P7140004.jpg

Rödhamnenin kahvilassa


14.7./tiistai


Rödhamnen


- Onko tuo Swan? Sparkman ja Stephens? Joku huusi  etuvasemmalta venerivin päästä kun lähestyimme  laituria etsiskellen paikkaa itsellemme..

- Joo kyllä on. Kapu myönsi

- Kuinka pitkä se on?

- 37 jalkaa.

- Mikä vuosi?

- 1970

Miehen pää katosi, ilmeisen tyytyväisenä saamiinsa tietoihin. Hän vain vahvisti jo tietämäänsä. Selvästi asian harrastaja.


Ryhdyimme ährämöimään kiinnitysköysien, poijuliinojen ja keksien kanssa ja tunkemaan itseämme kahden veneen väliin. Oli viimeinen ankkuripaikka. Sisään ajoi lakkaamaton virta veneitä. Kello oli noin neljä, jolloin venekansa viimeistään hakeutui kiinnityksiin ja satamat täyttyivät. Lasten oli päästävä pulikoimaan.

Seisoin vielä keulassa ihmettelemässä, kun harmaapäinen, pyöreävyötäröinen, keltapaitainen noin75 vuotias mies ilmestyi laiturille ja alkoi haastatella Kapua veneen yksityiskohdista. Kapu oli paistatteli ylpeänä. Joku oli huomannut, että hän omisti aarearkun. Illalla naapuriveneestäkin kyseltiin vaikka mitä. Kaveri tosin väitti, että häen veneensä oli ollut esikuvana kun Swaneja oli suunniteltu. Mitähän Sparkman ja Stephens olisivat siihen sanoneet?


Saaressa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Ulkohuussi. Sen houkutuksena olivat veneisiin jaetut lämpimät aamiaissämpylät.


******



Olimme harjoituspurjehduksella. Tiesin jo mikä oli sitlooda eli avotila, etuharus eli forstaagi, vantti, fendari eli lepuuttaja ja takaronkki eli avotilassa oleva säilytystila. Olin siis hyvällä alulla opin tiellä. Navakka tuuli heilutti aamutuimaan pihapuiden oksia. Pakattiin nopeasti eväitä laukkuun ja lähdettiin veneelle oppituntia pitämään.

"Ota ruori ja aja suoraan eteenpäin kohti tuota saarta", Kapu osoitti sormellaan lähisaarta jossa oli pieni talo. " Nostetaan isopurje", hän sanoi. ”Mä nostan sen, sun tarvii vaan ohjata.'”

Tarrasin ruoriin ja vene on sillä välin kääntynyt tuntuvasti saaresta vasemmalle. Käänsin takaisin. Vene kääntyi kuuliaisesti. Kamalaa, nyt se meni vituralleen ja ohi sen määrätyn saaren. Tässä veneessä ei oo jarruja, se meni omia aikojaan vaikka kuinka kauas! Käänsin liikaa. Käänsin nopeasti takaisin, ja taas vene kääntyi ohi saaren. Kapu seisoi sitloodassa ja katseli hämmästyneenä yrityksiäni. " Ei niin paljoa" hän huomautti rauhallisesti. Puristin ruoria kaksin käsin entistä kovemmin ja yritin saada veneen pysymään keula päin saarta. Se kiemurteli tottelemattomasti edes takaisin kuin yhteistyöhaluton onkimato koukun lähestyessä. Vaikka käännän ruoria ihan vähän, vene on taas menossa väärään suuntaan. Puristin ruoria entistä kovempaa muttaen pysynyt kurssissa. Kapu seisoi ja odotti kunnes veneen keula rauhoittui ja se oli menossa noin suunnilleen saaren suuntaan.

"Käännä vene tuuleen", hän määräsi ja lähti mastolle purjeen nostoa valmistelemaan.

"Tuuleen? Mistä tuulee? Mihin päin mä käännnän?" kyselin.

Kapu ei uskonut korviaan. Se ei muka tiedä mistä tuulee. Ei kukaan veneilijä voi olla niin idiootti, arvasin hänen ajattelevan. Purjehtijan peruskelpoisuus vaati, että tiesi, mistä ilmansuunnasta tuulee. Luulin, että sillä hetkellä Kapu vasta tajusi millaisen jättiläismäisen urakan hän oli itselleen hankkinut.

"Sen tuntee poskella, näkee lipusta ja vaikka aalloista. Kato nyt ympärillesi ”.

Katselin ympärilleni. Aallot liplattivat kukin eri suuntaan, lippu hulmahteli laiskasti milloin oikealle milloin vasemmalle. Nuolaisin sormeani ja nostin sen ylös. Tuntui kylmältä, mutta tuulta sormi ei kertonut. Aamulla koivuja heilutellut tuuli oli hiljentynyt.

”Katso maston huippuun. Siellä on tuuliviiri.” Kapu sanoi. Hienoa, venesuunnittelija oli ajatellut myös urpoja miehistöjä, jotka eivät muuten ymmärtäisi tuulesta mitään.

Oppitunnin aikana vene oli taas kääntynyt. Saari oli jossain takavasemmalla. Kapu tarrasi ruoriin ja käänsi sen haluamaansa suuntaan."Pidä se nyt tässä asennossa," hän sanoi ja meni takaisin maston luo ährämöimään köysinippujen kanssa. Purjeen nostin, eli vaijeri, joka juoksi puomin päästä maston huippuun oli siirretty paikoilleen purjeen yläkulmaan.Viimein hän alkoi vetää yhtä maston vieressä olevista köysistä. Se tuli ulos kuin käärme kolosta Sievästi puomin päälle koottu purjenippu alkoi avautua ja kivuta pitkin mastoa kohti korkeuksia paukkuen ja jyristen. Purje lepatti, nostovaijeri kirskui, laineet hakkasivat veneen kylkiä ja Kapua puuskutti. Nouseva purje kolisi, narisi, paukkui, ja lepatti holtittomasti. Seisoin suu auki äimistellen purjeen valtavaa kokoa. En muistanut, että minun piti piti ohjata venettä. Onneksi purje itse piti veneen keulan tuulessa. Nyt Kapulla oli kiire. Nostoköysi oli kierretty vinssin ympäri ja Kapu väänsi kampea saadakseen purjeen maston huippuun saakka. Kaikki oli ilmeisesti niinkuin piti.

Noustessaan purje vei mukanaan kolme köyttä: Punaisen, sinisen ja mustan. Köydet juoksivat sievästi pitkin purjeen reunaa, kolmion hypotenuusaa, eli etuliikkiä, musta alimpana ja punainen ylinpänä. Ne olivat reiviköydet, joilla pienennetään purjeen pinta-alaa.

"Käännä vasemmalle" huusi Kapu. Käänsin ja purje pullistui tuulesta ja vene alkoi kulkea vähän kallellaan.

" Apua, tää kaatuu! Tuu pian tänne ja ota tää ruori. Mua pelottaa", huusin. Sydän pompotti kuin naaprin koiran häntä sen istuessaa ja odottaessa makupalaa. Tuin jalkani sitloodan laitoihin ja yritin pysyä pystyssä.

" Ei tää kaadu, nyt mennään laitamyötäistä." Kapu hihkui ja nauroi onnellisena. Hän harppoi takaisin avotilaan. "

"Ota vähän alaspäin." Katsoin Kapua epäuskoisena. Alaspäin? En ymmärrä. Eihän siellä ole kuin vettä ja pohjassa kasvavia niljakkaita merikasveja. Tuskin edes kaloja, niin on likaisia nämä Helsingin lähivedet.

"Voi hyvä hynksy! Ylemmäs ja alemmas on ohjausliike suhteessa tuuleen" Kapu sanoi opettavaisella äänellä kuin alakoululaiselle. Se tietysti selvensi paljon, mutta mistä tuulee? Kapu näytti tuskastuneelta ja näytti huolimattomalla kädenliikkeellä jonnekin veneen oikean laidan yli. Ylemmäs ohjaaminen on siis tuuleen päin eli oikealle ja alemmas tuulesta poispäin siis vasemmalle. Suuntaa ei voi näyttää normaalisti siis vasemmalle ja oikealle. Tuuli voi tulla oikealta jolloin ylemmäs on oikealle, mutta voi tuulla myös vasemmalta, jolloin ylemmäs on vasemmalle. En tiennyt mistä tuulee, enkä siis tiedä, mikä on tuulesta poispäin. ”Mitä tästä tulee”? Ajattelin. En uskonut koskaan oppivani tuntemaan tuulta.

" Sitten avataan keulapurje, että päästään kunnolla liikkeelle" Kapu hyrisi ja irrotti veneen laitaa kulkevan köyden pitimistään.

" Jatka vaan ohjaamista, ei tässä ole mitään hätää." Kapu veti köydestä hitaasti mutta sinnikkäästi. Samalla keulassa olevasta rullasta alkoi ilmestyä purjetta. Saatuaan purjeen kelattua auki kokonaan hän kiinnitti sen knaapiin ja kiersi myös purjeen kulmasta lähtevät köydet kiinni veneen kummassakin laidassa oleviin metallimötiköihin eli vinsseihin. Vinssiin tutustuin aikoinaan isoäidin luona Hollolassa. Mummon mökin kaivossa oli vintturi, jolla vesisanko nostettiin kaivosta. Veneen vinssi toimi siis samalla tavoin. Veivi oli tosin pystyasennossa. Mummon kaivossa se oli rullan sivussa. Kun veneen miehistö ei enää jaksa vetää köydestä purjetta tiukemmalle, otetaan veivi avuksi. Oli vaan muistettava panna köysi vinssiin myötäpäivään, muutoin ei tapahdu mitään, paitsi, että Kapu puuskahtaa ruorin takaa parhaalla komentoäänellään, ”Myötäpäivään! Et sä tiedä mikä on myötäpäivä!”

" Kato nää köydet toimii silloin kun pitää muuttaa suuntaa. Keulapurje auttaa siinä hommassa. Kohta näet" Vene viipaloi vettä täydellä höyryllä

" Ota iisisti ei tässä mitään hätää ole." Kapu rauhotteli. Oli nähnyt, että olin ruorin takana romahtamispisteessä. Puristin ruoria naama vääntyneenä ja silmät kauhusta pyöreinä.

" Mennään Kustaanmiekasta ulos niin päästään ulos täältä satama-altaasta. Tuolla avomerellä on sitäpaitsi helpompi huomata tuulen suunta.

Noin viisisataa päivää myöhemmin kysyin sopivassa tilaisuudessa eräältä purjehduksen opettajalta samaa. Hän myönsi että se voi olla vaikeaa, jos on ristiaallokko, saaret sekoittavat ja tuulitunnelit risteilevät.

"Kuule, siinä ison purjeen pitkässä sivussa eli etuliikissä on hiiren häntää muistuttavia punisia lankoja. Katso niistä, mihin päin sojottavat. " hän sanoi. En ollutkaan mahdoton oppilas niinkuin olin pelännyt. Muutkin olivat sekaantuneet tuulen suunnista.

”Mennään avomerelle harjoittelemaan vielä kryssailemista. Saat harjoitella vendan tekmistä”, kapu sanoi.

Kryssailemaan? Venda? Onkohan kryssailulla on jotain tekemistä kruusailun kanssa? Kruusaus kuului asiaan kahvipöytään mentäessä Toini tädin 80-vuotispäivillä.Tuskin kryssailu on sukua kruisalemisellekaan, jota taas harrastettiin lauantai-iltaisin poikaystävän autossa Töölössä.

" Älä kiusaa mua. Kerro pitääkö mun pelätä ja sattuuko se", voihkaisen ja puristan ruoria.

"Ei satu, paitsi jos ajat veneen kivelle tai rantaan, kun et saa käännetyksi ajoissa ", Kapu virnuilee.

"No kryssailu on sitä kun mennään vastatuuleen. Purje ei vedä vastatuuleen, on aina pakko mennä vähän kulmittain. Niinku siksakkia. Ajattele vaikka kyyn sahalaitaa. Semmoista jälkeä jää veteen kryssailusta. Venda on taas se operaatio, jolla venettä käännetään sahakuvion kulmissa. Eteenpäin päästään, mutta hitaasti." Kapu opettaa nyt ihan tosissaan.

Nyt purjeet kuitenkin vetivät tuulessa. Tuskin kuitenkaan menimme sinne minne Kapu meidän halusi menevän, mutta hän oli niin onnellinen nähdessään veneessä purjeiden pullistuvan ja veneen liikkuvan, että tuskin huomasi missä ollaan.

" Mennään kuutta solmua" hän sanoi ylpeänä kuin kunniamerkin saannut kenraali. "Hyvä vauhti tällä tuulella, mutta tätä suuntaa päästään Santahaminaan eikä Suomenlinnaan, jos haluut tietää." Mistä minä tiesin minne olin menossa? Se saari jonka Kapu osoitti maalitauluksi, oli jo kauan sitten kadonnut jonnekin, en tiedä minne.

Lähestyimme uusilla ohjeilla Kustaanmiekkaa, joka on Helsingin satama-altaan ulkopuolella olevaa kapea sola. Jättimäiset ruotsinlaivat juuri ja juuri mahtuvat siitä raapimatta kylkiään. Veneen vauhti väheni, mutta ahtaan kapeikon vastaranta lähestyi silti liian kovaa.

" Mä ajan karille" huusin. " Ei oo jarruja, miten mä pysäytän tämän, apua!" Kapu katseli hajamielien näköisenä vastarantaa. "Kuulikohan se puolikuuro pirulainen, vai piinaako se vaan huvikseen." huomasin miettiväni. Pelotti.

Rantakallioon oli enää noin viisi metriä kun hän huusi: "Nyt. Käännä yhdesänkymmentä astetta"! Riuhtaisin ruorin oikealle ja Kapu veti samalla skuuttiköydestä keulapurjeen toiselle puolelle venettä. Nyt tuuli puski meitä toiselle laidalle kapeikkoa. Olin pelastunut. Tosin vain täpärästi. Vastaranta lähestyi kovaa vauhtia, eikä Kapu tehnyt taaskaan mitään estääkseen meitä murskautumasta Kustaanmiekan rantakallioihin.

"No niin typykkä", Kapu nimitteli minua. Ellen olisi ollut niin peloissani olisin iskenyt häntä kuonoon. " Siinä oli sun ensimmäinen vendasi". Kylmä hiki valui pitkin kylkiäni. " Nyt sa osaat kääntää veneen vendassa. Muista, että ruorimies ilmoittaa milloin kääntyy ja samalla apuri, tällä kertaa minä, vetää köydestä keulapurjeen toiselle puolelle venettä". Kapu paasasi ja vastaranta läheni.

" Kääntyy" kiljaisin kauhistuneena ja väänsin ruoria vasemmalle. Kapu veti purjeen vaivattomasti taas toiselle puolelle venettä, tuuli pullisti purjeen ja uhkaava haaksirikko oli vältetty.

"Nyt pitäisi siis muistaa mikä on venda. Kun tuulee jostain veneen sivusta, vene käännetään niin että keulapurje siirtyy veneen toiselle puolelle ja samalla alkaa vetää sitää toiseen suuntaan. Ihme juttu. En kyllä ymmärrä miten tuuli sen tekee, mutta näkyy toimivan." mietin ja odotin sydän pamppaillen seuraavaa vendaa.

"Käännytään kotiin päin. Kyllä tämä riittää ensimmäiseksi oppitunniksi" Kapu näyttää aivan rauhalliselta ja normaalilta. "Anna ruori tänne, voin ohjata veneen takaisin klubille".

                                                        *******



P7140002.jpg

Rödhamnen