25.-30.7.

IMG_2483.jpg

Talo on kuin sveitsiläisestä postikortista. Kyyhöttää siinä vuoren kupeessa samassa kuosissa kuin parisataa vuotta sitten. Katolle näkyy laitetun uutta peltiä, pärekatto lienee alkanut aikojen saatossa vuotaa. Pääovea ei ole, mutta talon kyljessä olevasta kaksiosaisesta ovesta pääsee sisään tilavalta saunalta näyttävään huoneeseen, jonka betonilattia on murtunut useasta kohtaa. Huonetta hallitsee kuparinen, 600 litraa maitoa vetävä maitokattila. Kattilan toisella puolella on satalitrainen saunapata, jossa kuumennetaan kahdesti päivässä vesi, jota juuston tekijä ja lypsäjä tarvitsevat välineiden pesuun. Nurkassa on reikä, johon likavedet kaadetaan. Toisella seinällä on pari ikkunaa, joiden edessä on juustontekijän prässit ja herapannulle tila. Pannua kuljetetaan taljalla ikkunan alta tulelle lämpiämään.

Huoneen takana seinä vuoreen päin on ns. kylmiö, eli talon viilein paikka, jossa iltamaito jäähdytetään ja valmiit kahdeksankiloiset juustokiekot makaavat viisiprosenttisessa suolavedessä. Iltamaidosta kuoritaan kerma, joka kirnutaan voiksi joka toinen päivä.  Aamumaito kaadetaan suoraan juustokattilaan.  

Talon julkisivuun päin on kaksi huoneetta joiden ovet avautuvat juustohuoneeseen. Toinen on keittiö, jossa on kaksipolttimoinen kaasuliesi, pirtinpöytä pari arkkua ja kerrossänky, kaksi paistinpannua, kaksi kattilaa ja muutama lautanen ja lasi. Toinen huone on makuu/vierashuone.  Siellä on lankuista tehdyt kerrossängyt, vanha lipasto kuusine laatikoinen ja ikkunan alla rahi.

Rakennukset ovat järjestyksessä oikealta vasemmalle sikala, juustotalo, varasto, ja navetta.

IMG_2435.jpg

Sikalassa asuu noin yhdeksän sikaa jotka röhkivät juustolan nurkalla odottamassa maitoheraa, jota jää heidän herkukseen juustomassan erottamisen jälkeen. En halua enää ikinä syödä sianlihaa katseltuani sikojen onnellista elämää. Kaverit nuolivat ison karjun takapuolta, ja rypivät kuravedessä jossa suurimpana möyhentäjänä oli heidän omat tuotteensa. Tarha oli toki suuri. Sioilla oli selvästi jossain kello, koska kaamea vinkuna ja röhkiminen alkoivat tiettynä kellonlyömänä ja siat pakkaantuivat juomakaukalolle, jonne hera pumpattiin talosata.  Pikkusiat olivat toki soman vaaleanpunaisia, mutta niiden katseesta oli vaikea löytää älyn kipinää jota tiedemiehet sanovat sikojen omaavan.

IMG_2465.jpg

Navetassa asuivat 39 lehmää, jotka viettivät päivän makaillen sisätiloissa ja iltalypsyn jälkeen ne päästettiin ulos ihanille niityille yöksi syömään. Aamulla kello viisi Judith lähti kepakon kanssa huhuilemaan ja etsimään niitä. Hänen ja miehensä Alexin päivä alkoi romanttisesti alppiniittyjä ja metsiä taivaltaen auringon valaistessa lumipeitteisiä huippuja. Siis joskus valaisi, usein myös satoi, tuuli tai oli muuten hyisen kylmä. Lehmät kiipeilivät jyrkillä vuorilla kuin kauriit, piiloutuivat alaviin metsiin ja olivat ylipäätään konstikkaita. Niitä ei huvittanut tulla lypsettäviksi. Oli kiva olla aamiaisella. En olisi ikinä uskonut, että lehmä voi olla niin notkea, että se pystyy kiipeämään melkein pystysuoraa niittyä pitkin jonkun ruohotupsun perässä, ellen olisi itse parina aamuna lähtenyt lehmäjahtiin.  Lehmät ovat fiksuja. Ne katsoivat minuun halveksivasti ja jatkoivat syömistä, vaikka kuinka läpsyttelin niiden lautasia ja vaadin – tosin suomeksi – niitä lähtemään navetalle tuotannon luovutukseen. Yksikin lehmä lähti juoksemaan minut nähdessään. Oletko koskaan nähnyt laukkaavaa lehmää?

IMG_2440.jpg

Lehmäjahti kesti minimissä kaksi tuntia, joten siinä sai mukavasti liikuntaa. Sitten alkoivat päivän varsinaiset työt. Lypsäminen, 600 litraisen maitopadan täyttäminen, maidon kuumentaminen, juoksutusaineiden lisääminen, juustomassan pilkkominen ja taas kuumentaminen. Lopulta Judith painoi käsivartensa hartijoita myöden maitotonkaan, jossa oli kylmää vettä, pisti harsokankaan kulman suuhunsa ja kaksi muuta kulmaa käsiinsä ja alkoi pyydystää juustomassaa padan pohjalta.  Neste oli kuumaa, siksi käsivarret piti jäähdyttää.  Vaikka kuusisataa litraisessa padassa oli maitoa vain neljäsataa litraa, oli se lähes täynnä. -Eiks sun kädet pala? ihmettelin, - No aluksi oli vähän vaikeeta, Judith myönsi.  Massa pantiin muotteihin ja kuristettiin painon alle, klöntti käännettiin pari kertaa päivän aikana. Judith on pieni, hyvin hento nainen ja kummasti hän käänsi kahdeksankiloisia kiekkoja mennen tullen, kantoi navetasta aamulla satalitraa ja illalla toisen mokoman maitoa ja pesi pöytiä, välineitä ja mahtavaa maitokattilaansa kahdesti päivässä.  Alex lypsi puolet karjasta, pesi lypsykoneet, loi navetasta lehmänläjät ja putsasi lavat, senkin kahdesti päivässä, hakkasi puut joita kattiloiden kuumentaminen vaati melkoisia määriä ja kirnusi voin joka toinen päivä. Gentistä kotoisin olevasta stadilaisesta oli kuoriutunut talonpoika.

IMG_2413.jpg

Kello kaksi he kipaisivat vuorta alaspäin noin varttitunnin kävelymatkan päässä olevaan (tosin autolla, valmiita juustoja oli vietävä aina neljä kiekkoa á 8kiloa) juustovarastoon. Siellä kaikki juustot,  joita Judith oli jo puristellut parituhatta kiloa, siveltiin suolavedellä, siis kerran päivässä. Puuhaan kului pari tuntia ja sitten olikin jo tultava takaisin iltalypsyä valmistelemaan.  Seitsemältä oli lehmät taas lypsetty.  Silloin he päästivät lehmät takaisin ulos, istuivat navetan edessä olevalle penkille ja ottivat käteensä olutpullot. Siinä oltiin noin puoli tuntia ennen iltasiivouksen alkamista.

IMG_2528.jpg

Päivä päättyi kello 21. Jolloin Alex aloitti päivän pääaterian valmistamisen. Muulloin napattiin vain juustovoileipä keittiön pöydältä. Kymmeneltä oli oltava petissä, että jaksoi nousta lehmäjahtiin kello 04.30.

IMG_2449.jpg

 

Työ oli hyvin raskasta ja he olivat ilman taukoa tehneet sitä jo kaksi kuukautta. Kaksi oli vielä jäljellä. – Miten te jaksatte? Utelin, - No ei me ihan tajuttu millainen urakka tämä on. Kurjinta on, että meille ei jää yhtään aikaa toisillemme, tai mihinkään muuhunkaan. Tupakan ehtii polttaa siinä viidessä minuutissa jollaisen tauon voi ottaa. Teemme 7/7 päiväistä hommaa ilman hetkenkään taukoa. Se oli totta, he olivat lliikkeessä kuin ikiliikkuja,t paitsi sen ajan kun nukkuivat.

Alppimökillä ei ollut sähköä, generaattori pyöritti lypsykoneita, eikä verkkoa, paitsi joskus se humahti ohitse heikkona kuin kuolevan hengitys. Harvoin sitä sai kiinni. Voi yrittää kumminkin soittaa kaikki tärkeät puhelut juustovarastolta. Sieltä sai yhteyden varmimmin.

IMG_2418.jpg

Veimme tuomisina säkillisen vihanneksia ja tietysti viiniä. Heidän päivärytminsä esti viininjuomisen, oli päästävä ajoissa nukkumaan. Kanssakäymisemme jäi muutamiin minuutteihin, jotka haahoilimme heidän puuhissaan mukana. Minä otin vastuulleni keittiön, tein heille kolme ateriaa päivässä. Tein tulet vesipadan alle, ja käärin voipalat vahapaperiin. Kapu loi lantaa navetassa kahdesti päivässä. – Paljonkohan sontaa yksi lehmä tuottaa päivässä? Hänen tieteellinen mielenkiintonsa heräsi työn tuoksinassa. Lantaa oli aina paljon. – Inhottiko? kysyin. – No, ei olen rokotettu lehmänsonnan hajuun jo lapsena sedän navetassa. Lisäksi hän pätki moottorisahalla pöllipinon Alexin aikanaan pienittäviksi. Paikalle autolla karauttanut maitotarkastaja oli katsonut oikuttelevan moottorisahan varressa tuskailevaa Kapua ja kysynyt Juditilta varovaisesti, että mahtaakohan tuo mies tietää mitä hän tekee. Sveitsissä oli juuri joku pölvästi heilunut moottorisahan kanssa. Joku oli siinä päässyt kuolemaan. 

IMG_2502.jpg

Sveitsin kanttonien kielieroihin tutustuimme menomatkalla. Eksyimme illalla Alpeille. Kapu oli ajanut jo kunniakkaat 800 kilometriä, kun ohjelmoimme GPS:ään päämäärämme, Chumatte. Paikka löytyi ja lähdimme ajamaan kiemurtelevaa, kapeaa alppitietä kohti korkeuksia. Matkaa oli GEP:sin mukaan noin 20 kilometriä, mutta se tulisi vaatimaan tunnin ajon.  Tuli pimeä. Viimein, kahden kilometrin päässä päämäärästä tie oli katkaistu. Ryhdyimme soittamaan kavereille olemattomiin verkkoihin. Lopulta he vastasivat ja selvisi, että olimme kyllä samalla vuorella, mutta väärällä puolella. Sovittiin, että jäämme matkalle yöksi ja tapaamme aamulla. Tällöin kello oli puoli yksitoista illalla. Oli pilkkopimeää. Kapu lähti kääntämään autoa putouksen reunalla. Meinasin hypätä ulos autosta.  Sankarikuskini sai auton käännettyä ja lähdimme takaisinpäin. Vasemmalla oli komea pudotus kohti iäisyyttä.  Onneksi en sitä nähnyt, muuten olisin saapunut vuoren juurelle henkisesti vammautuneena. Pelkään korkeita paikkoja.

Pääsimme Interlakenin kaupunkiin noin puoleltaöin. Hotellipaikkaa ei tietysti ollut. Soittelimme hotellien ovikelloja – turhaan. Lopulta saimme vahvistuksen nettivarauksesta reppuretkeilijöiden majoituspaikasta, joka oli vielä auki. Kello 00.30 panimme päämme tyynyyn. Olimme saaneet reppulihotellin ainoan kahden hengen huoneen.

Kantonit kirjoittavat nimet eri lailla. Toisella puolella vuori tunnetaan Chumattena, toisella puolella se on nimeltään Kumatte.

IMG_2467.jpg