Syksy on tulollaan, mutta juhannussalko vielä sinnittelee.

17.-18.8.19 Maarianhamina

Maarianhaminan länsisatama on korkeatasoinen, kalliilla rakennettu kompleksi, jossa on jokaisena viikonpäivänä lämpimät isot saunat, pesuhuoneet, hiustenkuivaajat, kymmenen vessaa, pesutupa, mahtava vanha, hirsinen klubirakennus, jossa mainio ravintola, ja muutamia matkamuisto- ja varusteliitereitä, jotka nyt ovat jo kiinni.  Osa rannan rakennuksista kuuluvat purjehdusseurojen hallintaan. Satama palvelee pääasiassa veneklubien jäseniä ja vieraslaituriin kiinnittyvät on vain mausteena ja rahantuojina.

Kapteenilta meni koko eilinen päivä Ahvenanmaan uusitussa merimuseossa ja Pommern – purjelaivalla, joka sekin on peruskorjattu.  Tällä kertaa miehistö osallistui vierailuun. Korvakuulokkeet ja infopaperin käteen antanut nuori nainen ei tiennyt, kuinka ansioitunut merimuseoiden tuntija hänellä oli edessään. Kapteeni käy aina merimuseossa, mikäli sellainen on kaupungissa.

 1800 – luvun valtameripurjehdus oli rankkaa ja merille pyrkineet nuorukaiset tunsivat nahoissaan vanhempien kollegoittensa simputuksen.  Laivapojat joutuivat usein vanhempien miesten petiä lämmittämään eikä silloin puhuttu alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhemmat ajattelivat, että kun heitäkin oli simputettu niin kyllä heilläkin on oikeus vähän huvitella. Niistä sisäänlämpiävistä työleireistä oli eksotiikka kaukana. Tarkennukseksi, nämä tiedot eivät olleet eräisin Pommernin yleisöesitteessä.

Onko aika miettiä mitä tämän vuoden kesäpurjehduksesta jäi mieleen? Kierrokseemme kuului useita 8-10 tunnin matkapäiviä, joista useimmat ajettiin vastatuuleen moottorilla. Vaikkei matkustaminen ollut pahimmasta päästä. Ne kävivät voimille, vaikka tuulet eivät olleet liian kovia ja loppujen lopuksi sadetta saatiin vain vähän.  Paluumatkalle ei ollut hyviä matkakohteita tarpeeksi tiheästi, vaan jouduttiin kuluttamaan sekä henkisiä, että fyysisiä voimavaroja pitkiin siirtymisiin.  Ruokatarpeita piti varata runsaasti, jotta saatiin sapuskaa niiksi päiviksi, jolloin jäätiin ankkuriin jonnekin lahden poukamaan tai pieneen maalaiskylään, jonka palvelut olivat automatkan takana. Pitkä matkapäivä tarvitsi ainakin yhden lepopäivän, mieluusti kaksikin. Tuulet olivat huonot, ellei perin kehnot. Helsingistä Vaasaan kuljettaessa tuuli pohjoisesta ja Örnsköldevikistä, Gävleen tuuli puhalsi etelästä.

Aikaisempien vuosien purjehdukset olivat kiinnostavampia, ehkä siksi, että Ruotsi on jotenkin kotoinen. Samaa ei voi sanoa esim. Virosta, Latviasta, Englannin kanaalin rannoista tai Irlannista. Kotoisuuteen voi vaikuttaa myös se, että olemme jo sinut veneen kanssa, ja miehistö pysyy lestissään. Jäin kaipaamaan eksotiikkaa ja haasteita, jotka olisivat herättäneet aistit ja luoneet jännitteitä

Kiertelemme näitä etelärannikon satamia, jotka ovat vanhoja tuttuja teillekin uskolliset blogin lukijat.  Vaikka menee vielä noin viikko ennenkuin olemme kotisatamassamme lopetan blogin kirjoituksen tältä vuodelta tähän.

Hyvää loppukesää

S/Y Alikin kapteeni ja miehistö