellä Oostenden kaupungin taidemuseossa. Kapu matkaili tutkimassa Atlantin vallia. Sinne pääsi mukavasti raitiovaunulla. Olin päättänyt syödä edes kerran simpukoita kun Oostenden kerran väitetään olevan Belgian simpukkapääkaupunki.  Niitä oli listalla.

Kun tilasin niitä, langanlaiha, kapeanaamainen tarjoilija pudisteli päätään. – Ne ei ole sesongissa. Ei niitä saa. Ota jotain muuta.   

 Tuli vanhat kehitysmaa-ajat mieleen. Sielläkin piti ensin lukea menu, sitten kysyä, että mitä teillä on ja sen jälkeen tilata siitä, mitä tarjoilija lupasi olevan. Noin puolet Oostenden ravintoloista ilmoittaa olevansa italialainen. Siitä tulee kotomaa mieleen. Pizzaa, pastaa saa joka nurkalta, mutta täältä puuttuvat falafelit ja kebabit sekä romanialaiset kerjäläiset.

 

 

IMG_0619.jpg

Oostenden ylpeys, huvilava.